Podcast-sarjoja on äänitetty valtavasti. Miten löytää itselle sopiva? Kokeile näitä Fitin toimituksen hyväksi havaitsemia podcasteja.
Välillä treenimusa tökkii ja silloin kannattaa vaihtaa podcastin kuunteluun. Varsinkin pitkällä lenkillä aika kuluu kuin siivillä, kun voi kuunnella hyvää jutustelua. Vaihtoehtoja on pilvin pimein, joten voi olla vaikea löytää itselle sopivaa.
Listasimme neljä kiinnostavaa podcastia, joiden äärellä treenaaminen sujuu sulavasti. Ja toki myös laiturin nokassa makoillessa tai sohvan nurkassa chillaillenkin.
Auta Antti! – Kiperien kysymysten äärellä
Auta Antti! -sarjassa näyttelijänä ja kirjailijana tunnettu Antti Holma vastaa kuuntelijoiden kysymyksiin maan ja taivaan väliltä. Kysymyksistä on rakennettu erilaisia teemajaksoja; löytyy muun muassa miesjakso ja suuri rakkausjakso sekä asiaa seksistä, häpeästä ja perheestä. Antti naurattaa, itkettää ja saa kuuntelijansa ymmärtämään piirun verran enemmän ihmisyydestä. Podcast on viisas, hauska, ja vähän ilkeäkin, mutta niinhän tarkkanäköiset usein ovat.
Toivomme, että kaikki kuuntelisivat hunajaista ääntäsi ja tallettaisivat sanasi sydämiinsä. Silloin maailma olisi ehkä pikkuisen parempi. Antti, saammehan pian jatkoa? 18 jaksoa ei riitä lainkaan!
Rakkautta ja Kaaosta – Aitoa parisuhdeläppää
Hyvinvointi – ja somevaikuttajat Monna ja Tuukka Pursiainen ovat taaperon vanhempia ja yrittäjiä. Rakkautta ja Kaaosta viekin kuuntelijat keskelle arjen kaaosta. Fitin bloggaajanakin tunnettu Monna ja hänen aviomiehensä Tuukka ovat podcastissaan aitoja ja maustavat juttujaan sopivalla annoksella huumoria. Kun puolituntisia podcastohjelmia kuuntelee, tuntuu siltä, että pääsisi salakuuntelemaan Pursiaisten sohvan kulmalle, jossa pariskunta loikoilee ja pistää asioita pinoon. Ah, miten paljon samaistumisen aiheita aiheista löytyykään!
Viisas Sydän – Harjoittele lempeyttä
Kukaan ei ole täydellinen, eikä tarvitsekaan olla. Viisas Sydän -podcast haastaa tutkimaan omia syvimpiä tuntoja. Osaanko olla armollinen itseäni kohtaan, maltanko rauhoittua ja keskittyä kuuntelemaan sisintäni? Tarjolla on ideoita ja vinkkejä siitä, miten voit löytää enemmän vapautta, rauhaa, iloa sekä ymmärrystä ja myötätuntoa itseäsi sekä muita ihmisiä kohtaan. Hyvinvoinnin ammattilainen Monika Mäkitalo käsittelee jaksoissa muun muassa seksuaalisuutta ja rakkautta. Kuhunkin jaksoon kuuluu oma rentoutus- tai meditaatioharjoitus.
Urheilun äärellä – Teräviä pohdintoja
Kun salisoittolista kyllästyttää vaihda puheeseen urheilusta. Liikunnan monitoiminaisen Oona Tolppasen Urheilun äärellä -podcast käsittelee liikkumista urheilijan näkökulmasta, mutta asia vetää puoleensa tavallista pulliaistakin. Vieraikseen hän on saanut alansa huippuja, kuten pika-aituri Nooralotta Neziri, lihastohtori Juha Hulmi, painija Petra Olli ja jääkiekkomaalivahti Noora Räty. Keskusteluja käydään ammattimaisesti, hienoa, että taustatyö on tehty ja kukin ohjelma on silkkaa asiaa!
CoConainen – Hersyvää energiaa
CoConainen-podcastissä kaksi viisikymppistä naista keskustelee aikuiselle naiselle tärkeistä asioista, kuten hyvinvoinnista ja sen kartuttamisesta tai vaalimisesta.
Kuulija pääsee esimerkiksi Nora Soinin kanssa Thaimaaseen detox-leirille. Vihermehuja kuluu ja kroppa puhdistuu. Selviää, että puhdistuskuuri on raastavan rankkaa, mutta viikko päättyy euforiseen oloon. Ohjelma on sopiva sekoitus omakohtaista tilitystä ha asiaa. Seuraavaksi voi tarttua Tuire Grundströmin laihdutusjaksoon, sitten naisten Tallinnan hoitolareuissuun. Ja mikä parasta; jaksoja on tehty kymmeniä, joten ihan heti ei hersyvä nauru lakkaa.
Lue myös:
Lähde mindfulness-ajelulle – lue ohjeet lempeään pyöräajeluun
Cosmopolitan.fi: Podcastit, jotka auttavat löytämään mielenrauhan