Kulttuurivaikuttaja Rosa Meriläinen: Kipu on vain tunne

Rosa Meriläinen, 44, työskentelee Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry:n pääsihteerinä. Hän on aina valinnut urheilulajeja, jotka vaativat kanttia. Sitkeyttä ja kivun sietoa tarvitaan myös taekwondossa.

”Olen oppinut kotoa sellaisen mallin, että kaikkia mahdollisia lajeja harrastetaan. Vanhemmat myös urheilivat minun kanssani lähes päivittäin. Se antoi melkoisen etulyöntiaseman, kun menin kouluun. Minulle ei tullut mieleen, että koulussakin voisi oppia liikuntaa.

Yhdeksänvuotiaaksi asti asuimme sellaisessa paikassa, että kotipihalta pääsi hiihtämään. Kävin hiihtämässä paljon parhaan kaverini, toisen Roosan kanssa. Hän muistelee vieläkin, että oli sietämätöntä, kun koskaan ei voitu vain hiihdellä vaan aina piti kilpailla.

Minulle on tärkeää harrastaa tavoitteellisesti. On kiva oppia ja kehittyä, ja kyllä se on vain niin, että jos treenaa kerran viikossa, kehittyy vähänlaisesti. Asiat muuttuvat palkitseviksi silloin, kun niihin käyttää oikeasti aikaa. Olen kuitenkin liikkunut paljon myös niin, että se on ollut muuten vain kivaa. Esimerkiksi moukaria olen heittänyt niin, ettei heittojen mittoja koskaan mitattu. Kehittyminen näkyi vaikka siinä, että tunsin, kuinka pyörimisnopeus kasvaa.

Minulle on tärkeää harrastaa tavoitteellisesti.

Kolmekymppisenä elin vapaan kirjailijan ammatin ohella urheilijaelämää. Treenasin pari kertaa päivässä ja olin kovassa kunnossa. Yhdessä ystäväni Karoliina Blackburnin kanssa harrastin uimahyppyä. Sitä kesti kuutisen vuotta, kunnes alkoi uusi elämänvaihe ja muun muassa erosin lapseni isästä. Uimahyppyyn liittyy voimakkaasti kipu ja pelko, ja totesin, että pääni ei nyt kestä ylimääräistä sellaista.

Taekwondon aloittamisesta saan kiittää poikaani. Kun muutimme Helsinkiin 3,5 vuotta sitten, olin päättänyt lopettaa uimahyppäämisen ja aloittaa uuden harrastuksen. Myös Frans halusi uuden harrastuksen, ja hän oli valinnut taekwondon. En tuntenut kauhean hyvin eri kamppailulajien eroja, mutta olin tykännyt kendosta, jota olin harrastanut 90-luvulla. Fransille oli ok, että aloitimme saman lajin, ja ensimmäiset puoli vuotta kävimme treeneissä kerran viikossa. Nyt perheestämme jo kuusi jäsentä, myös vanhempani, harrastaa taekwondoa.

Ensimmäinen ajatus oli, että tämähän on full contact, ottelulaji, että en kyllä koskaan pysty tuohon.  Hurahtaminen tapahtui hiljalleen. Vieläkään en käy hirveästi ottelukisoissa, koska niissä on iso loukkaantumisriski eikä kuntokaan tahdo kestää. On kuitenkin ollut kiva huomata, että pää kestää ottelutilannetta: mieli pysyy kirkkaana ja pystyy keskittymään olennaiseen. Liikesarjakisoissa olen käynyt yhdessä lapsen kanssa. Vyökokeet ovat sitten vielä erikseen.

Käyn treeneissä aina kun pystyn, keskimäärin ehkä neljä tuntia viikossa. Se tarkoittaa sitä, että käyn sellaisissakin treenissä, jotka eivät minulle kuulu, kuten seuran ottelukisaryhmän treeneissä. Se opettaa kyllä nöyryyttä. Pienissä lajeissa harrastajista myös syntyy voimakas yhteisö. Kohtuullisillakin treenimäärillä ehtii harjoitella sen verran, että pääsee lajiin sisään ja oppii tuntemaan ne muut tyypit.

Olen ollut joskus tosi kovassa kunnossa ja tiedän, mitä se vaatii.

Teen mieluummin täysillä kuin pidätellen. Se on yksi niistä asioista, mitä keski-ikäisenä on pitänyt miettiä uusiksi, kun kremppojen lista on aika pitkä. Minulla on yliliikkuvat nilkat, joita venäyttelen koko ajan. Pari vuotta sitten mursin käden murskaustreeneissä. Murskasin kyllä myös murskattavan kohteen. Murskaaminen on ihanaa!

Olen ollut joskus tosi kovassa kunnossa ja tiedän, mitä se vaatii. Siihen liittyi myös rahkapurkkielämä, jolloin säännöstelin syömisiäni ja join baarissa vissyä. Se ei enää hirveästi huvita. Juon mieluummin baarissa olutta ja syön juustoa, eikä se vaikuta liikunnasta saatavaan iloon. Toki minulla on muisto sellaisesta omasta kropasta, joka jaksaa, ja siksi huomaan joskus ihmetteleväni, miksei se potku lähde.”

Lue myös:

Kirjailija Riikka Ala-Harja: Keski-ikäisenäkin voi aloittaa uuden ja vaikean

Saimi Hoyer: ”Metsä on voimavarani”

 

Teksti Anu Piippo
Kuvat Elina Simonen