Keski-ikäisellä rouvalla saattavat kurvit olla paremmin kohdallaan kuin parikymppisellä, normaalipainoisella naisella. Tavallisten, hyvin istuvien housujen ostamisen luulisi olevan yksinkertainen tehtävä. Vaan ei, tuntikausia kestäneen tuskaisen sovitusurakan joutuu myöntämään, etteivät yhdetkään vaatetangoilta haalimani housut solahda sopivasti vyötärölle.
Nuorisoputiikkien housut ovat lantiosta vyötärölle yhtä tasapaksua putkea – jos ylipäätään ylettyvät lähellekään vyötäröä. Miksei housuissa ole vyötäröä? Ehkä siksi, että nuorten naisten vyötärö näyttää olevan katoamassa.
– Parinkympin molemmin puolin olevien naisten vartalon muoto on pikkuhiljaa muuttunut tasapaksummaksi. Vyötärön ja lantion ympärysmitat ovat nykyään yllättävän lähellä toisiaan, kertoo työterveyslääkäri Merja Pitkänen Medivireestä.
Rasvaa sisäelinten ympärillä
Ilmiön voi jokainen havaita katukuvassa, parhaiten kesällä, kun nuoret neitokaiset liikkuvat luontevasti napapaidoissaan ja kohtuullisen matalalla roikkuvissa housuissaan: kurvit ovat kadonneet keskivartalosta hämmästyttävän monelta. Tilalle on tullut poikamaisen puikulainen vyötärönseutu, monille myös iloisesti vaatteiden alta pursuavat vyötärömakkarat.
– Mielenkiintoinen havainto on myös se, että on paljon nuoria naisia, jotka ovat laihoja lihavia: heidän painonsa on normaali, mutta rasva on kertynyt keskivartaloon sisäelinten ympärille, Pitkänen sanoo.
Samaa todistavat lihavuustutkijat. Lasten, nuorten ja aikuisten lihavuus lisääntyy huolestuttavaa vauhtia. Varsinkin terveyden kannalta haitallisin vyötärölihavuus on lisääntynyt, ja esimerkiksi naisten vyötärön ympäryksen keskiarvo on tutkimusten mukaan pullistunut kymmenessä vuodessa 80 sentistä 82 senttiin. Keskimääräinen lantionympärys sen sijaan on pysynyt entisellään.
Kaksi senttiä on paljon
Naisten leventyminen on huomattu myös Tekstiili- ja vaatetusteollisuudessa, joka uusi naisten mittataulukot viimeksi vuonna 2001. Vuoden 1988 taulukoissa esimerkiksi 168-senttisen, kokoa C38 olevan naisen vyötärömitta oli 70 senttiä. Uusimmassa taulukossa se on venynyt 72 senttiin.
– Kaksi senttiä kuulostaa vähältä, mutta terveysriskien kannalta se on paljon, Pitkänen huomauttaa.
Vatsaonteloon kertynyt liika rasva, omenalihavuus, kuormittaa sydäntä ja on aineenvaihdunnan kannalta haitallisempaa kuin lantiolle ja reisiin kertynyt rasva eli päärynälihavuus.
– Vyötärölihavuuteen liittyy lähes poikkeuksetta rasva-aineenvaihdunnan häiriö ja kohonnut sairauksien riski. Vyötärölle kertynyt ongelmarasva lisää esimerkiksi kohonneen verenpaineen, kakkostyypin diabeteksen sekä sydän- ja verisuonitautien riskiä.
Lue myös nämä:
Pihla Koivuniemi: ”Missinä minua haukuttiin liian laihaksi”
Kolme sporttimimmiä kertoo, mistä saa lisää itsevarmuutta
Vaivaako stressivatsa? Näillä neuvoilla saat kipuilevan vatsan kuriin