Treenaa vain toista puolta

Tätä et taatusti ole kokeillut: toispuolinen treeni eli oikeaa ja vasenta puolta treenataan vuoropäivinä.

1. Voimaerot tasoittuvat

Olet varmaan huomannut, että vasen ja oikea jalkasi ovat vähän kuin eri paria? Normaalia, muttei hyvä juttu. Jos koipien välillä on kovasti esimerkiksi voimaeroja, vammariski on suurempi.

Kahden raajan liikkeissä vahvempi puoli tekee koko ajan enemmän hommia, joten ei ihme, että lihastasapaino on kallellaan. Toispuolinen treeni ratkaisee ongelman.

2. Saat treenistä enemmän irti

Ihmisellä on kahden raajan vaje. Se tarkoittaa, että voima, jonka tuotat kahdella jalalla yhtä aikaa, on pienempi kuin molemman jalan yhteenlaskettu voima. Hullua mutta totta! Yhden raajan liikkeissä lihaksesi pääsevät siis töihin tiukemmin.

3. Kun treenaat oikeaa, myös vasen kehittyy

Tämä siksi, että ihmisen hermoyhteydet kulkevat ristiin. Jos treenaisit vain toista raajaa pari kuukautta, treenattavan puolen voima kasvaisi noin 30 prosenttia, mutta treenaamattoman puolenkin yli 10 prosenttia! Kun toinen puoli huhkii, myös lepovuorossa oleva puoli saa minitreenin. Jos siis ranne murtuu, treenaa toista, niin loukkaantunut käsikin kuntoutuu nopsammin.

4. Palaudut paremmin

Treenipäivänä lepovuorossa olevan puolen verenkierto kiihtyy. Samalla kuona-aineita poistuu ja lihakset saavat tehokkaammin rakennusaineita. Näin palautumisesi nopeutuu.

5. Keskikroppa timmiytyy

Toispuolisen treenin aikana kroppasi joutuu tukemaan tehokkaasti keskivartaloa. Esimerkiksi yhden käden hauiskäännön aikana erityisesti vinot vatsalihaksesi joutuvat toden teolla töihin, jotta kroppa pysyy suorassa linjassa.

Näin treenaat:

Tee yläkropalle yhden käden hauis-, ojentaja- ja olkapääliikkeitä, yläselälle ja rinnalle yhden käden talja- ja soutuliikkeitä ja punnerrusliikkeitä laitteissa tai käsipainoilla.

Suosi jalkatreeneissä yhden jalan prässejä, maastavetoja, kyykkyjä, polvenojennuksia ja -koukistuksia sekä pakaralaitteita.