Treeniä kannattaa miettiä myös rintojen näkökulmasta. Oikeat valinnat auttavat rintoja voimaan hyvin.
Miksi rinnat eivät ole kaikilla samanlaiset?
Rintojen muoto ja koko vaihtelevat eri ihmisillä paljon. Rinnan sisällä on maitorauhanen, joka koostuu lukuisista pienistä lohkoista. Maitorauhasen ympärillä on rasvakudosta. Rintojen koko voi vaihdella esimerkiksi rasvakudoksen määrän mukaan. Rauhanen ja rasvakudos kiinnittyvät rintalihaksen päälle venyvän sidekudoksen avulla. Rinnat ovat harvoin keskenään täysin symmetriset. Suuret rinnat saattavat kertoa korkeasta estrogeenihormonin tasosta.
Mitä rinnoille tapahtuu treenatessa?
Rinnat liikkuvat treenin aikana paljon, jopa kymmeniä senttejä. Suurten rintojen liikerata on esimerkiksi juoksun aikana kahdeksikko. Liike on suuri ja voimakas, joten se saattaa aiheuttaa epämukavuutta ja kipuakin, sillä rintakudos rasittuu ja venyy liikkeessä.
Pitkään ilman tukevia liivejä harrastettu liikunta saattaa vaurioittaa rintakudosta ja saada sen roikkumaan. Pitkien juoksulenkkien aikana rintojen ihoon saattaa myös tulla hiertymiä. Rintalihakset ovat yhteydessä niska–hartiaseudun ja kaulan lihaksiin. Kuormittuneet rinnan sidekudokset saattavat siis aiheuttaa kipua muuallakin kuin rinnoissa.
Vaikuttaako treeni rintojen kokoon?
Liikunnalla ei voi vaikuttaa rintojen kokoon. Ryhti ja rintalihakset sen sijaan vaikuttavat rintojen asentoon ja sitä kautta ulkonäköön. Rasvakudos saattaa treenin ansiosta huveta, mutta tämäkin on yksilöllistä: toisilla rasvaa katoaa vatsan tai reisien seudulta, toisilla rinnoista.
Treeniä enemmän rintojen kokoon ja ulkonäköön vaikuttavat ikä, painonvaihtelu, imettäminen ja kuukautiskierto. Rintakudos on pehmeimmillään heti kuukautisten jälkeen, mikä on myös paras aika rintojen omatarkkailulle. Ennen kuukautisia rinnat ovat kiinteimmillään. Silloin treenaaminen saattaa sattua rintoihin ja esimerkiksi kovat rasvapatit voivat tuntua muhkuroina rintakudoksessa.
Onko hyväkuntoisella pienet rinnat?
Ihminen pystyy vain harvoin vaikuttamaan rintojensa kokoon ja muotoon. Eniten rintojen ulkonäköön vaikuttavat perintötekijät. Rinnat muuttuvat läpi koko naisen elämän. Niinpä roikkuvat rinnat eivät ole sen huonommat kuin pienet rinnat, eivätkä ne kerro ihmisen kunnosta. Tärkeintä on, että rintojen kanssa voi elää ja liikkua niin kuin haluaa.
Millainen treeni on parasta rinnoille?
Omaa kehoa kannattaa kuunnella liikuntalajia valittaessa. Mitä kovempi treeni on edessä, sitä enemmän rinnat kaipaavat tukea. Suuririntainen saattaa nauttia vesiliikunnasta, jossa rinnat tuntuvat painottomilta, eikä rintakudos rasitu. Juoksu saattaa rasittaa rintoja erityisen paljon. Tutkimusten mukaan on yleistä, että hyvin aktiivisesti juoksua harrastavien naisten rinnat kipeytyvät usein pitkien juoksumatkojen aikana.
Miksi treeni saattaa sattua rintoihin?
Jos urheiluliivit ovat vääränlaiset, saattavat rinnat kipeytyä. Liivejä ostettaessa on valittava oikean koon ja muodon lisäksi oikeanlainen tuki, materiaali ja pesuaine. Liivejä kannattaakin sovittaa ja tutkia kärsivällisesti. Rankoissa lajeissa, kuten pitkänmatkanjuoksussa, liivien on annettava tukea myös rintojen sivuille.
Vanhoissa urheiluliiveissä tukirakenteet saattavat pettää tai niitä ei juuri ole, joten urheiluliivejä kannattaa päivittää noin vuoden välein. Urheiluliivejä ei myöskään kannata yrittää korvata tavallisilla kuppiliiveillä, sillä ne eivät tarjoa juuri lainkaan tukea rinnoille. Joissakin tapauksissa rinnat kipeytyvät sen takia, että ne ovat suhteettoman suuret.
Mikäli suuret rinnat aiheuttavat kokonsa vuoksi esimerkiksi niska–hartiaseudun särkyjä, on mahdollista konsultoida lääkäriä ja selvittää, olisiko mahdollista saada lähete rintojenpienennysleikkaukseen.
Huomioidaanko rintojen terveyttä tarpeeksi urheiluharrastuksissa?
Ei huomioida. Harvoissa liikuntapaikoissa puhutaan rintojen hyvinvoinnista ja rintojen omatarkkailusta. Liikunnanohjaus ja -opetus on hyvin maskuliininen laji, joten urheiluliiveistä ei ole ehkä osattu puhua osana kokonaisvaltaista terveyttä.
Rinnoista kannattaisi opetella puhumaan enemmän ja arkipäiväisemmin. Jokaisen liikunnanohjaajan ja personal trainerin kannattaisi tutustua siihen, miten erilaiset urheiluliivit vaikuttavat naisten liikkumiseen ja mitä rintakudokselle tapahtuu treenissä. Joskus pitkään jatkuneet oudot kivut voivatkin selittyä sillä, että liikkujan urheiluliivi ei tue hänen rintojaan tarpeeksi. Liikuntaharrastuksissa liikkujia pitäisi myös rohkaista säännölliseen rintojen omatarkkailuun, jotta rinnoissa tapahtuvat muutokset huomataan nopeammin.
Asiantuntijana: Erika-Evely Ee Eisen, Tunne rintasi ry
Lue myös: