Lenkille koiran kanssa

Pissatus korttelin ympäri ja kotiin? Nyt laitetaan tassuihin ja tossuihin vauhtia!

1. Virittäytykää vauhtiin.

Anna koiran ensin tehdä tarpeensa kodin läheisyyteen, jotta lenkin aikana ei tarvitse näissä asioissa pysähdellä. Voit itse samalla venyttää pohkeesi lyhtypylvästä vasten ja verrytellä pienillä hypyillä paikallaan.

 

2. Varustaudu laatuherkuilla.

Nappaa taskuusi vaikkapa voimakkaasti tuoksuvaa kuivattua kanaa tai nakinpaloja ja palkitse koira, kun se juoksee haluamallasi paikalla rinnallasi, mieluiten vasemman polvesi kohdalla.

 

3. Vältä juoruilua.

Ohittakaa vastaan tulevat tutut, niin ihmiset kuin koiratkin, vauhdikkaasti. Näin koira oppii, että juoksulenkillä ei turhia pysähdellä ja sykkeenne pysyy koholla.

 

4. Ohjaa koiraa.

Jos haukkusi tempoilee juoksuremmissä, ohjaa sitä määrätietoisesti sivullesi ja palkitse namuilla säännöllisesti. Voit myös vaihdella vauhtia, jotta kaverin pitää keskittyä ja sen mielenkiinto pysyy yllä.

 

5. Edetkää myös vapaata ravia.

Ihanteellista on, jos pystyt jossain vaiheessa lenkkiä päästämään koirasi vapaaksi, jolloin se saa spurttailla mielin määrin. Voit itsekin hyppiä kantojen yli ja loikkia kiveltä toiselle!

 

6. Vilvoitelkaa välillä.

Anna lenkkikaverisi pulahtaa puroon tai lampeen varsinkin kesähelteillä. Itse voit tehdä sillä välin muutaman punnerruksen ja vatsarutistuksen.

 

7. Palautelkaa venytellen.

Kun hoidat loppuvenyttelyt pihalla, koira ehtii nuuskia naapuruston hajut, tehdä tarpeensa ja palautua reippaasta menosta. Venyttele ainakin pohkeet, etu- ja takareidet sekä lonkankoukistajat. Koiran lihaksia voit tarvittaessa hieroa ja venyttää joko ulkona rauhallisessa paikassa tai myöhemmin sisätiloissa.