Jos vatsa pömpöttää ja selkä kipuilee, sinullakin voi olla erkauma. Anna kovien treenien vielä odottaa.
Vatsalihasten erkaumasta et ole välttämättä kuullut neuvolassa, eivätkä sitä aina tunnista lääkärit, fysioterapeutit tai personal trainerit. Juuri siitä sinun kuitenkin pitäisi tietää, kun palaat liikkumaan raskauden ja synnytyksen jälkeen.
Jotta kohtu mahtuu kasvamaan raskauden aikana, keho kirjaimellisesti raivaa sille tilaa. Suorat vatsalihakset väistävät hieman vatsan sivuille. Tämä onnistuu, koska vatsalihasten välissä oleva jännesauma, linea alba, venyy. Jos vatsalihakset eivät palaudu paikoilleen synnytyksen jälkeen, puhutaan erkaumasta. Jännesauma on antanut periksi. Näin käy noin joka kolmannelle synnyttäneelle.
Vatsalihasten välissä saattaa olla rako koko vatsan pituudelta tai esimerkiksi navan kohdalla. Normaalisti linea alba on noin 2,5 sentin levyinen levossa, eli kun vatsalihaksia ei jännitä. Suurimmillaan erkauma voi olla jopa yli 10 senttiä. Huono juttu tämä on siksi, että korsetti ei tue keskivartaloa siihen malliin kuin sen pitäisi. Selkä väsyy ja kipuilee.
– Treeniä seuraavana päivänä saattaa tuntua siltä, ettei saa selkäänsä oikaistua, erkauman hoitoon erikoistunut fysioterapeutti Ira Rissanen kuvailee.
Selkeä oire on sekin, että housuun lirahtaa pissaa tai ulostaminen on vaikeaa. Vatsa pömpöttää, sillä venynyt jännesauma ei jaksa pitää vatsaontelon painetta sisällä. Samasta syystä esiin voi tulla napatyrä. Kenkkuja oireita, joita ei ole syytä laittaa ”normaalin palautumisen” piikkiin.
Suorat vatsalihakset saa takaisin yhteen vahvistamalla lantionpohjalihaksia ja syviä vatsalihaksia. Parhaiten tässä ohjaa lantionpohjaan erikoistunut fysioterapeutti.
Myös liian kova treeni liian aikaisin synnytyksen jälkeen voi aiheuttaa erkauman.