kesähoroskooppi

Suuri kesähoroskooppi: näin saat kesästä kaiken irti!

Kaipaatko lomalta hyvinvointia ja hemmottelua? Fitin kesähoroskooppi kertoo oikean tavan!

OINAS 21.3.–20.4.

Toimit usein elämässä minä ensin -periaatteella ja oikein janoat saada huomiota ja hemmottelua osaksesi. Sinua pidetään varsinaisena egoistina, joten olet avokätinen, monista erilaisista hoidoista nautiskeleva asiakas erilaisissa spa & wellness -hoitoloissa. Tämä miellyttää myös elämänkumppaniasi, jonka kanssa haluat hyvänolosi jakaa. Yksin et hemmottelulomille lähde.

Koska olet todellinen romantikko ja nautit saamastasi huomiosta, sinut on helppo hurmata kerta toisensa jälkeen ihan vain kahden kesken nautitulla illallisella vaikkapa mökkijärven rannassa.

HÄRKÄ 21.4.-20.5.

Samanlaista kulinaristia ja herkkusuuta ei olekaan kuin sinä. Et kuitenkaan lähde helposti vieraille maille maistelemaan outoja makuja, vaan toteutat tätä puolta turvallisesti omassa, tutussa keittiössäsi. Olet myös melkoinen multasormi ja kaikenlaiset puutarha-askareet ovat jo itsessään sinulle rentouttavaa ja meditatiivista tekemistä. Mikä onkaan sen parempaa, kuin tarjota rakkaimmilleen omin kätösin kasvatettuja kausivihanneksia?

Sinulle on luksusta, jos saat viettää pari päivää kahdenkeskistä aikaa rakastettusi kanssa pienimuotoisella matkalla vaikkapa jossakin kotimaan pikkukaupungissa kaukana arjen hälinästä.

KAKSOSET 21.5.–21.6.

Koska mielenlaatusi on levoton ja utelias, varmin tapa tukahduttaa elämänilosi on pakottaa sinut viettämään kesäloma mökillä kaukana kaikista mukavuuksista, tuttavista puhumattakaan. Sen sijaan elinvoimasi nousee kohisten, kun pääset matkalle johonkin suurkaupunkiin. Todennäköisesti sinut myös löytää ainakin yksiltä kesäfestareilta, olitpa sitten nuori tai jo eläkeiän kynnyksellä.

Jos kumppanisi ymmärtää luonnettasi, hän järjestää sinulle jonkin erikoisen tapahtumamatkan vähintään kerran vuodessa.

RAPU 22.6.–22.7.

Sanotaan, että koti on ravuille se pyhin paikka. Onneksi monet ravut tuntevat olevansa oudossakin paikassa kuin kotonaan. Veden läheisyys on kuitenkin lähes a ja o, jotta pystyt rentoutumaan ja lataamaan akkujasi kiireisen kevään jäljiltä. Olet varmastikin jo lomapäätöksesi tehnyt. Saatata löytää horoskooppikavereitasi runsain mitoin Välimeren lomakohteista. Myös kymmenet tuhannet kesämökkejään intohimoisesti vaalivat ovat syntyneet ravun merkeissä.

Vaikka hemmottelet mielelläsi muita jopa passaamisen asti, rakastettusi olisi toisinaan saatava sinut ihan vain istumaan alas ja ottamaan vastaan sinulle kuuluva huolenpito. Se voi olla vaikka niskahartiahieronta kesken kaiken touhuamisen.

LEIJONA 23.7.–22.8.

Kuulut niihin ihmisiin, joita ei saa puhuttua päiviä kestävälle erämaavaellukselle kovin helposti. Edellytyksenä on, että matkaseuraa pitää olla riittävästi ja sinä saat näyttää taitojasi avuttomimmille matkalaisille.

Historialliset nähtävyydet houkuttelevat sinua. Siksi monet leijonat tuntevat vahvaa vetoa Rooman kaltaisiin kaupunkeihin. Rantalomailevat leijonat puolestaan pitävät huolen, että kaikki tarjolla olevat vesiaktiviteetit tulevat testattua.

Onnistut tekemään myös kumppanillesi nautinnollisen kesän, sillä kiireiden hellittäessä, muistat eroottisen ilottelun merkityksen ja tärkeyden energiavarantojen täyttäjänä.

NEITSYT 23.8.–22.9.

Sinut tunnetaan erakon merkkinä, joka mielellään välttelee kaikenlaista turhaa hälinää. Et tunne itseäsi kotoisaksi massatapahtumissa. Olet onnellisimmillasi, kun saat vetäytyä lomanviettoon rauhalliseen paikkaan. Sinusta ei ole lainkaan outoa viettää lomaa ihan vain omassa kodissa. Saat silloin vihdoinkin aikaa lukemattomille kirjoillesi tai katsomattomille leffoillesi.

Jos matkustushalu kuitenkin yllättää, haluat nähdä ja kokea sellaisia kohteita, jotka virkistävät myös aivonystyröitäsi. Rantaelämä on sinulle puuduttavaa ja pinnallista. Sinkutkin kaihtavat viimeiseen asti lomaromansseja. Vakavalle suhteelle sen sijaan olisi sydän tarjolla. Pikkuvinkkinä olisi, ettet unohtaisi fyysisiä tarpeitasi ainakaan vuoden kauneimpana aikana.

VAAKA 23.9.–23.10.

Kaikenlainen hemmottelu on sinulle enemmänkin kuin mieleen. Et jätä koskaan käyttämättä saamaasi lahjakorttia uuteen kauneushoitolaan ja olet perillä uusimmista hyvinvointiin liittyvistä trendeistä. Sinua on helppo ilahduttaa myös konserttilipulla tai kutsulla taidenäyttelyn avajaisiin.

Kesä on sinulle hekumallista aikaa. On ihme, jos elämänkumppanisi väittää sinua saamattomaksi ja laiskaksi millään elämän alueella. Koska olet sosiaalinen merkki, nautit kun saat järjestää ystävillesikin pienimuotoisia illanistujaisia tai mölkkykisoja.

SKORPIONI 24.10.–22.11.

Tiedät ansaitsevasi huolenpitoa, mutta et aina osaa kertoa, millaisessa muodossa. Olet syvästi tunteva, mutta hyvin haasteellinen luonne, siksi sinua on vaikea lukea.

Intohimoisena luonteena et kestä pinnallista haahuilua massan mukana. Saatat käyttää tänäkin kesänä viikon vetäytymällä johonkin retriittiin mietiskelemään elämäsi tarkoitusta. Tunnet myös vetoa parantajan taitoja vaativiin hoitoihin ja heille oletkin mitä kiitollisin asiakas.

Erotiikka on sinulle hyvin tärkeä asia ja keino rentoutua kiireisten ja stressaavien arkiviikkojen jälkeen.

JOUSIMIES 23.11.–22.12.

Sinulle työteko, puuhastelu ja reippailu lomallakin on eräänlaista terapiaa. Aikasi käy pitkäksi, jos sinua vaaditaan pysymään aloillasi liian pitkään. Toki nautit päästessäsi hierontaan saadaksesi lihasjumisi avattua, mutta sarjalippua et hoitolaan osta, vaan kokeilet eri vaihtoehtoja loputtomiin.

Uuden kokeminen ja oppiminen piristää sinua. Lomakohteesikin valitset mieluummin tarjolla olevien liikunta-aktiviteettien kuin historiallisten nähtävyyksien perusteella. Joskus on kuitenkin hyvä olla paikallaan. Sellainen ihme tapahtuu vain, kun olet vastarakastunut.

KAURIS 23.12.–19.1.

Olet lapsena oppimillesi tavoillesi hyvinkin uskollinen, etkä mielelläsi lähde kokeilemaan mitään uutta juttua, vaikka koko kehosi huutaisi huolenpitoa. Saatat jopa vähätellä tarpeitasi, koska konservatiivisena ihmisenä uskot pelkän löylynheiton parantavan aineenvaihduntaasi.

Toisaalta taas et lankea mihinkään huuhaa-juttuun. Haluat ensin selvittää, mihin faktaan missäkin ruokavaliossa nojataan ja ovatko jotkut vaihtoehtohoidot ylipäätään turvallisia. Kaltaisesi ihmiset ovat tuoneet julki monta väärää toimintatapaa. Voisit silti ainakin kerran vuodessa ottaa elämää hieman rennommin ja antautua vaikka intohimon vietäväksi.

VESIMIES 20.1.–19.2.

Nautintoja rakasta vesimies pitää taatusti huolen hyvinvoinnistaan jokaisella elämänsä osa-alueella. Sinua ei löydä tanssisalin perimmäisestä nurkasta vaan sieltä, missä puheensorina ja nauru ovat kovimmillaan. Olet onnellinen saadessasi olla tekemisissä ihmisten kanssa. Erilaiset kesätapahtumat ovat sinulle mieluisia. Toki lähdet myös mökkeilemäänkin, mutta vain, jos seura on huolella valittu.

Kaikenlainen tekeminen ja toiminta ovat sinulle lomallakin tärkeitä, ja mittelet mieluusti itsesikin kanssa tekemällä parin sadan kilometrin mittaisen pyöräretken telttoinesi. Vapauden tunteen kokeminen kun on sinulle tärkeintä terapiaa.

KALAT 20.2.-20.3.

Sinä nautit valtavasti niistä hetkistä, kun saat vain olla ilman, että kukaan patistaa sinua minnekään. Romanttisena ja herkkänä ihmisenä sinulle parasta huolenpitoa on rakastettusi läheisyys. Se ei vain aina ole mahdollista. Nautit luonnonhelmassa oleilusta. Pitkä matkakaan ei tunnu tuskalliselta, kun tiedät mikä aarre tiettömän taipaleen päässä odottaa.

Koska olet vesimerkki, kaikki vesistöjen äärellä tapahtuva tekeminen on sinulle mieluista. Laineiden liplatus rauhoittaa levottomankin mielen. Koska olet laiskotteluun taipuvainen persoona, voisit haastaa itsesi tänä kesänä opettelemaan jotain uutta, kuten melontaa.

Tilaa Fit!

Lue myös:

Lipsutko treeneistä tai ruokavalioista? Horoskooppimerkkisi paljastaa sudenkuopat

Horoskooppimerkkisi paljastaa millainen treenaaja olet

ELLEstä löydät päivähoroskoopin jokaiselle tähtimerkille

Teksti Anne Pennanen
Kuvat Fotolia