Liikkuminen on epämotivoivaa.

Liikuntahan on itseasiassa todella epämotivoivaa.  Tulee hiki, jano ja nälkä. Pitää käydä suihkussa ja vaihtaa vaatteet (paitsi yläasteella ei tullut koskaan hiki). Liikkuessa hengästyy, väsyy, joutuu pinnistelemään ehkä lihaksiinkin sattuu ja kaikki se vaiva eikä tulokset näy edes heti. Onko se nyt sitten ihme, että motivaatiota saa etsiä kissojen ja koirien kanssa, kun ei se itse tekeminen edes palkitse HETI?

Olin eilen meidän omalla crossitunnilla ja mietin vaan siinä taas tehdessä, että mitä helvettiä mie täällä teen? Hengästyttää, keuhkoja polttaa, hiki valuu pitkin selkää, räkä poskella pinnistelen viimeisiä hyppyjä vaikka ei yhtään enää jaksa. Nostan painot ylös vaikka olen jo ihan loppu ja lihaksiin polttaa ja mietin, että miksi mie tulin tänne? Mitä mie täällä teen, kun voisin kuitenkin maata kotona sohvalla ja syödä pullaa. Kaikki se vaiva eikä yhtään lihakset kasvanut juuri tuolla eilisella treenillä yhtään isommaksi eikä painoa lähtenyt grammaakaan tuon yhden treenin johdosta, joten miksi treenata?

Onko se kaiken vaivan väärti?

On. Vaikka en näe fyysisesti peilistä mitään tulosta tuon yhden treenin jälkeen niin omassa elämässä näen sitäkin enemmän tuloksia. Kukaan ei koskaan ole kuullut, että valitan sitä, että selkä olisi kipeä tai niskat jumissa, koska näin ei tapahdu, koska liikun ja pidän kehostani huolta. Vielä ei ole tullut sitä päivää, että minulla olisi todettu mitään sairauksia, jotka olisi seurausta liikkumattomuudesta, koska liikun. Pidän itsestäni huolta. Kaikki aina ihmettelee, että miten oikein jaksan ja mistä saan kaiken tämän energian? No arvatkaa? Siitä, että liikun, jonka seurauksena nukun hyvin ja jonka seurauksena jaksan panostaa järkevään syömiseen eli pidän itsestäni huolta.

Ei näistä mikään ole sattumaa tai sitä, että olisin saanut jotenkin erikoisen hyvät geenit vaan sitä, että teen määrätietoisesti ja TOISTUVASTI valintoja elämässä jotka tuovat hyvää oloa, energiaa ja jaksamista omaan elämään. Tulos ei näy heti eikä välttämättä seuraavana päivänä, mutta se näkyy kuukauden päästä ja se näkyy vuoden päästä ja se jos jokin on motivoivaa.

Vähän niinkuin rakkaus.. 

Jos rakastat tällä hetkellä tai olet joskus rakastanut jotakuta niin tuskin pystyt sanomaan tarkkaa päivää ja kellon aikaa sekä paikkaa, koska aloit rakastamaan häntä vaikka tiedät, että rakastat, koska emmehän me heti ala rakastamaan ihmistä, kun tapaamme. Ensin ihastutaan ja sitten rakastutaan. Rakkaus syntyy ja kasvaa toistuvista teoista. Siitä, että toinen kyselee kuulumisia toistuvasti. Rakkaus syntyy siitä, että toinen huomioi sinut toistuvasti ja osoittaa uudelleen ja uudelleen, että välittää sinusta ja yhtäkkiä huomaat, että olet rakastunut häneen.

Jos rakastuu joutuu luopumaan jostakin ja tekemään kompromisseja. Jos haluaa, että on rakkautta niin sinun täytyy oppia hyväksymään ja ymmärtämään, että toista ei voi muuttaa vaan ainoastaan voit muuttaa itseäsi ja sinä teet sen päätöksen onko se sen vaivan väärti.

Tavallaan sama asia pätee liikkumiseen.  Teet toistuvasti pieniä tekoja, kompromisseja ja luovut jostakin, jotta voit saada jotakin ja BOOM yhtäkkiä huomaat, että olet hyvässä kunnossa. Voit hyvin,  jaksat paremmin ja mikään yksittäinen treeni ei tehnyt sitä vaan ne kaikki teki sen. Kokonaisuus, toistuvat päätökset lähteä treenaamaan. Toistuva päätös mennä ajoissa nukkumaan ja toistuva päätös syödä parsakaalia pizzan sijaan.

Sinä päätät, että onko se sen vaivan väärti. Mitään ei saa, jos ei ole valmis jostain luopumaan.

Niin se motivaatio

Se miksi aloin kirjoittamaan tätä tekstiä oli se, että aina se tekeminen ei heti palkitse, mutta pitää pystyä katsomaan kauas. Jos nyt aloitan niin missä olen vuoden päästä? Jos aloitan vuoden päästä niin aloitan siitä missä nyt olen.