Pysähtymisen taito

Pysähtymisen taito
Printer-friendly version

Jatkuva kiire vie ilon ja jäytää terveyttä. 225Kysyypä kuulumisia keneltä tahansa, vastaukseksi saa lähes poikkeuksetta valituksen aikapulasta. Tuntuu siltä, että työhön liittyvä tehokkuus, suorituspakko ja aikataulutus ovat kuin varkain hivuttautuneet myös vapaa-ajan puolelle.

– Olemme siirtyneet varsin lyhyessä ajassa lähes kellottomasta ajasta jatkuvaan kellon mukaan toimimiseen ja jatkuvaan saatavilla oloon. Välillä tuntuu kuin koko elämä olisi paahtamista kuntosalin juoksumatolla, kuvailee psykoterapeutti, koulutuspäällikkö Sinikka Björn Suomen Mielenterveysseurasta.

Nautinnot katoavat

Kiireestä kärsivä tuntee olevansa aina väärässä paikassa väärään aikaan. Hän ajattelee seuraavaa hetkeä ja seuraavaa tekemistä, eikä kykene pysähtymään eikä keskittymään. Jopa vapaa-ajasta katoaa hohto, jos sinänsä mukavat asiat hoidetaan tiukan aikataulun mukaan. Silloin ei ehdi nauttia oikein mistään.

– Samalla tavalla kuin fyysinen kunto nousee levon aikana ja on pakko pitää välipäiviä, myös mieli tarvitsee palautumisjaksoja. Jotta ihminen voisi hyvin, toiminnan ja levon, ponnistelun ja rauhoittumisen pitäisi olla tasapainossa, sanoo psykoterapeutti, fysioterapeutti Anja Henttinen SelkäCenteristä.

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • No HTML tags allowed.
  • Web page addresses and e-mail addresses turn into links automatically.
  • Lines and paragraphs break automatically.
Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyn Mollom-tietosuojakäytännön.

Viimeksi päivitetty

maanantaina, 03/14/2011 - 13:47

Julkaistu

maanantaina, 12/03/2007 - 18:21