Oskari Holmberg

Potkunyrkkeilijä Oskari Holmberg: ”Haluan ­voit­taa ­kaiken mikä on voitet­tavissa”

Potkunyrkkeilijä Oskari Holmberg, 29, nauttii kovasta rääkistä. Fyysinen kestävyystreeni kasvattaa itseluottamusta.

”Potkunyrkkeilyn K1-ottelumuoto on ­lajin kuninkuusluokka, jossa sallittavia tekniikoita kaikkien lyöntien ja potkujen lisäksi ovat myös polvitekniikat vartaloon ja päähän. Lajin fyysinen rankkuus on koukuttavaa ja nautin, kun pääsen treeneissä rääkkäämään itseäni äärirajoille. Harjoituksissa perhe- tai parisuhde­kelaukset unohtuvat. Olen luonteeltani hieman epävarma ja ujo, potkunyrkkeilyn avulla olen saanut paremman itseluottamuksen. Fyysisen kestävyyden kehittyessä olen alkanut uskoa enemmän itseeni.

Sain ensikosketuksen lajiin seitsemänvuotiaana, kun seurasin isoveljeni treenejä Vantaan kamppailukeskuksessa. En tuolloin vielä ymmärtänyt, mistä lajissa on kyse, mutta muistan kuinka vaikuttunut olin kovista treeneistä. Niissä todella mitattiin kestävyyttä ja kuntoa.

En mielestäni anna itsestäni tarpeeksi, ellei treenatessa tule vähän oksennuksen makua suuhun.

Harrastin pitkään joukkuelajeja, kuten jääkiekkoa ja jalkapalloa. Paluu potkunyrkkeily­salille oli päähänpisto. Halusin alkaa harrastaa yksilölajia, jonka avulla saisin itseni fyysisesti parempaan kuntoon. Peruskurssin jälkeen siirryin lapsuudesta tutulle salille, jossa pääsin treenaamaan tarpeeksi kovaa. Itsensä rääkkääminen on psykologinen juttu. En mielestäni anna itsestäni tarpeeksi, ellei treenatessa tule vähän oksennuksen makua suuhun.

Aluksi halusin voittaa vain itseni, mutta taitojen edetessä aloin miettiä voisinko pärjätä kilpailukehässä. Olen painoluokkani suomenmestari jo toista perättäistä vuotta. Kilpailuviettini on kova: Haluan voittaa kaiken mikä on voitettavissa.

Suhde valmentajaan on yksilölajeissa tosi tärkeä. Luotan omaan valmentajaani täysin. Siitä kertoo esimerkiksi se, että ensimmäiset viisi otteluani olin kehässä aivan pää jännityksestä jumissa. En kuitenkaan mennyt paniikkiin vaan päätin kuunnella ohjeita omasta kulmastani ja tehdä juuri niin kuin valmentaja sanoo. Se riitti.

Haluan ­voit­taa ­kaiken mikä on voitet­tavissa.

Toisin kuin jääkiekossa, potkunyrkkeilyssä olen itse vastuussa omasta kehityksestäni. Jos jätän treenit väliin, joukkuetoverit eivät ole paikkaamassa suoritustani. Arvostan valmentajani suoraa ja rehellistä palautetta, vaikka se olisi negatiivistakin. Jääkiekkopelin jälkeen pukuhuoneessa valmentaja saattoi haukkua yhden pelaajan kolmenkymmenen joukkuetoverin edessä. Se oli paljon pahempi paikka.

Ihmisillä, jotka eivät ole kokeilleet kamppailulajeja, on usein ennakkoluuloja. Potkunyrkkeilyssä ei ole tarkoitus satuttaa toista, vaan puolustaa itseään niin taitavasti, etteivät vastapuolen iskut tule perille. Jos häviän, en ajattele, että vastustajani olisi ollut minua parempi. En vain itse onnistunut omassa suorituksessani.

Nautin erilaisten potkutekniikoiden hiomisesta ja siitä, kun näen taitojeni kehittyvän. Treenaan viisi kertaa viikossa ja käyn lisäksi juoksemassa, pyöräilen tai uin. Vasta viimeaikoina olen ymmärtänyt lepopäivien tärkeyden. Kropan täytyy antaa palautuakin välillä, muuten kehitystä ei tapahdu. Aikaisemmin olisin mennyt vapaapäivänäkin lenkille. Nyt valitsen mieluummin ­leffan, jotta keho saa kunnolla levätä.”

Tilaa Fit!

Lue myös:

Nyrkkeilijä Elina Gustafsson: ”Painoin säästöliekillä liian pitkään”

Katoaako stressi ­liikkumalla? Asiantuntija vastaa

Emilia Vuorisalmi: ”Saan lihakset, kun 
katsonkin puntteja päin”

Teksti Anna Povenius
Kuvat Hanna Linnakko