

Suoraan tuottajilta
Suomessa laardia voi tilata tuottajilta suoraan tai ostaa pienistä lähiruokakaupoista. Euroopassa laardi on jo niin suosittua, että sitä myydään monissa tavallisissa ruokakaupoissa. Esimerkiksi Kohosen farmin tilalta laardia voi tilata joko raakana tai puhdistettuna.
Mihin käytetään
Mangalitzan laardia voi käyttää sellaisenaan ruoan valmistuksessa tai leivonnassa normaalin öljyn, voin tai margariinin sijaan. Laardi sulaa pannulla juoksevaksi ja on itsessään lähes mauton. Se sopii loistavasti kaikille tuoille: lihalle, kalalle sekä kasviksille.
Laardin valmistus
Varaa runsaasti aikaa laardin valmistamiseen.
- Aloita kuutioimalla rasva palasiksi sulamisen nopeuttamiseksi.
- Sulata rasvakuutioita miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. (Ylikuumentunut rasva maistuu käristetyltä pekonilta!)
- Kun laardi on sulanut juoksevaksi, kaada se siivilän ja sideharson läpi puhtaisiin, kuumennettuihin astioihin.
- Säilytä purkit viileässä.
Oma kokemus
Testasi laardin käyttöä omassa keittiössäni. Valmistus oli helppoa, sulatin laardia pannulla maltillisesta ja työ onnistui myös ensikertalaiselta hyvin.
Sen jälkeen kokeilin sitä kanafileiden paistamiseen. Saamieni ohjeiden mukaan laiton pannulle laardia vähemmän kuin normaalia paistinrasvaa. Tämä todella toimi. Fileet paistuivan nätisti, eikä palamisen vaaraa tuntunut olevan lainkaa.
Valmiit pihvin olivat todella herkullisia. Minkäänlainen rasvan tai öljyn makua ei ruoassa tuntunut.
Laardia voin hyvin suositella kotikeittiöihin.

