Olen viime aikoina miettinyt todella paljon tätä alaa, jossa työskentelen eli liikunta- ja hyvinvointi-alaa. Olen ottanut kierroksia valmentajista sekä vaikuttajista, jotka neuvovat ihmisiä somessa täysin valheellisesti ja olen katkonut verisuonia päästäni, kun kuluttajille markkinoidaan milloin mitäkin ihmedieettiä ja hölynpölykuuria. Olen kauhulla seurannut miten erilaiset netti- ja massavalmennukset ovat tulleet markkinoille ja mikä niiden seuraus on.
Kirjoitin jokunen viikko sitten valmentajien vastuusta, joten jos et ole lukenut vielä sitä niin käy lukemassa se heti tähän alkuun ennen kuin jatkat lukemista. Tuosta kirjoituksesta nousi aikamoinen möly ja siitä seurasi se, että monet ammattilaiset ottivat myös kantaa aiheeseen. Aihe on todella tärkeä siksi, että oikeasti kaikki muistettaisiin se, että omalla eikä muiden terveydellä ei pelleillä. Mitä enemmän jostakin aiheesta puhutaan niin sitä enemmän ihmiset oppivat kyseenalaistamaan eikä usko kaikkea sinisin silmin.
Keskustelu aiheen ympärillä jatkui viikkoja eri kanavissa. Valmentajat sekä vaikuttajat ottivat kantaa aiheeseen niin blogeissa, somessa ja omilla sivuillaan. Kun seurasin keskustelua puolin toisin niin aloin hahmottamaan tätä koko kuviota, että mistä tälläinen vastuuton valmentaminen sekä vaikuttaminen oikein johtuu.
Huomasin, että harva näitä höpöhöpö vinkkejä ja valmennuksia jakava/myyvä oikeasti ymmärsi, että se oma juttu on höpöhöpö. Aloin tajuamaan, että ongelma ei ole se, että halutaan tahallisesti valmentaa vastuuttomasti vaan se, että ei tajuta, että miten vähän oikeasti ymmärretään ihmisen hyvinvoinnista. Huomasin, että monella oli oikeasti aito halu auttaa ihmisiä voimaan paremmin, mutta ongelma oli enemmänkin se, että ei osata vetää rajaa siihen, että mitä osaa ja mitä ei.
Huomasin, että monet ihan oikeasti uskovat omiin metodeihin ja ajattelevat, että se toimii kaikille, kun se toimii kerta itsellekkin. Ongelma ei ole se, että halutaan ihmisille pahaa vaan se, että ei ymmärretä mitä kaikkea ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kuuluu ja mitä seurauksia näillä kuureilla, dieeteillä yms. on ihmisen kehoon sekä mieleen!
Suurin ongelma on tiedonpuute.
Olen nyt todennut, että suurin ongelma on tiedon puute ja se, että myydään omaa kokemusta valmentamatta asiakasta. Monia valmennuksia myydään mielikuvilla, että tämä toimii minulle, näin minä syön tai näin minä pääsin kuntoon ja se on lähtökohtana todelle pelottava sekä huono, koska meistä jokainen on yksilö ja se mikä toimii minulle ei välttämättä toimi sinulle ja tärkeintä ihan jokaisessa valmennuksessa olisi se, että asiakkaat otetaan yksilönä huomioon.
Olisi tärkeää ymmärtää, että oma kokemus ei ole koskaan verrattavissa muihin. Joku meistä saattaa ajatella, että ruokien punnitseminen on hauska juttu ja taas toiselle se saattaa vääristää suhtautumista ruokailuun. Nettivalmennuksien varjopuoli on se, että ei oikeasti tiedetä miten asiakkaalla siellä ruudun takana menee. Siellä voi olla ihminen, jolla on vaikkapa jokin syömishäiriö ja jos laitamme hänet punnitsemaan ruokiaan tai jopa vähentämään ruokia tai jättämään jotain ruokavaliosta pois tietämättä hänen taustaansa niin saatamme vain heittää vettä kiukaaseen hänen syömishäiriönsä kanssa. Ja sama homma tietysti liikunnan suhteen, jos meillä on ruudun takana ihminen, joka ei syö ja sitten hänelle läiskästään kuusi treeniä viikkoon niin on sanomattakin selvää, että hyvä ei heilu.
Ja tässä on mielestäni ero, kun puhutaan ammattilaisesta. Ammattivalmentaja ei lähde valmentamaan tälläisiä asiakkaita vaan ohjaa ensisijaisesti lääkärin puheille ja lääkäri ohjaa todennäköisesti ravitsemusterapeutille, koska taidot ei riitä eikä edes kuulu riittää sairaan ihmisen hoitoon. Valmentaja, joka haluaa ihan oikeasti, että asiakas voi hyvin, ei lähde asiakkaita neuvomaan suolisto ongelmien kanssa vaan ohjaa lääkärille. Ammattilainen ymmärtää missä menee oman osaamisen raja.
Tottakai voisi myydä mitä tahansa valmennuksia mitä ihmeellisimmillä mielikuvilla, mutta itselläni ei ainakaan riitä moraali tehdä niin vain siksi, että saisin rahaa. Valmentaja, joka haluaa asiakkailleen parasta kantaa vastuunsa asiakkaan hyvinvoinnista ja ohjaa asiakkaan oikeisiin osoitteisiin, kun sille on tarvetta.
Kumpi painaa vaakakupissa enemmän raha vai hyvinvointi?