Wellnessmalli Roosaliina Sunikka löysi ADHD-diagnoosin jälkeen suunnan. Nyt hän haluaa kannustaa muita etsimään liikunnasta iloa ja kääntämään vaikeudet voitoksi.
Hälytysmerkkejä oli paljon. Yläkoulussa Roosaliina Sunikka istui jatkuvasti jälki-istunnoissa. Tunnit kuluivat koheltaen, eikä tyttö osannut olla hiljaa. Oppimisessakin oli paljon ongelmia: vaikka hän teki paljon töitä koulun eteen ja yritti opiskella, eivät asiat jääneet päähän. Jossain vaiheessa ajateltiin, että Roosaliina olisi pitänyt siirtää erityisopetukseen, mutta pienluokka ei kuitenkaan lopulta ollut vaihtoehto.
”Koko kouluajan oppilaita palkittiin suoriutumisten perusteella ja laitettiin sen mukaan järjestykseen. Koin aina olevani huono enkä saanut onnistumisen fiiliksiä mistään.”
Koska Roosaliina oli tuntenut, ettei osaa mitään, jäi lapsuuden koulukokemuksista käsittelemättömiä traumoja. Roosaliina yritti peruskoulun jälkeen suorittaa kaksoistutkintoa. Ompelijan ammatin lisäksi hän tavoitteli ylioppilaslakkia. Vanhat traumat alkoivat kummitella, ja Roosaliina masentui pahasti. Koulunkäynti vaikeutui entisestään, ja lukio sai jäädä. Ompelijaksi hän lopulta valmistui.
”Liu’uin pikkuhiljaa masennukseen. Vanhempani erosivat eivätkä huomanneet omien ongelmiensa keskellä minun ongelmiani.”
Vasta kun Roosaliina alkoi olla todella huonossa jamassa, äiti heräsi tyttärensä tilanteeseen. Roosaliina sai kaksi vaihtoehtoa: terapia ja masennuslääkkeet tai pakkohoito.
”Olin hävennyt huonoa oloani, ja tuntui, että vaikka hukun synkkyyteen, ketään ei kiinnosta. Kun minut sitten huomattiin, se jo auttoi.”
Huomaaminen ja kuulluksi tuleminen ovat monille masentuneille tärkeitä asioita. Roosaliinakin pääsi alkuun parantumisessa, kun hänen tilanteensa ymmärrettiin. Masennus varjosti elämää silti pitkään. 16-vuotiaana sairastunut alkoi vasta 23-vuotiaana tuntea olevansa pinnalla.
Kokemäeltä kotoisin olevasta Roosaliinasta tuntui kestämättömältä, että pienellä paikkakunnalla kaikki tiesivät perheen tilanteen. Niinpä hän päätti 22-vuotiaana lähteä Australiaan working holiday -viisumin turvin.
”Pystyin aloittamaan puhtaalta pöydältä, kun kukaan ei tuntenut minua. Elämä alkoi vihdoin tuntua elämältä.”
Roosaliina sai ADHD-diagnoosin
Siitä alkoi vuosien reppureissaaminen. Välillä Roosaliina poikkesi Suomessa tapaamassa perhettään, muina aikoina hän työskenteli Australian lisäksi eri puolilla Aasiaa ja Uudessa-Seelannissa.
Moni piti rohkeana Roosaliinan päätöstä lähteä reissuun yksin, mutta itse hän ei koe niin.
”En tiedä oliko lähteminen rohkeaa. Ei minulla ollut mitään menetettävää, vaan oli pakko paeta kaikkea.”
Käänteentekevintä Roosaliinan toipumisessa kuitenkin oli, kun hänen oppimis- ja keskittymisvaikeuksiinsa löytyi syy. ADHD-diagnoosi tuntui ensin huijaukselta, eikä Roosaliina kehdannut kertoa siitä muille. Hän pelkäsi, että ihmiset suhtautuisivat siihen vähätellen, muoti-ilmiönä. Tiedostaminen on kuitenkin helpottanut tilannetta ja mahdollistanut ongelmien työstämisen.
”Psykoterapia vapautti hyväksymään asian, sillä aluksi purimme ennakkoluuloja, joita ympäristö ADHD:lle asettaa.”
Roosaliina painottaa, että ADHD ei ole tarkkarajainen diagnoosi, jonka avulla kaikki tarkkaavaisuushäiriöiset voitaisiin laittaa samaan lokeroon. Hänellä ADHD näkyy selkeimmin ongelmissa oppia, ajanhallinnan haasteissa ja siinä, että on vaikea rauhoittua ja nukahtaa.
ADHD on Roosaliinan voimavara
Roosaliina on tehnyt tietoisen päätöksen kääntää vuosien ahdistus ja epävarmuus voimavaraksi. Hän haluaa puhua sosiaalisessa mediassa omasta diagnoosistaan avoimesti ja positiiviseen sävyyn. Hän on jopa todennut, että ADHD on hänen supervoimansa. Siitä kaikki eivät pidä vaan ajattelevat, ettei Roosaliina tiedä mistä puhuu.
”Kun sanon diagnoosiani supervoimaksi, ei sen tarkoitus ole vähätellä jonkun toisen kokemuksia. ADHD on ollut ja edelleen on ongelma minullekin.”
ADHD:ta ei voi poistaa, joten sen kanssa on pakko elää. Silloin on löydettävä positiivisiakin asioita ja työkaluja, joilla helpottaa elämää. Roosaliinasta olisi surullista, jos hän jäisi voivottelemaan. Töitä se toki vaatii, ja välillä ärsyttää, kun esimerkiksi oppiminen on haastavaa. Kun tiedostaa, osaa ennakoida: jos ei ole nukkunut tai syönyt hyvin, vaikuttaa se heti olotilaan.
”Saan painia, mutta ei auta, jos vain valitan. Haluan tuoda ratkaisuja: minulla on ongelmia, mutta olen löytänyt niihin työkaluja.”
Rauhoittumiseen auttaa liikunta ja lyhyet meditaatioharjoitukset. Mieli on kuitenkin vilkas ja taipuvainen yliajatteluun, eikä hiljentyminen ole ollut kovin helppoa. Yliajattelusta Roosaliina yrittää päästä eroon miettimällä, että ajatukset ovat kuin pilviä taivaalla – niitä menee ja tulee. Ajanhallintavaikeuksiin puolestaan auttaa asioiden pilkkominen ja se, ettei ota kuin tietyn määrän asioita, jotka päivässä tekee.
”Olen yrittänyt oppia armollisuutta ja annan itselleni myös luvan haahuilla.”
Roosaliina Sunikka, Wellnessmalli 2021
Roosaliina palasi Suomeen vuonna 2020, sillä sisko odotti ensimmäistä lastaan ja pyysi Roosaliinaa kummitädiksi. Sitten tuli korona, eikä matkustaminen enää onnistunut. Oli keksittävä jotain tekemistä Suomessa.
”Olen treenannut salilla nuoresta saakka, sillä äidilläni on oma kuntosali. Salitreeni on myös terapiaa; siitä tulee aina niin hyvä olo. Salilla pystyn purkamaan ylimääräistä energiaa, mikä aut – taa nukahtamiseen.”
Roosaliina alkoi miettiä, miten voisi auttaa ja motivoida ihmisiä hyviin elämäntapoihin. Omat kokemukset liikunnan, ravinnon ja levon vaikutuksista hyvinvointiin saivat hänet pohtimaan personal trainer -koulutusta. Hän koki, että hänellä olisi paljon annettavaa.
Pt-koulutuksensa aikana Roosaliina törmäsi Wellnessmalli-kisaan ja spontaanina ihmisenä päätti lähteä mukaan.
”Ajattelin, että kisan kautta voisin päästä puhumaan asioistani ja painottamaan erilaisuuden voimaa. Jos pystyn auttamaan ja tsemppaamaan edes yhtä ihmistä, on se jo voitto.”
Roosaliina ei osannut odottaa kilpailusta menestystä, mutta omaksi yllätyksekseen meni ja voitti kisan.
”Olen aina uskonut itseeni mutten kokenut, että muut uskovat. Voitto tuntui hyvältä – joku muukin luottaa minuun.”
Finaalissa nähtiin Roosaliinan huikea tankotanssiesitys, joka sulatti jähmeimmätkin yleisöstä. Viime vuosina tankotanssista onkin tullut salitreeniäkin rakkaampi harrastus. Siinä kiehtovat kaikki: musiikki, tanssi, esiintyminen, naisellisuus, voima ja notkeus.
”Tangolla saan olla luova. Tykkään myös esiintyä ja olen omassa elementissäni”, Roosaliina pohtii.
Wellnessmalli-voitto on vahvistanut ennen hukassa ollutta Roosaliinaa, ja nykyisin hänellä on selkeä suunta. Kisa toi lisää rohkeutta ja itsevarmuutta. Hän haluaa liikunnasta ammatin, jossa voi valmentaa ja opettaa, esiintyä tankotanssijana sekä näyttää somessa, että vaikeistakin asioista voi selvitä. Parasta olisi, että hän voisi vaikut – taa siihen, että ihmiset löytäisivät liikkumisen ilon ja aidon halun pitää itsestään huolta.
”Ei ongelmia tarvitse hävetä. Elämä on sellaista, että kaikilla on vaikeita asioita.”
Lue myös:
Josefiina Lahtinen: Ylikuntoon ajautuminen oli rankka kokemus
Hyvinvointivalmentaja Anni Vallius neuvoo, kuinka löydät motivaation