Hyppynarutreeni jolla poltat rasvaa ja kunto kasvaa

Hyppynarutreeni jolla poltat rasvaa ja kunto kasvaa

Hyppynarutreeni polttaa tehokkaasti rasvaa ja kohentaa yleiskuntoa. Se tuo mukavaa vaihtelua treeneihin etenkin näin kesällä, kun treenin voi tehdä kätevästi kotipihan nurmikolla. Tosin nurmikolla hyppiessä narun pyörittäminen on hiukan raskaampaa kuin asvaltilla, mutta puolestaan nivelille ystävällisempää. Lisäksi hyppynaru on todella edullinen ja helposti mukana kulkeva treeniväline. Eli mikäli et vielä hyppynarua omista niin suosittelen sellaisen hankkimista. Jonka jälkeen tämän treenin tekemättä jättämiselle ei ole mitään hyvää syytä. Narulla hyppiessä voi ihanasti purkaa päivän adrenaliinit ja keskittyä vain olennaiseen eli hyppimiseen. Treenin aikana tulee varmasti kuuma, joten muista juoda vettä aina sarjojen välissä.

Hyppynarutreeni sopii kaikille kunnosta riippumatta

Jos narulla hyppiminen on ihan uusi tuttavuus pidä kunnolla taukoja sarjojen välissä. Muista myös että voit tehdä ensimmäisellä kerralla lyhyemmät sarjat. Voit myös korvata vaikeammat liikkeet kuten tuplat tasahyppyillä. Tärkeintä on että uskallat lähteä kokeilemaan tätä erittäin hauskaa ja tehokasta treeniä. Pitkän tauon jälkeen hyppiminen tuntuu aina vaikealta, jopa kokeneelle hyppijälle. Ei siis kannata pelästyä jos naru takertuu jalkoihin vähän väliä ja pohkeet huutavat Hoosiannaa. Onneksi jo muutaman treeni kerran jälkeen hyppiminen alkaa yleensä sujumaan. Kuten kaikessa muussakin treenissä, niin myös tässä ”harjoitus tekee mestarin”.

VINKIT

  • Pidä aina narulla hyppiessä keskivartalo hallittuna. Hypyt eivät silloin rasita selkää.
  • Rintakehä auki, jotta ilma kulkee keuhkoihin paremmin
  • Kädet ja hartiat rentoina jaksat pyörittää narua paremmin.
  • Älä mieti liikkaa vaan yritä hyppiä rennosti
  • Juoksulenkkarit ovat hyvä kenkä valinta
  • Tue rinnat hyvillä urheiluliiveillä

Aloita treeni hyppimällä kahdella jalalla rauhalliseen tahtiin 100 hyppyä. Tee hypyt mahdollisimman kevyesti niin että ponnistuksen ei tarvitse nousta kovin korkealle maasta ja käsien liike on mahdollisimman pieni. Muista pitää taukoja aina tarvittaessa.

KATSO VIDEO 30 – MINUTE JUMP ROPE WORKOUT

Hyppynarutreeni

1. TASAHYPPY 2 X 100Hyppynarutreeni jolla poltat rasvaa ja kunto kasvaa

2. HIIHTOHYPPY 2 X 100Hyppynarutreeni jolla poltat rasvaa ja kunto kasvaa

3. KYYKKYHYPPY 2 X 100Hyppynarutreeni jolla poltat rasvaa ja kunto kasvaa

4. POLVET RINTAAN -HYPPY 2 X 50Hyppynarutreeni jolla poltat rasvaa ja kunto kasvaa

5. RISTIIN-AUKI 2 X 100Hyppynarutreeni jolla poltat rasvaa ja kunto kasvaa

6. TUPLAT 2 X 50Hyppynarutreeni jolla poltat rasvaa ja kunto kasvaa

”Narulla hyppiminen tuo mieleen lapsuuden ihanat hetket”

Iloisia treenejä
Else 🙂

Lue Myös:
Kesäherkut ilman uunia nopeasti ja helposti

Hanko sporttaajan lomakohde – liikuntaa ja rentoutumista

VIDEO JA KUVAT: Lauri Kalima /JK Creative
VAATTEET + NARU: Casall Training
KENGÄT: Saucony