Tutkimuskin sen todistaa: Liikunta auttaa luovaksi

Puolen tunnin hölkkä auttaa luoviin ratkaisuihin, kertoo tutkimus.

Ideat vaativat jalat alleen. Näin todettiin tutkimuksessa, jossa selvitettiin liikunnan vaikutusta luovuuteen. Ne, jotka tekivät luovuustestin kävellen, saivat paremmat tulokset kuin ne, jotka raapustivat testin paikoillaan.

Tämän ehkä jo tiesitkin, sillä yleensähän ideat saavat vauhtia juuri lenkillä. Kävely saa ajatukset rullaamaan, mutta vielä paremmin toimii juoksu. Jos jokin pulma vaatii ratkaisua, lähde puolen tunnin hölkälle. Se on tutkitusti tehokkain luovuuslenkki. Mikä parasta, vaikutus jatkuu pari tuntia liikunnan jälkeen. Himotreeni ja ideointi eivät kuitenkaan sovi yhteeen, sillä itsensä vetäminen piippuun uuvuttaa ajatuksetkin.

Liikunta lisää luovuutta erityisesti silloin, jos peruskunto on hyvä. Taas yksi hyvä syy lähteä lenkille.

 

Lähde Anders Hansen: Aivovoimaa. Näin vahvistat aivojasi liikunnalla. Atena 2017.