Elämäntapamuutos onnistuu, kun se perustuu omiin arvoihin. Samalla itseruoskinnan tilalle astuu itsemyötätunto.
Elämäntapamuutos kohti terveellisiä valintoja ja treenin täyteisiä viikkoja tuntuu aina yksinkertaiselta ajatukselta, mutta miksi muutaman viikon jälkeen sitä sitten kuitenkin löytää itsensä kaikkialta muualta kuin treenaamasta, tavoitteet on heitetty mielestä ja elämä on palautunut vanhoihin uomiinsa?
Vakaan päätöksen ja sen romuttumisen jälkeen olet ehkä törmännyt väitteeseen, että elämäntapamuutoksen tai motivaation täytyy lähteä sisältä, muutoin muutos ei ole pysyvä. Olet ehkä kuullut myös sen, että muutoksessa onnistuakseen on rakastettava itseään. Hyviä oppeja, mutta mitä ne tarkoittavat käytännössä?
Arvojen mukainen elämäntapamuutos
Jos olet päättänyt liikkua enemmän, voida paremmin ja satsata hyvinvointiisi, älä tee tiukkaa treenikalenteria tai tarkkaa taulukkoa syömisistäsi. Lähde liikkeelle arvoistasi. Arvot ovat asioita, joita elämässämme arvostamme. Ne myös auttavat meitä tekemään päätöksiä, kunhan vain teemme arvojemme mukaisia valintoja. Tämä vaatii sitä, että tuntee ja tiedostaa omat arvonsa.
− Sen sijaan, että tekisi uudenvuodenlupauksia, kannattaa kirkastaa majakan valoa pohtimalla, mitkä ovat arvoni ja olenko viimeisen vuoden aikana toteuttanut niitä, sanoo Mindfulness-instituutin perustaja ja kouluttaja Hanne Laasala.
Mistä sitten puhutaan, kun puhutaan arvojen kanssa työskentelystä?
− Yksinkertaisuudessaan arvojen hahmottaminen lähtee siitä, että pysähdytään pohtimaan, millainen ihminen haluan olla ja kysytään, mikä on elämässäni tärkeää.
Monilla saattaa olla jonkinlainen käsitys siitä, kuinka kuuluu elää ja millaisista palikoista hyvä elämä koostuu. Toisinaan nuo käsitykset ovat kuitenkin perittyjä sen sijaan, että ihminen olisi miettinyt, millaista elämää hän haluaisi elää. Pysähtyminen, itsen kuunteleminen ja esimerkiksi kirjoista ja netistä löytyvien arvolistojen läpikäyminen auttaa erottamaan omat näkemykset toisten näkemyksistä.
− Vain omiin arvoihin pohjautuvat elämäntapamuutokset ovat kestäviä ja vain ne motivoivat riittävästi, jotta tavoitteet pystyy saavuttamaan, Hanne Laasala sanoo.
Jos muutos perustuu ulkoapäin määriteltyihin asioihin eikä omiin arvoihin, se ei usein ole mahdollinen tai ainakaan pysyvä. Ulkoisiin asioihin pohjaava muutos kun ei lopulta ole itselle merkityksellinen.
− Ihmisen pitäisi tulla tietoiseksi omista arvoistaan, jotta hän pystyisi elämään oman näköistä, merkityksellistä elämää, Hanne Laasala tiivistää.
Arvoja työstettäessä kannattaa olla rehellinen. Kerralla ei myöskään kannata ahnehtia liikaa. Riittää, kun poimii viisi ydinarvoa ja pohtii, kuinka aikoo niitä käytännössä toteuttaa. Välillä jokin arvo voi myös olla elämässä vahvemmin edustettuna, ja jossain elämänvaiheessa jokin toinen arvo voi nousta esiin.
Itsemyötätunto tuo lempeämmän äänensävyn
Arvojen kanssa työskentely kannattaa, sillä se vahvistaa motivaatiota. Mutta se, että tiedostaa omat arvot, ei kanna vielä kovin pitkälle. Tarvitaan lempeää sitoutumista. Se auttaa erityisesti silloin, kun muutokset eivät toteudu ongelmitta.
Elämäntapamuutoksessa tulee eteen haasteita etenkin silloin, kun arvojen muuttaminen toiminnaksi vaatii paljon uutta esimerkiksi ajankäytössä tai tavoissa. Hanne Laasala muistuttaakin, että muutos vaatii työskentelyä mielen kanssa, sillä muutokseen liittyy aina tunteita ja ajatuksia, jotka saattavat olla esteinä.
− Arvot eivät näy elämässä, ennen kuin ne muuttuvat teoiksi. Se, etteivät arvot muutu teoiksi on usein erilaisten mielen esteiden syytä. Vaikeat tunteet, joita ei halua kohdata, estävät toimimasta.
Vaatii rohkeutta kohdata eteen tulevat vaikeat hetket ja niiden ympärillä pyörivä sisäinen puhe. Näissä tilanteissa auttaa, kun yrittää vastata pariin kysymykseen: Millaisia ajatuksia haasteen hetkellä pyörii mielessä? Miten kohtelet itseäsi, kun epäonnistut?
Monet uskovat vahvasti, että itsekritiikki toimii motivoijana. Harva tulee kuitenkaan ajatelleeksi, että kriittinen mieli voi olla myös este.
− Annetaan sisäisen ruoskijan olla ohjaksissa ja uskotaan, että se motivoi. Mutta: Jos itsensä ruoskiminen olisi paras tapa motivoitua elämäntapamuutokseen, kuinka paljon meillä olisikaan sen onnistuneesti toteuttaneita?
Jos vaatimukset ja elämäntilanne eivät kohtaa, itsemyötätunto auttaa.
Ruoskijalle potkut
Erilaisia haasteita tulee eteen takuuvarmasti: arjen kiireissä on vaikea löytää aikaa pitkälle treenille, flunssakierre katkaisee treeniputken, joskus ei vain yksinkertaisesti huvita lähteä liikkeelle tai mieliteot kamppaavat kaupan hyllyllä ostamaan jotain, mistä on päättänyt kieltäytyä. Kompastuskiviä kohtaavat kaikki.
− Muutoksessa auttaa, kun ymmärtää, etteivät haasteet ole mörköjä, joita pitää juosta karkuun, vaan ihmisyyteen kuuluvia asioita.
Hanne Laasala puhuukin jaetun ihmisyyden kokemuksesta. Kun huomaa, että toiset käyvät läpi samantapaisia asioita, voi myötätunto itseä kohtaan herätä.
Hetket, jolloin puhuu itselleen rumasti, ovat hyviä opinpaikkoja. Puhuisiko ystävälle samalla tapaan? Tuskin ruoskisit samalla lailla epäonnistumisiaan märehtivää ystävääsi, vaan lohduttaisit, valaisit uskoa ja miettisit kannustavasti seuraavia siirtoja.
− Mokan hetkellä tarvitsemme siis itsemyötätuntoa, sillä se saa meidät jatkamaan eteenpäin. Muutoksen avain on se, että ymmärtää, ettei ole hätää. Se kuuluu prosessiin.
Aivomme ovat jääneet luolamiesajoista taistele ja pakene -asetukselle huomaamaan kaikki ympärillä olevat vaarat ja epäonnistumiset. Siksi pienet onnistumiset saattavat jäädä noteeraamatta. Sisäisen ruoskijavalmentajan tilalle voisikin ottaa lempeämmän valmentajan, jonka avulla huomio viedään tietoisesti onnistumisiin.
− Kun vaatimukset ja elämäntilanne eivät aina kohtaa, lempeä ja hyväksyvä asenne auttaa.
Työskentele arvojen kanssa
Omien arvojen hahmottamiseen on monta työkalua. Aihetta käsittelevistä kirjoista ja netistä löytyy arvolistoja, joita kannattaa hyödyntää.
1. Arvokompassi jakautuu elämänalueisiin ja niihin liittyviin kysymyksiin, jotka auttavat hahmottamaan sinulle tärkeitä asioita. Netistä löytyy valmiita pohjia työskentelyyn.
2. Arvojen kirjoittaminen. Harjoituksessa käydään läpi neljä keskeisestä elämänaluetta; ihmissuhteet, vapaa-aika, työ ja opiskelu sekä henkilökohtainen kasvu ja terveys. Kullekin osa-alueelle kannattaa antaa tarpeeksi aikaa ja pohtia sitä, millaisia tunteita ja ajatukset ne itsessä herättävät.
3. Arvojen valintatalo tarkoittaa konkreettisat listaa, josta valitaan ne itselle tärkeimmät ominaisuudet, joita haluaa elämässään toteuttaa. Netistä löytyy listoja, joiden avulla voi työskennellä.
Lähde: Arto Pietikäinen: Kohti arvoistasi.
Lue myös:
Löytyykö motivaatio treenaamiseen 8 viikossa?