Marja Hintikka

Marja Hintikka: ”Haluan elää 100-vuotiaaksi”

Juontaja Marja Hintikka vaalii hyvinvointiaan tanssimalla, pulahtamalla avantoon ja tietoisella rauhoittumisella.

Lapsiperhearki on hyvin fyysistä. Kolmen pienen lapsen roudaaminen päivähoidosta kotiin on urheilusuoritus. Ei tarvitse mennä crossfit-salille. Lasten kautta olen ymmärtänyt, kuinka tärkeää minun hyvinvointini on. Oma oloni heijastuu lapsiini, joten yritän pitää kokonaisvaltaisesti hyvinvoinnistani huolta entistäkin enemmän.

Urheilen, sillä haluan elää 100-vuotiaaksi, en siksi, että haluaisin näyttää hyvältä. Haluan nähdä lasten aikuistuvan ja toivon näkeväni myös lastenlapseni. Unelmani on, että viikkooni kuuluisi tosi paljon tanssia, juoksua, kahvakuula­treenejä ja pilatesta. Vaatii kuitenkin paljon järjestelyä, että pääsen treenaamaan, joten juuri nyt se ei ole mahdollista.

Ruokaan minulla on mutkaton suhtautuminen. Sain lapsuudesta hyvät eväät, sillä meillä ei koskaan laskettu kaloreita, eikä äiti ollut laihdutuskuureilla tai arvostellut meidän ulkonäköämme. Kotona syötiin monipuolisesti perusarkiruokia ja noudatettiin selkeää ruokarytmiä. Samoin toimin nyt omien lasteni kanssa.

Työni on aika hektistä, joten vastapainoksi pyrin tekemään asioita, jotka hidastavat vauhtia. Vietämme aikaa mökillä ja teen mielelläni ruokaa. Rauhoittuminen ei ole aina helppoa, kun heti herättyäni alkaa härdelli. Rauhalle on raivattava aikaa päivittäin. Kun talo iltaisin hiljenee, voin hetken hengähtää. Teen ujjayi-hengitysharjoituksia, nautin kamomillateetä ja kiitän mielessäni kuluneesta päivästä. Kehon ja mielen rauhoittaminen on tärkeä elämäntaito ja olen opettanut hengitysharjoituksia ­lapsillekin.

Koko haastattelun voit lukea uusimmasta Fitistä!

Tilaa Fit

Lue myös:

Kaisa Jaakkola kertoo suhteestaan ruokaan: ”En ole ruokanatsi äitinäkään”

Jenny Belitz-Henriksson selvisi uupumuksesta: ”Nyt tiedän, että elämä on lahja”

Bloggaaja Piia Pajunen: ”Olen perheen herkkuleipämestari”

 

Teksti Päivi Ekola
Kuvat Fabian Björk