Olin todella väsynyt. Oli ollut pitkä putki töitä, reissuja, kouluja ja yritin hukuttaa surun käsittelya töihin ja olin vain yksinkertaisesti todella väsynyt. Arki meni kuin juna eteenpäin ja minä yritin pysyä kynsin hampain kiinni tuossa junassa. Viikot vain kului ja olimme koko ajan menossa. Töiden jälkeen hain Pikku-Peipon päiväkodista kotiin tuttuun tapaan ja siitä kaupan kautta kotiin, ruokaa tulille, koira lenkille ja lapsi pesulle. Arjessani ei ollut pitkään aikaan ollut sekuntiakaan hetkeä, jossa saisin vain olla itseni ja omien ajatuksieni kanssa.
Tein ruokaa keittiössä ja yhtäkkiä poikani tulee todella ylpeänä esittelemään pientä muovista palaa ja kertoo äärimmäisen ylpeänä, että katso äiti mitä minä sain irti. Otin palasen käteen ja tajuan, että se pyykinpesukoneen kahva ja en voinut itselleni mitään, huusin ja raivosin, että miksi helvetissä hän on repinyt pyykinpesukoneen kahvan irti. Huusin, että ei äidillä ole rahaa ostaa taas uutta pyykinpesukonetta. Menimme yhdessä katsomaan pyykinpesukonetta, josta oli kahva irti ja pyykit sisällä. Lyyhistyin lattialle itkemään. Se oli piste kaiken päälle. Rikkinäinen pyykinpesukone kaiken muun huolien ja murheiden lisäksi.
Kaikki järjestyy
Minä itken lohduttoman ison pyykkivuoren päällä pesuhuoneen lattialla. Poika pyytää anteeksi ja sitten itketään molemmat pyykkikasan päällä. Minä pyydän pojalta anteeksi, että huusin, koska tiedän, että hän ei tarkoittanut mitään pahaa sillä vaan päinvastoin, hän halusi auttaa äitiä ja ottaa pyykit pois koneesta. Poikani kertoo alahuuli väpättäen kyyneleet silmissä, että kyllä tämän voi vielä korjata. Istuin lattialla poika sylissä tuijottamassa pesukonetta. Hetken kuluttua totesin, että eiköhän me saada ne pyykit sieltä ulos jollain tavalla. Jonkun aikaa tutkittuani pesukonetta huomaan, että saan oven auki voiveitsellä (joka on vieläkin kahvana pyykinpesukoneessa) ja saimme pyykit ulos koneesta.
Päivät kuluivat ja pyykinpesukone oli jo unohdettu. Meni viikko ja tulemme jälleen töiden ja hoidon jälkeen kotiin. Puran autosta lapsen, koiran ja sitten ostoskassit ja lähden kävelemään portaita kohti. Yhtäkkiä poika löytää maasta jotain ja tulee luokseni iso hymy korvilla. Hän ojentaa kätensä, jossa on kahden euron kolikko ja sanoo iso hymy naamalla, että äiti nyt meillä on rahaa ostaa uusi pyykinpesukone.
Jos joskus voi tuntea puukon iskun sydämmessä niin se oli se hetki. Tiputin ostoskassit maahan ja halasin poikaani tiukasti. En voinut uskoa, että hän ajatteli yhä edelleen sitä pyykinpesukonetta, kun minä olin jo unohtanut sen. Se oli sydäntäsärkevä hetki. Miksi huusin hänelle? Miksi hän murehti asiasta?
Äitiys
Olen oppinut, että äitiys on jatkuvaa oppimista. Äitiyden myötä olen oppinut, että on annettava anteeksi yhtä nopeasti kuin suuttuikin. Olen oppinut, että kukaan meistä ei ole täydellinen ja meistä jokainen tekee virheitä. Olen oppinut, että sanojen voima on suuri. Olen oppinut, että lapseni edessä en voi olla kukaan muu kuin minä juuri sellaisena kuin olen.
Äitiys on jatkuvaa epäonnistumista ja onnistumista. Äitiys on jatkuvaa anteeksi antamista ja anteeksi pyytämistä. Äitiys on itkua, huutoa, naurua ja rakkautta, joka sattuu. Kun lapsi nukkuu vieressä niin ei saa nukuttua, mutta kun lapsi ei ole vieressä nukkuu vielä vähemmän. Äitiys on jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta, mutta samaan aikaan maailman arvokkain tehtävä.
Vaikka äitiys on täynnä pelkoa, huolta ja murhetta niin silti se on hienoin asia mitä tiedän. Pikku-Peippo on suurin opettajani. En ole ymmärtänyt omia arvojani ja sitä mikä tässä elämässä on oikeasti tärkeää ennenkuin minusta tuli äiti. Äitiys on opettanut minusta itsestäni niin paljon ja tuonut esille sellaisia piirteitä joita en tiennyt olevan olemassa.
Tuo pieni mies on opettanut mitä on aito pyyteetön rakkaus. Tuo pieni mies muistuttaa päivittäin siitä, että miten vilpitön ja viaton jokainen ihminen on syntyessään. Tuo pieni mies muistuttaa päivittäin miten aitoja me kaikki ollemme olleet jossain vaiheessa. Tuo pieni ihminen muistuttaa päivittäin siitä, että jokainen päivä on uusi seikkailu ja kaikki uusi on hienoa ja ihmeellistä.
Tuo pieni mies kolikko kädessä antoi todella tärkeän muistutuksen siitä, että mikä tässä elämässä on oikeasti tärkeää ja arvokasta. Olin ajautumassa tilanteeseen, johon liian moni on ajautunut. Olin kuluttanut aikani ja energiani asioihin, jotka eivät ole minulle yhtä tärkeitä ja se aika oli pois häneltä, joka on minulle kaikista tärkein ja jolle olen kaikista tärkein.
En tule koskaan olemaan täydellinen äiti, mutta tulen aina tekemään parhaani ja opin koko ajan.
