Asiat, joihin ihmiset hukkaavat valtavasti energiaa!

Olen tässä elämäni varrella todennut, että monet ihmiset hukkaavat tiettyihin asioihin aivan valtavasti energiaa, aikaa ja vaivaa täysin turhaan. Ihmiset haaskaavat valtavasti omaa energiaansa asioihin, joista ei ole mitään hyötyä kenellekkään. Ihmiset käyttävät valtavasti aikaansa asioihin, jotka eivät lisää elämään mitään muuta kuin huonoa oloa ja se on todella surullista.

1. Muutoksen vastustaminen

Yksi asia mihin monet ihmiset käyttävät valtavasti energiaa ja aikaa on muutoksen vastustaminen. Ainoa pysyvä asia tässä elämässä on muutos, joten miksi sitä vastaan pitäisi taistella kaikin keinoin? Kaikki muuttuu koko ajan. Sinä muutut, ihmiset ympärillä muuttuu, ympäristö muuttuu, maailma muuttuu, yhteiskunta muuttuu ja aivan kaikki muuttuu ympärillämme, joten sitä vastaan on turha taistella.

Sen sijaan, että taistellaan muutosta vastaan ja käytetään energiaa muutosta vastaan kapinoimiseen olisi tärkeämpää oppia hyväksymään muutos ja oppia elämään sen kanssa. On muutoksia joihin voit vaikuttaa, mutta jos et voi itse muuttaa jotakin asiaa niin hyväksy se ja muuta ajattelutapaasi.

On täysin hukkaan heitettyä energiaa kapinoida jotakin muutosta vastaan johon et voi itse vaikuttaa ja se energia sekä aika ei ole keneltäkään muulta pois kuin sinulta. On todella surullista miten jotkut katkeroituvat jonkun muutoksen edessä ja vielä surullisempaa on se miten jotkut jäävät kiinni johonkin asiaan, joka oli heidän mielestään ennen paremmin ja käyttävät aikansa entisten aikojen takaisin saamiseen sen sijaan, että yrittäisivät löytää uudesta tilanteesta ne asiat jotka ovat hyvin.

Muutosvastarinta on sellainen asia mitä näkee todella paljon työelämässä ja varsinkin sellaisissa työpaikoissa missä ollaan oltu pitkään töissä. Totuus on se, että työelämä muuttuu, työ muuttuu, asiakkaat muuttuu ja yhä edelleen maailma muuttuu, joten silloin on vaihtoehtoina hyväksyä muutos tai sitten hukata oma energiansa siihen, että yrittää kapinoida jotakin sellaista asiaa vastaan, joka ei tule koskaan olemaan niinkuin ennen.

Muutos on aina uutta ja tottakai se pelottaa, mutta pelottavampaa on jäädä johonkin tilanteeseen, jossa ei ole tyytyväinen.

 

2. Olla joku muu

Toinen asia mihin ihmiset hukkaavat valtavasti aikaansa sekä energiaansa on se, että yritetään olla joku muu kuin oma itsensä. Meistä liian monet käyttävät aivan liikaa enegiaa siihen, että yritetään olla jotakin muuta kuin mitä me todella olemme. Liian monet aamulla herätessään aloittavat päivänsä valmistautumalla johonkin rooliin, jota pitää esittää ja jota varten pitää pukeutua.

Jotkut meistä muuttavat ulkonäköään ja jotkut meistä muuttavat omaa persoonaansa ollakseen joku muu, mutta eikö se ole aika turhaa, koska et voi koskaan olla kuitenkaan loppupeleissä kukaan muu?

Pidemmän päälle se on aivan helvetin raskasta olla päivästä toiseen jotakin muuta kuin mitä oikeasti on. Miksi haluaisit olla joku muu kuin se kuka olet? Sinua on olemassa vain yksi, joten miksi haluaisit olla joku toinen?  Olet täysin uniikki, joten ole oma itsesi, koska kaikki muut ovat jo varattuja.

Koskaan ei tule päivää, että kaikki tykkäisi sinusta tai olisit kaikkien ihmisten edessä hyväksytty, joten eikö se ole aika turha silloin tavoitella sellaista tilannetta? Aloita siitä, että hyväksyt itsesi. 

 

3. Viha ja katkeruus

Kolmas asia on viha ja katkeruus.  Viha ja katkeruus vahingoittavat ainoastaan niitä ihmisiä, jotka jäävät siihen kiinni. Joskus käytämme valtavasti energiaamme siihen, että vihaamme jotakin ihmistä ja se on täysin turhaa ja hukkaan heitettyä energiaa. Viha tekee ihmisestä katkeran ja katkera ihminen on lopettanut elämästä. 

Tässä maailmassa on paljon sellaisia ihmisiä, jotka varmasti vihaavat minua vaikkapa kirjoitusteni takia, mutta tiedättekö mitä? Ne ihmiset eivät merkitse minulle mitään eikä he ole minulle millään tavalla merkityksellisiä ihmisiä, joten heidän vihansa minua kohtaan on vain ja ainostaaan heiltä pois, ei minulta.

Minä olen ollut vihainen ja vihannut, mutta onneksi tajunnut, että se energia mitä käytän vihaan on vain ja ainoastaan minulta pois, ei vihan kohteelta. Joten anna anteeksi vaikka se on vaikeaa ja vaikka se tekee kipeää, koska pidemmän päälle vihan säilömisellä vahingoitat vain itseäsi.

 

Yhteenveto = Ole oma itsesi, päästä irti vihasta ja hyväksy muutos.

 

ps. Jos tykkäsit tästä tekstistä niin tuossa alla on tuollainen sydän, jota saa painaa.