Kroppa huutaa lepoa ja kavereiden mielestä asut salilla. Miten överitreenaaja hiljentää tahtia, ennen kuin on liian myöhäistä?
On jouluaatto ja pakkasmittarissa -35 astetta. Heidi Hallila-Riihiranta vetää villahuivia kaulaan ja lenkkareita jalkaan. Joulu tai ei, lenkille on päästävä. Tuolloin kuusi vuotta sitten Heidi ohjasi 20 ryhmäliikuntatuntia viikossa ja veti niiden päälle omat jumpat. Maratonille treenatessaan hän juoksi 25 kilometrin lenkkejä tytär juoksurattaissa. ”Äiti, miksi sun on pakko juosta?” tytär kysyi kerran. Kuten moni muukaan treeniaddikti, Heidi ei tiennyt vastausta. Eikä osannut lopettaakaan − ennen kuin oli pakko.
Treenit menevät kavereiden edelle
Vaikka ihminen on luotu liikkumaan, sporttailustakin voi tulla pahoinvoinnin lähde. Urheilu psykologi Satu Kaski tietää, että överitreenaaminen on yleistä niin miehillä kuin naisilla. Ongelmaksi treenit tulevat silloin, kun niistä ei ehdi palautua.
− Moni ei huomaa, että oma kuorma on kasvanut liian isoksi. Jos arki on stressaavaa ja aikataulutettua, treeni vain lisää kuormittavuutta, Satu sanoo.
Kun elämä alkaa pyöriä liikunnan ympärillä, se heijastuu pian niin kehoon kuin ihmissuhteisiin. Sosiaaliset suhteet jäävät vähemmälle, kun vapaa-aika menee treenatessa. Toisaalta ylikuormittuneena ei jaksa innostua muista ja valitsee yhä useammin unet illanvieton sijaan. Lähipiiristä voi tulla palautetta: Oletpa ärtyisällä päällä. Etkö vasta eilen ollut salilla?
− Supertreenaaja alkaa vältellä muita, koska ei halua kuulla huolestunutta palautetta. Hän voi ajatella, etteivät muut ymmärrä tai ovat kateellisia. Hälytyskellojen tulisi soida viimeistään silloin, kun treenistä katoaa nautinto ja siitä alkaa ajatella pakkona. Vaikka räntää sataisi, lenkille on mentävä.
Satu neuvoo tällöin pysähtymään ja miettimään, onko oikeasti pakko. Mitä tapahtuisi, jos sallisit itsellesi illan sohvalla? Tai jos kokeilisit rentoutusharjoitusta lenkin sijaan? Millaisia tuntemuksia joutuisit kestämään?
Överitreenaaja juoksee, koska ahdistaa
Kun ahdistus iskee, on helpompi vetää lenkkarit jalkaan ja paeta tunnetta kuin kohdata se. Näin teki myös hyvinvointialan asiantuntija Heidi Hallila-Riihiranta kuusi vuotta sitten. Nyt hän tietää, että oikeasti hän juoksi elämäänsä, avoeroa ja yksinhuoltajuutta karkuun. Ylitreenaaminen paljastaa usein sen, että elämässä on tapahtunut jotain muutakin, Heidi kertoo.
− Monet täyttävät treenaamisella tyhjyyttä, kuten yksinäisyyttä. Se voi olla myös tapa saada kontrollintunnetta ja kokea, että edes jokin asia elämässä on hallinnassa. Treeni menee suorittamiseksi etenkin silloin, kun siihen liittyy ulkonäöllisiä tavoitteita, Heidi uskoo.
Silloin myös ajatukset itsestä ja omasta kehosta voivat vääristyä. Satu Kasken mukaan ylitreenaamisesta ulkonäön vuoksi voi saada kiinni, kun katsoo peiliin ja vastaa itselleen rehellisesti: hyväksynkö kehoni vai yritänkö muokata siitä ihannekuvaa, joka tuntuu mahdottomalta saavuttaa? Entä näenkö itseni arvokkaana ja hyvänä, vaikka en treenaisikaan? Tutkailemalla treenaamiseen liittyviä mietteitä pääsee kiinni taustalla oleviin uskomuksiin. Joillekin treeni on uskomus omasta persoonasta: ”Olen aina ollut tällainen”. Toiset taas ovat vakuuttuneita: ”Olen hyvä vain, kun suoritan koko ajan”.
− Uskomukset ovat usein totuuksia, joita ei itse edes epäile. Nämä itseä rajoittavat ja vahingoittavat ajatukset voivat johtaa pahaan oloon. Silloin alkaa suorittaa levonkin, kuten rentoutusharjoituksen, Satu sanoo.
Jotta uskomukset voi muuttaa, omat mietteet on haastettava. Mitkä muut asiat kuin treeni tekevät arjestasi mielekkään? Voitko nähdä itsesi arvokkaana ja hyvänä, vaikka et puskisi? Jos tunnet olevasi jumissa, psykologi auttaa omaksumaan uusia ajatusmalleja.
Hälytyskellojen tulisi soida, kun liikuntaa alkaa ajatella pakkona.
Ohjaajat ovat samassa veneessä
Varoitusmerkit tulevat hiljalleen, mutta kovenevat vähitellen. Ylikuormitus alkaa näkyä kehossa eri tavoin, kuten flunssa kierteenä, uni- tai rytmihäiriöinä tai levottomana olona. Toiset ovat jatkuvasti väsyneitä, toiset pirteitä aamusta iltaan.
− Jos kaikki ei ole kunnossa, keho antaa kyllä merkkejä. On eri juttu, pysähtyykö niitä kuuntelemaan, Satu sanoo.
Heidin keho yritti viestittää hidastamisesta monin merkein, korvatulehduksesta kasvohalvaukseen – tuloksetta. Vasta burnout ja rintasyöpäepäily pakottivat pysähtymään.
− Kehoni antoi periksi ennen kuin mieli. Vasta silloin tajusin, ettei treenaamisessani ollut mitään järkeä.
Heidin burnout tuli monelle yllätyksenä. Olihan hän liikunnan ammattilainen.
− Liikunta-alan ihmisiä pidetään yli-ihmisinä – ja alamme itsekin uskoa siihen, Heidi sanoo.
Ulkonäkökeskeisellä alalla treenattu kroppa yhdistetään helposti hyvinvointiin. Moni ohjaaja on tunnollinen täydellisyyden tavoittelija, ja kehoa viilataan viimeiseen asti. Vaikka tietoa on, ohjaajatkin voivat sokeutua ylitreenaamiselleen.
− Kun ohjaaja vetää kolme tuntia peräkkäin, asiakkaat ottavat tästä mallia. Spinning, bodypump ja pilates peräkkäin. Ei mitään järkeä, Heidi toteaa.
Takaisin tasapainoon
Jos treeni on ottanut elämästä vallan, tärkeintä on myöntää ongelma ja ymmärtää, mistä se johtuu. Vaikka taustalla olisi ahdistaviakin tunteita, Satu Kaski kehottaa kohtaamaan ne rohkeasti. Kun ahdistus iskee, sitä ei kannata paeta lenkkipolulle, vaan istahtaa sohvalle ja antaa tunteen tulla. Satu muistuttaa, että tuntemukset ovat vain tuntemuksia. Tilanteessa ei ole oikeasti hätää, vaikka oma mieli voi yrittää niin vakuuttaa. Kun tunteen uskaltaa kokea, se häviää nopeasti.
− Fiiliksiä tulee ja menee. Kyse onkin siitä, tunnistatko ne ja miten niihin suhtaudut. Lempeän myötätuntoinen ja uteliaan tutkiva asenne omia tuntoja kohtaan voi auttaa kohtaamaan ne, Satu muistuttaa.
Määränpään hahmottaminen auttaa pääsemään eteen päin. Mieti siis, millaista hyvä elämä on sinulle. Mikä muu kuin treeni tekee sinut onnelliseksi? Ja miten voisit olla tunteidesi kanssa, jotta pääset tätä elämää kohti? Heidi löysi tasapainon elämäänsä, kun hän opetteli olemaan itselleen armollisempi, kohtaamaan kriisit ja kääntämään ne voitoksi. Terveyden menettämisen pelossa hän alkoi miettiä, mikä on oikeasti tärkeää.
Heidi vähensi kuormittavaa suorittamista ja alkoi tehdä mielihyvää tuottavia asioita, kuten kävellä luonnossa. Elämää tasapainottivat myös lapset ja nykyinen aviomies. Nykyisin Heidi ei enää edes treenaa, vaan liikkuu. Omien pt-asiakkaidensa kanssa hän alkaa selvittää ongelmaa kysymällä miksi. Kysymys auttaa hahmottamaan pakkomielteen takana olevat henkiset syyt eli avaimet pysyvään ratkaisuun.
− Kun löytää henkisen tasapainon, tyhjyyden tunne häviää. Silloin siitä voi alkaa nauttia.
Lue myös:
5 syytä jättää treenit väliin hyvällä omatunnolla
Voinko mennä salille? Näin tarkistat sykkeestä kehon rasitustilan
Oletko överitreenaaja?
Jos tunnistat itsesi näistä merkeistä, on aika pysähtyä ja tehdä tilannekartoitus.
1. Liikut, koska on pakko. Treenistä on kadonnut ilo, etkä nauti siitä kuten ennen.2. Olet aina väsynyt. Perut treffejä, koska päiväunet houkuttavat enemmän kuin ystävien tapaaminen.3. Kehosi oireilee oudosti: rintaa puristaa, sydän tykyttää, olet aina flunssassa, uni ei tule tai heräilet yöllä.4. Ajattelet usein, että on pakko liikkua, vaikka treeni ei huvittaisi.5. Et ymmärrä, miksi lepopäiviä pitäisi viettää. Pelkkä ajatuskin ahdistaa.6. Uskot, että olet hyvä ja arvokas vain silloin, kun suoritat ja olet tehokas.7. Läheisesi ihmettelevät, että ”oletpa väsynyt” tai ”juurihan olit salilla”.8. Alat vältellä ystäviäsi ja eristäytyä omiin oloihisi.