Hyvinvointivalmentaja Nana Heikkilä: ”Nopeiden tulosten tavoittelusta syntyy itseruoskinnan kehä”

Olen hyvä esimerkki siitä, ettei ihan kaikkea kannata kokeilla. Nykyään osaan treenata hyvällä fiiliksellä, mutta olen kokenut myös sen, kun itsensä piiskaaminen menee överiksi. Osallistuin 2013 fitness-kisoihin testatakseni itseäni. Olin utelias näkemään kuinka paljon voisin muokata kroppaani. En rakastanut itseäni riittävästi ja yritin tehdä itseni onnelliseksi muokkaamalla ulkonäköäni. Treenasin yli kymmenen tuntia viikossa, kävin töissä ja opiskelin. Päivittäinen kalorimääräni oli 1400. Pärjäsin kisoissa, mutta kovan treenin takia mielialani heitteli ja olin jatkuvasti väsynyt. Suhde syömiseeni vink-
sahti. Pulla tarkoitti tunnin juoksu­lenkkiä. Lopulta kroppani hajosi ja sairastuin kilpirauhasen vajaatoimintaan. Tämä kaikki jätti pysyvät jäljet hermostooni.

On vääristynyttä ajatella, että tavallinen ihminen, jolla on työ ja perhe, pystyisi samoihin suorituksiin, kuin huippu-urheilija, jonka elämä on optimoitu treeniä varten. Esimerkiksi harvalla taviksella on mahdollisuus nukkua 12 tuntia yössä palautuakseen optimaalisesti. Opin tämän itse kantapään kautta. Nykyään minut tunnetaankin valmentajana siitä, että painotan pienten elämänmuutosten suuria vaikutuksia.

Hyvinvointia ei voi suorittaa.

Hyvinvointia ei voi suorittaa. Koska onnellisuus ei tule ulkoisista asioista, kiinnitän valmennuksessani huomiota myös henkiseen hyvinvointiin. Moni nainen sanoo, että elämä olisi helpompaa, jos olisin viisi kiloa hoikempi. Tietty vaakalukema ei kuitenkaan muuta kenenkään elämää onnellisemmaksi. Pakonomaisen painonpudotuksen sijasta yritän saada ihmiset miettimään, millaisia positiivisia vaikutuksia liikunnan lisäämisellä ja ruokavalion parantamisella on. Laihtumista isompia juttuja ovat vireystilan ja unenlaadun paraneminen ja se, että on yksinkertaisesti mukavampi ja helpompi olla. Nopeiden tulosten tavoittelemisesta syntyy usein vain itseruoskinnan kehä, jossa liika piiskaaminen johtaa pakkotreenaamiseen ja huonoihin fiiliksiin. On järkyttävää, kuinka rumasti välillä puhumme itsellemme.

Pikadieettikulttuuri on tehnyt meistä hysteerisiä perusasioita kohtaan. Ei peruna tai porkkana ole pahasta, ­mutta kisadieettiasiat ovat lähteneet leviämään ja vääristäneet mielikuviamme normaalista, terveellisestä ruokavaliosta. Nyt somessa hehkutetaan ketogeenista ruokavaliota, jossa kropasta tehdään rasvanpolttokone. Se kuulostaa tehokkaalta ja houkuttelevalta, mutta ei ihmiskehoa ole tarkoitettu sellaiseen. En myöskään ymmärrä no pain no gain -ajattelua. Tiedän jopa valmentajia, jotka ylpeilevät saadessaan asiakkaansa oksentamaan. Elimistön shokkitila ei ole terveellistä. Liikkumisen ei kuulu tuntua pahalta, eikä kipu kerro mitään treenin tehokkuudesta. Riittäisi, että 70–80 prosenttia treenaamisesta olisi niin sanottua perustekemistä ja kovat vedot olisivat vain mausteena. Perustekeminen ei kuitenkaan kiinnosta, koska se on tylsää.

Terveellinen perustreeni ei kiinnosta, koska se on tylsää.

Rajoittamisen sijaan kannustan tekemään arkeen pieniä parannuksia. Olen suuri kotitreenifani, sillä se sopii hyvin ruuhkavuosiin. Jos treenaa kotona puoli tuntia 2-3 kertaa viikossa ja on arjessa aktiivinen, muutos alkaa näkyä ja tuntua kuukaudessa. Lisäksi palautumiseen kannattaa kiinnittää huomiota, sillä ilman energiaa ei jaksa treenata. Vihaan repsahdus-sanan käyttöä. Elämästä kuuluu nauttia, ja jos perusasiat ovat kunnossa, ei jokaista suupalaa tarvitse kytätä. Syön joskus pitsaa ja juon viiniä, mutta en koskaan soimaa itseäni siitä.