Välillä sitä vain yksinkertaisesti miettii, että miten kertakaikkisen idiootteja me ihmiset täällä pohjolassa olemme ja miten itsestäänselvyytenä pidämme kaikkea sitä mitä meillä on.
Tuhannet, kymmenet tuhannet ja ties kuinka monet ihmiset joutuvat päivittäin myymään itseään, että saisivat ruokaa itselleen ja lapsilleen. Kuinka monet tuhannet äidit joutuvat myymään itseään, että saisivat ruokaa lapsilleen? Kuinka monet vanhemmat joutuvat myymään lapsensa, että saisivat ruokaa muille lapsille? Ja sitten samaan aikaa me syömme täällä itsemme hengiltä.
Maailmassa on satoja miljoonia aliravittuja ihmisiä, joilla ei ole ruokaa ja me täällä murehdimme, että onkohan maustetussa rahkassa enemmän kaloreita kuin sitten maustamattomassa rahkassa ja mille dieetille sitä nyt ensi viikolla alkaisi. Käytämme aikamme siihen, että pohdimme, että olisikohan avain onneen ketodieetissä vai sitten fitnesskissan 20-päivän haasteessa.
Meidän suurin murhe on se, että jaksaisikohan sitä tänään nousta sohvalta ylös ja lähteä salille, kun samaan aikaan tuhannet lapset kaivavat roskiksia, että löytäisivät edes jotain syötävää. Maailmassa on miljoonia ihmisiä, jotka sairastuvat sairauteen, johon eivät ole voineet itse vaikuttaa ja heillä ei ole mahdollisuutta edes hakeutua hoitoon, mutta mitä teemme me? Me sairastutamme itse itsemme tietoisesti omilla valinnoillamme.
Meillä on täällä asiat liian hyvin ja surullisinta on se, että liian monet eivät edes tajua miten hyvin meillä on asiat. Välillä mietin, että oma työ on aivan naurettavaa, kun miettii, että miten paljon isompia ongelmia maailmalla on. Välillä sitä miettii, että onko tässä työssä mitään järkeä ja pitäisikö tämäkin aika käyttää johonkin oikeasti tärkeään asiaan. Välillä sitä miettii, että eikö ihmiset ihan oikeasti ymmärrä, että miten hyvin meillä on asiat?
Jotenkin mie vain toivoisin, että ihmiset ymmärtäisi miten hyvin meillä on asiat ja arvostaisi sitä mitä meillä täällä on eikä pitäisi kaikkea itsestäänselvyytenä.
