Hengitys rentouttaa liian kireää lantionpohjaa.
Jos treenaamisessa keskitytään liikaa keskivartalon ja syvien lihasten kurittamiseen, ilman palauttavia rentouttavia harjoituksia, lantionpohja saattaa ylikiristyä. Tällöin lantionpohja on jatkuvassa jännittyneessä supistuksessa samalla tavalla kuin jumittuneet hartia-alueen lihakset ovat kovat ja kiristyneet korviin.
Etenkin hengityksellä treenin aikana on suuri vaikutus lantionpohjan lihaksen toimintaan ja palautumiseen. Jos treenissä käsketään jatkuvasti vetää napaa sisään, jännitys jää päälle, lantionpohja ylivirittyy ja alkaa oireilla.
Joskus ylitiukentunut lantionpohja oireilee kipuina esimerkiksi seksin aikana. Kiristyneiden lihasten verenkiertohäiriöt ja hapettomuus voivat aiheuttaa myös limakalvojen kuivuutta. Toinen yleinen oire on yliaktiivinen rakko.
Joskus yllättäväkin ongelma, kuten yöllinen hampaiden narskuttelu, saattaa johtaa jumiutuneen lantionpohjan jäljille. Myös jatkuva yleinen jännitystila ja stressi kiristävät lantionpohjaa.
Oman lantionpohjan rentoutta on helppo testata itse. Yksinkertainen keino on tunnustella kädellä peräaukon ja emättimen tai kivesten välistä lihasta, liikkuuko se palleahengityksen mukana. Jos lantionpohja ei reagoi, se voi olla jumiutunut. Toinen testi on istua tennispallon päälle ja tunnustella joustaako lihas pallon muodon mukaan vai tuntuuko paine kireältä ja epämukavalta.
Kiristynyttä lantionpohjaa voi mainiosti hoitaa ensin kotikonstein. Kokeile rentouttaa lihaksia meditatiivisilla hengitysharjoituksilla, joissa opetellaan tunnistamaan lantionpohjan lihaksistoa sekä supistamaan ja rentouttamaan niitä. Koska lantionpohja on tasapaino- ja tukilihas, kannattaa kiinnittää huomiota myös ryhtiin. Jatkuvat huonot asennot tai lonkkien ulkokierto voivat aiheuttaa lantionpohjan kireyttä.
Asiantuntija lantionpohjan fysioterapeutti ja kouluttaja Anu Parantainen
Lue myös:
Missä kunnossa lantionpohjalihakset ovat? Tee testi!
Testasimme: Laite, joka treenaa lantionpohjalihakset kuntoon
Lirahtiko kesken treenin? Näin harjoitat lantionpohjalihaksia