Kirjailija Riikka Ala-Harja: Keski-ikäisenäkin voi aloittaa uuden ja vaikean

Kirjailija Riikka Ala-Harja, 53, harrastaa barrea juuri siksi, että tanssiminen ei ole ollut hänen juttunsa.

”Minulla ei ole oikeastaan mitään tanssitaustaa. Ainoa kerta, jolloin olen tanssinut balettia, oli Teatterikorkeakoulussa, jossa opiskelin dramaturgiaa. Jussi Parviainen laittoi meidät ykkösvuosikurssilla näyttelijäopiskelijoiden kanssa balettitunnille. Balettia oli joka päivä monen kuukauden ajan, ja muistan, että se oli aivan sairaan vaikeaa ja että olin ihan äärihuono ja äärihiessä.

Olen pitkä ja ruumiinrakenteeltani iso, ja olen aina ajatellut itseäni jotenkin kolhona ja kömpelönä. Siksi olen kokenut urheilussa itselleni sopivaksi joukkuelajit ja jollain lailla ’miestapaiset’ lajit.  Urheilemiseni ei kuitenkaan ole johtunut laihduttamisesta tai siitä, että haluan, että kehoni näyttää joltakin. Urheilu on liittynyt enemmän nauttimiseen. Siinä oleminen on myös radikaalisti erilaista kuin muussa elämässäni – se ei ole istumista ja puhumista.

Kun muutin Ranskasta Suomeen, huomasin, että ihan kodin lähellä on kuntokeskus. Puolitoista vuotta sitten myös tyttäreni hankki sinne jäsenyyden. Kun hän mietti, mille tunnille hän haluaisi mennä minun kanssani, ensimmäisenä tuli vastaan barre. Ajattelin, että kokeillaan.

Ensimmäisen tunnin jälkeen olin aivan superinnoissani. Hiki virtasi, ja tanssiminen oli edelleen tosi vaikeaa. Mutta koska se oli niin hankalaa, jouduin keskittymään ihan eri tavalla kuin monessa muussa lajissa ja miettimään, miten jalat ja kädet menevät ja miten pidetään yllä ryhtiä.

”Pidän urheilusta myös siksi, että siinä voi olla hiljaa.”

Kirjailijan työ on suurimmaksi osaksi aika yksinäistä, joten sille on ihanaa vastapainoa mennä johonkin ryhmäliikuntaan tai ylipäänsä tuttuun jengiin. Kun muutin aikoinaan Suomesta Ranskaan ja ihmiset kysyivät minulta, mitä kaipaan Suomesta, vastaus ei ollut mitään ruisleipää tai salmiakkia. Kaipasin salibandyjoukkuetta ja ultimatejoukkuetta. Ryhmä on minulle tärkeä.

Toisaalta pidän urheilusta myös siksi, että siinä voi olla hiljaa. Tykkään olla ihmisten kanssa ja olla sosiaalinen, mutta joskus on kiva olla myös niin, ettei puhuta. Työstä pääsee harvoin ihan totaalisesti irti. Se on yksi syy siihen, miksi urheilen.

Barre-tunnin jälkeen on sellainen tunne, että ranka on tosi suorassa. Se on minun pituiselleni naiselle aina ollut vaikeaa. Nautin myös siitä, että vaikka tunnilla olisi päällä tavalliset trikoot, siellä tulee ballerinaolo. Tuntien ohjelmat on selkeästi suunniteltu sellaisiksi, että keski-ikäinenkin voi kuvitella itsensä perhoseksi. On hauskaa löytää itsestään uusia piirteitä ja vähän leikitellä.

”On hauskaa löytää itsestään uusia piirteitä ja vähän leikitellä.”

Omasta mielestäni en ole kovin suorituspaineinen ihminen. Myös ikä vaikuttaa siihen, että enää ei tunne samalla tavalla osaamiseen liittyviä nolouden ja häpeän tunteita kuin nuorempana. Luulen, että kynnys oikeaan balettiin olisi kuitenkin korkeampi.

Kroppahan on todella kiinnostava asia. Barren tuoma näkemys siitä, miten kehoa käytetään, on tuonut minulle uudenlaista ajattelua. Elämäni on kuitenkin aika ajattelukeskeistä, vähän kuin sylissä olisi iso pää.

Olen huomannut, että palautumiseni on parin viime vuoden aikana radikaalisti muuttunut. Olen aina nauttinut siitä, että vedän ihan täysillä. Nyt palautuminen kuitenkin kestää aiempaa kauemmin, enkä malttaisi odottaa sitä. Tässäkin mielessä barre on hyvä laji. Vaikka siinä lentää hiki, syke ei nouse korkealle samalla tavalla kuin vaikka juoksussa. Tässä on oppimisen paikka: minun pitää oppia ottamaan iisimmin.”

Lue myös:

Baletista mukailtu barretreeni antaa suoran ryhdin ja vahvat jalat

Reino Nordin: ”Golf on henkinen trippi”

Teksti Anu Piippo
Kuvat Elina Simonen