Heitä pinttyneet laihdutusmyytit roskikseen ja tarkista, mikä on totta, mikä ei.
Myytti 1
”Nopeasti karistetut kilot tulevat heti takaisin”
Sillä, pudotatko painoa nopeasti vai hitaasti, ei näytä olevan vaikutusta painon ylläpitämisessä. Tutkimusten mukaan nopeasti laihduttavat onnistuvat jopa paremmin pitämään kilot poissa. Nopeampi painonpudotus ilmeisesti motivoi tekemään terveellisiä elämäntapamuutoksia. Hyvin hidas laihduttaminen taas voi johtaa pettymyksiin, ja into karisee ennen kiloja. On kuitenkin hyvä muistaa, että painonpudotuksessa ja -hallinnassa tepsivät pysyvät keinot, kuten aterioiden suunnittelu, liikunnan lisääminen ja ravitsemustiedon kerryttäminen. Painoa voi siis pudottaa nopeasti, mutta mieti, ovatko keinosi sellaisia, joita voit noudattaa vielä viidenkin vuoden päästä.
Myytti 2
”Karsi suklaakonvehti päivässä, niin pudotat puolitoista kiloa vuodessa”
Pelkkiä lukuja ja kalorivajetta tuijottamalla näin pitäisi teoriassa tapahtua, sillä esimerkiksi 3 500 kilokalorin vajeen tulisi johtaa puolen kilon painonpudotukseen. Näin ei valitettavasti käy. Sokeripalan pois jättäminen kahvista tai margariinin vaihtaminen kevyempään versioon ei yleensä vaikuta painoon mitenkään. Homma ei toimi, sillä yleensä tämä johtaa jonkin muun ruoka-aineen runsaampaan syömiseen. Liikunnan lisääminen voi viedä tuhdimpaan ruokailuun ja vähentää arjen aktiivisuutta. Jos haluat hoikistua, konvehteja eli energiansaantia pitää vähentää reilummin. Muista myös, että liikunta on mainio keino hallita painoa, mutta ilman ruokavaliomuutoksia pelkkä liikunta ei juuri laihduta.
Myytti 3
”Laihdutus epäonnistuu, jos tavoitteet ovat liian korkealla”
Maltillisten tavoitteiden toitotetaan edistävän painonpudotusta. Tämä on kuitenkin pelkkä myytti. Riittävän mahtipontinen tavoite auttaa laihtumaan jopa paremmin kuin turhan maltilliset odotukset.
Valitse siis haaste, joka tuntuu innostavalta. Jaa se välitavoitteisiin, joiden saavuttaminen tsemppaa. Muista, että osa tavoitteista tulee liittyä päivittäiseen tai viikoittaiseen tekemiseen – ei ainoastaan pitkän aikavälin painonpudotukseen. Terveelliset välipalat ja vaikkapa 5 000 lisäaskeleen ottaminen päivittäin ovat hyviä, rutiineihin liittyviä tavoitteita, jotka auttavat haastavankin painonpudotustavoitteen saavuttamisessa.
Myytti 4
”Syö aina aamupala ja paljon kasviksia, niin laihdut itsestään”
Aamiainen on hyvä lisä piristämään aamupäivää, mutta se ei sinällään takaa painonhallintaa eikä edistä painonpudotusta, ellei mikään muu muutu. Aamiaisen lisääminen voi hieman tehostaa laihtumista, sillä sen avulla vältät helpommin liian tuhtiin lounaaseen sortumisen. Päivittäinen aamupala hillitsee myös iltasyöpöttelyä. Kasvikset täyttävät vatsan ilman suurta kalorimäärää, mutta laihduttamisessa ne auttavat vain, jos saat päivän ruuista riittävän vähän energiaa – eli syöt vähemmän kuin kulutat.