joulu

Ihana joulu – Mun top 10 joulujuttua

Paljon odottamani joulu on vietetty ja nyt on taas aika katsoa kohti uutta vuotta, mutta ennen sitä haluan vielä muistella joulua ja sen ihanaa tunnelmaa. Mulle joulu on aina ollut todella tärkeä. Se on yhteistä aikaa perheen kanssa, sitä että näkee äitiä, iskää ja siskoja. Mitä enemmän ikää tulee sitä enemmän sitä arvostaa perheen kanssa yhteistä aikaa. Se on joululahjoista just se paras lahja!

Jouluun kuuluu perheen kanssa vietetyn ajan lisäksi tottakai joulukoristeet. Virittäydyn joulun tunnelmaan  yleensä jo hyvissä ajoin tuomalla kuusen joulukuun alussa sisälle ja  koristelemalla kodin jouluvaloilla ja erilaisilla joulukoristeilla. Jotta joulu olisi täydellinen vaatii se aidon joulukuusen tuoksun lisäksi tottakai ripauksen pipareiden, joulutorttujen ja glögin tuoksua. Niinpä ainakin kerran tai kaksi pitää päästä herkuttelemaan pipareilla ja luumuhillo täytetyillä joulutortuilla niin että tietää viettäneensä taas yhden kunnon joulun.

Masut täynnä kotitekoisia jouluruokia. Pianolla soitto ja yhdessä laulaminen, kun mitään muuta ei enää jaksa tehdä. Sitten kun taas jaksaa niin erilaiset lautapelit kuuluu ehdottomasti joulun yhteiseen hauskanpitoon. Tämän joulun ehdoton uusi suosikki peli oli vuoden partypeli finalistiksi valittu peli nimeltä 5 sekuntia. Suosittelen todellakin kokeilemaan tätä super hauskaa peliä, jossa nauru on taattua.

Kaikki nämä yhdessä luovat sen iki ihanan joulun taijan, jota odottaa innoissaan vuodesta toiseen.

joulu

Mä olen syntynyt Rovaniemellä, jossa mun vanhemmat ja veli edelleen asustelee. Sehän tarkoittaa tottakai sitä että pohjoiseen on joka joulu päästävä . Eihän olemassa voi olla mitään parempaa paikkaa viettää joulua, kuin itse joulupukin kotikaupungissa. Samalla pääsee moikkaamaan joulupukkia ja nauttimaan talvisista Lapin satumaisemista.

Joulun top 10 juttua

1. Yhteistä aikaa perheen ja mun rakkaan kanssa

2. Aito joulukuusen tuoksu ja koristelu

3. Kotitekoiset jouluruat (porkkanalaatikko, riisipuuro, rosolli, joulutortut)

4. Yhdessä lauletut joululaulut

5. Yhteiset pelihetket  ( Suosittelen kokeilemaan uutta todella hauskaa lautapeliä: 5 sekuntia)

6. Kuun ja kynttilöiden loisteessa mummon ja vaarin haudalla vierailu

7. Kimmeltävät jäälyhdyt

8. Poroajelu

9. Joulupukin luona käynti siskon lapsien kanssa

10. Siskon lapsien nauru

KUVAT: Lauri Kalima /JK creative

VAATTEET: Hame Zara/valkoinen paita BCBG Maxazria/ sukkahousut Wolford/ Body Victorias Secret/ paitamekko BCBG Maxazria

Toivottavasti teillä oli ihana joulu! Mä niin odotan jo seuraava joulua 🙂

ELSE  🙂 ♡

YouTube /  Instagram / Website

 

LUE MYÖS:

Ystävyys – yhteisiä surun ja ilon hetkiä

JUMPS – upeita hyppykuvia maailmalta

Hyvinvointia iholle: testissä Oslo Skin Lab -kollageenijauhe

KEHONHUOLTO – sisäistä ja ulkoista hyvinvointia

I LOVE JUMPS 

Itsensä hyväksyminen -Kuka minä olen

LOIKKATREENI – nopeutta ja muotoa jalkoihin