Liikuntariippuvuus on oire pahasta olosta

Liikuntariippuvuus on vaikeasti määriteltävä asia, sillä rajanveto normaalin ja terveen treenaamisen välillä voi olla hankalaa.

UKK-instituutin suositusten mukaan terveyttä edistävää, reipasta liikkumista pitäisikin harrastaa ainakin 2,5 tuntia viikossa. Toinen vaihtoehto on sisällyttää viikkoon kuntoa kohentavaa, rasittavaa liikkumista ainakin 1 tunti ja 15 minuuttia. Lihaskuntoa pitäisi treenata pari kertaa viikossa.
Näillä ohjeilla tavallinen kuntoliikkuja pärjää pitkälle. Mutta mitä jos liikkuminen muuttuu epäterveelliseksi taakaksi ja alkaa määrittää kaikkia ­elämänalueita?

Liikuntariippuvuus on keino hallita

Liikuntariippuvuus on pakkomielteistä ja epäterveellistä liikunnan harrastamista. Liikunnan jälkeinen endorfiinipiikki saattaa koukuttaa niin, että salille tai lenkille on pakko päästä, vaikka kroppa tai mieli sanoisi toista. Liikuntariippuvaisen elämä kulkee liikunnan ehdoilla niin, että kaikki muu, kuten perhe, ystävät ja työ, jää toiselle sijalle ja elämänpiiri ­kapenee.

Liikuntariippuvaisen treenaaminen on myös usein ehdotonta. Sen lisäksi, että treeni kontrolloi arkea, se voi olla monotonista yhden lajin veivaamista ja jatkuvaa suorituksen mittaamista, jolloin ratkaisevaa on määrä tai teho, ei laatu. Silloin liikunnasta muodostuu terveysriski, koska keho ei saa tarpeeksi lepoa. Riippuvainen ei myöskään aina pysähdy, vaikka hän loukkaantuisi tai muuten ­sairastuisi.

Liikuntariippuvuus, kuten muutkin riippuvuudet, on oire pahasta olosta, jota yritetään lääkitä kovan treenin ja siitä saadun endorfiinin avulla. Monesti myös ulkonäköön liittyvät vaatimukset – laihuuden ja lihaksikkuuden ihannointi – vievät liikuntariippuvuuteen.

− Oman kehon avulla yritetään hallita elämän kaoottisia puolia. Totuus kuitenkin on, ettei paha olo katoa, vaan siirtyy eteenpäin, sanoo ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, liikuntatieteiden maisteri ja valmentaja Antti Autio.

Liikuntariippuvuutta on vaikea tunnistaa, sillä on helppo sanoa, että treenaamisesta nauttii. Asian tunnistaminen olisi kuitenkin tärkeää, sillä kun treenaaminen kääntyy riippuvuudeksi, siitä katoaa terveyttä edistävä vaikutus. Seurauksena voi olla loppuunpalamista, uupumusta ja vammoja.

Liikuntariippuvuus jättää jälkensä myös sosiaaliseen elämään, kun treenit menevät tärkeysjärjestyksessä kaiken muun edelle.

− Hälytyskellojen pitäisi soida, jos et osaa olla liikkumatta. Silloin kannattaa pysähtyä miettimään, missä mennään.

Kuuntele kehon viestejä

Kehon kuunteleminen on tärkeää kaikille liikkujille, ja erityisen tärkeää se on liikuntariippuvuuteen sairastuneille. Itsensä ja oman kehon kuunteleminen on kuitenkin useimmille vaikeaa. Hyvä keino on palata vanhan kunnon ruutuvihon ääreen. Sen sijaan, että antaa älykellon tai sykemittarin mitata itse suoritusta, ruutuvihkoon kirjataan suoritusten lisäksi tuntemukset ja tunteet, joita treeni ­synnyttää.

− Tuntemukset ohjaavat kuuntelemaan itseään ja kehoaan. Liikuntariippuvainen jatkaa, vaikka tuntuisi pahalta, Antti Autio sanoo.

Mielitekoon tarttuminen on riippuvuuden merkki; alkoholisti tarttuu pulloon ajatellessaan nousuhumalaa ja peliriippuvainen pistää viimeisetkin kolikot likoon toivoessaan pikavoittoa. Itseään voi opettaa pois siitä, että toteuttaa mieliteot, jotka eivät tee hyvää. Niinpä jos liikuntariippuvainen huomaa, että pahalta tuntuisia päiviä on treeneissä ollut paljon, voi ­sopia itsensä kanssa, että jatkossa huonona päivänä palataan kotiin eikä jatketa.

Antti Autio kirjaisi vihkoon myös hyötyliikunnan, sillä se opettaa arvostamaan rauhallista, palauttavaa liikuntaa. Aina ei pidä rehkiä verenmaku suussa.

Liikuntariippuvuus kuriin

Usein liikuntariippuvuuden hoidossa käytetään liikuntakieltoa, mutta se tuo mukanaan uusia ongelmia. Ihmisen, joka on tottunut liikkumaan päivittäin paljon tai kovaa, on vaikeaa pysähtyä paikoilleen. Sen sijaan, että tekee totaalistopin, olisi tärkeää pohtia, miten liikkuu ja minkälaista palautumista treenaamisen väliin mahtuu.

Liikuntariippuvuudesta toipumiseen hyvä työkalu on uudenlainen rytmitys. Kun on aiemmin elänyt treenaamisen ehdoilla, uudessa rytmityksessä annetaan arvoa tasapainolle. Näin rukataan perusasiat kuntoon niin, että työ, ihmissuhteet, treeni ja uni ovat balanssissa.

− Kannattaa muistaa, että pidemmän päälle on mahdotonta kehittyä, jos elämään ei mahdu riittävästi palauttavaa toimintaa. Huippu-urheilijatkin pitävät lepojaksoja, jotka toimivat irtiottoina perustekemisestä, opettavat rentoutta ja palauttavat kehoa.

Lepopäivät ja lomaviikot pysäyttävät tarkastelemaan tilannetta uudella tavalla. Kun ne ladataan mukavalla tekemisellä, tavataan ystäviä, kokeillaan uusia lajeja ja nautitaan perus­arjesta, pääkoppa tykkää. Samalla vapautuu tilaa mielen kuuntelemiselle.

Arvojen ääreen

Tyhjää tilaa tarvitaan, sillä omien arvojen pohdinta on tärkeää tervehtymisessä. Aika ajoin pitäisi varata aikaa sen pohtimiselle, mitä elämältään haluaa. Ennen kaikkea kannattaa miettiä, miksi haluaa juuri noita asioita. Oman toiminnan reflektointi on osa arvotyöskentelyä. Hahmottaakseen sen, missä mennään, on kysyttävä myös, miten omat arvot näkyvät elämässä.

− Vastaukset kyllä löytyvät, kun kysyy oikeita kysymyksiä. Tutut ja turvalliset kysymykset eivät vie eteenpäin.

Uusia ajatusmalleja saattaa olla vaikea löytää yksin, joten haastavan asian edessä kannattaa hakea apua. Ulkopuolinen osaa johdattaa uusien ajatusten äärelle. Asioiden läpikäyminen vaatii toki työtä: on kohdattava rehellisesti omat kipupisteet ja sitouduttava muutokseen. Kovin pitkälle ei vie esimerkiksi se, että allokoi itselleen lepopäiviä mutta ei niitä noudata.

Muutos ei tapahdu nopeasti, mutta jos sille antautuu, oman elämän voi saada hallintaan ilman, että tarvitsee pakonomaisesti suorittaa. Kun pakko on poissa, avautuu paljon muuta hyvää.

Lue myös:

Oletko riippuvainen liikunnasta? Testaa!

Oletko överitreenaaja? Tunnistatko varoitusmerkit?