Lapsi tarvitsee joulunakin vanhemmat.

Joulun alla tulee paljon muistoja niin hyviä kuin huonoja. Mietin omaa lapsuutta, yhteisiä jouluja ja sitä millaisen joulun haluan omalle pojalleni tarjota. Jotenkin tulen vain joka kerta pohdinnoissani yhteen ja samaan lopputulokseen ja se on turva. Haluan tarjota pojalleni turvallisuuden tunteen.

Vuoden jokaisena päivänä lapsen kuuluu saada olla lapsi ja lapsen kuuluu saada tuntea, että on turvassa. Lapsen ei kuulu pelätä omia vanhempiaan eikä läheisiään. Lapsen ei kuulu pyytää vanhemmiltaan, että lopettaisi huutamisen eikä lapsen kuulu piilottaa viinoja vanhemmilta, etteivät he joisi enempää. Yhdenkään lapsen ei pidä nähdä omia vanhempiaan hallitsemattomassa tilassa tai sammuneena sohvalle. On yksi paska hailee mitä kuusen alle on piilotettu tai minkälaisen hienouden pukki jouluna lapselle tuo, jos lapsella ei ole turvallisuuden tunnetta.

Monesti me aikuiset ei ymmäretä sitä, että lapsi ei ymmärrä miksi vanhempien käytös yhtäkkiä muuttuu. Lapsi ei ymmärrä, että miksi aikuiset yhtäkkiä huutavat toisilleen ja heittelevät tavaroita, kun vasta hetki sitten kaikki oli hyvin.  Lapsi ei ymmärrä, että miksi yhtäkkiä sukulainen lähteekin yöllä taksilla kotiin, kun aamulla piti mennä yhdessä pulkkamäkeen. Lapsi ei ymmärrä sitä, että miksi äidin puhe sammaltaa tai miksi hän kävelee horjuen vessaan ja kun lapsi ei ymmärrä niin hänellä pelottaa.

 

 

Lapsen ei edes kuulu ymmärtää ja se on asia mikä vanhempien tulee ymmärtää. Lapsen pitää saada olla lapsi ja lapsen pitää tuntea, että on turvassa kotona. Yhdenkään lapsen ei pidä pelätä mennä omassa kodissa nukkumaan, ei yhdenkään. Yhdenkään lapsen ei kuulu pelätä vanhempiaan, koska vanhemmat ovat kaiken sen turvallisuuden perusta. Känniset vanhemmat ei kuulu yhdenkään lapsen jouluun.

Lapsi antaa kuitenkin kaiken anteeksi ja se on se, joka on sydäntä murskaavaa. Lapsi rakastaa vanhempiaan siitä huolimatta vaikka he sammuisivat vessan lattialle tai heidän puhe sammaltaisi. Lapsi antaa kaiken anteeksi vaikka kuinka vanhemmat sekoilisi jouluna, mutta vaikka lapsi antaa anteeksi niin arvet jää koko loppuelämäksi.

Muistutan meitä vanhempia, että lapsi tarvitsee joulunakin meitä. Me luomme turvallisuuden tunteen ja se tunne pitää olla vuoden jokaisena päivänä, myös jouluna.

Rauhallista joulun odotusta kaikille, muistetaan kenen juhla joulu on.