Retkeily koiran kanssa onnistuu hyvin, kun varusteet ovat kunnossa.
Koiran kanssa retkelle lähteminen on suhteellisen helppoa, kunhan ensin totuttaa lemmikin pidemmille matkoille. Ihan kylmiltään, ei kannata lähteä vaeltamaan. Lisäksi koira tarvitsee omat varusteet. Kun ne ovat kunnossa, matkan teko helpottuu.
Koira kulkee luonnossa kytkettynä
Koiran omistajista on ihanaa, kuin koira, saa kirmata luonnossa mielenkiintoisten tuoksujen perässä! Sääntö kuitenkin on, että koira kulkee luonnossa pääsääntöisesti aina kytkettynä. Ainoastaan omassa metsässä tai metsänomistajan luvalla lemmikki saa jolkottaa vapaana.
− Koiralle kannattaa hankkia tukevat ja istuvat valjaat. Joustava hihna on mukava, sillä silloin nykäisyt vaimentuvat, opastaa vaellusopas ja luonto-ohjaaja Silja Vuohensilta.
Valjaita kannattaa sovittaa eläinkaupassa, jotta ne ovat sopivan kokoiset eivätkä hierrä. Hyvä satsaus omistajan mukavuutta ajatellen on vetovyö, jonka voi kiinnittää lantiolle. Näin kädet saavat olla vapaina.
Totuta koira retkelle: pidennä lenkkejä ja opeta rauhoittumaan taukojen ajaksi.
Retkellä koira syö kuivalihaa ja rasvaa
Muutaman päivän luontoreissu tarkoittaa kaupunkielämään tottuneelle koiralle energiapiikkiä kulutuksessa, jolloin se hyödyntää varastorasvaa. Koira on sopeutuvainen eläin, eikä pieni energiavaje vaelluksen aikana vaikuta sen energiatasoihin.
− Liikkeellä koira tyhjentää nopeasti suolensa, jolloin ravinto ei ehdi imeytyä. Retkellä koiran tärkein ateria onkin iltaruoka.
Ruokatottumuksiin ei kannatta tehdä kovin suuria muutoksia, jottei koiran vatsa mene sekaisin.
Myöskään ylimääräisestä tankkaamisesta tai välipaloista ei ole hyötyä. Jos modausta haluaa tehdä, voi lemmikilleen tarjota metsässä hieman normaalia rasvaisempaa sapuskaa. Myös kuivaliha on hyvää retkimuonaa. Koiraa varten ei useinkaan tarvitse kantaa vettä. Metsämaastosta se kyllä löytää lätäköitä juodakseen.
Varaa koiralle lämmintä ylle
Useimmat koirat ovat tottuneet nukkumaan sisällä, joten niille voi tulla öisin kylmä. Makuualusta ja makuupussi pitävät koiran lämpimänä. Jos koira ei opi nukkumaan pussissa, sille voi rakentaa pesän untuvatakista.
Liikkuessa koiralle tulee harvoin kylmä, mutta tauoilla se saattaa tarvita taukotakin. Kylmällä säällä takki lämmittää pientä, lyhytkarvaista koiraa.
− Sadetakki helpottaa koiran siistinä pysymistä. On mukavaa, jos koira ei tuo kuraa telttaan.
Muista nämä hätätilanteissa
Koiralle pakataan retkellä omat ensiaputarvikkeet. Pitkillä matkoilla tassut ovat koetuksella.
− Ohuet tossut tarvitaan, jos anturat halkeilevat ja tassuun tulee haava. Ne puetaan koiralle hyvissä ajoin, jottei paluumatkalla tarvitse kantaa koiraa.
Hätätapauksia varten esimerkiksi isosta Ikea-kassista voi askarrella kantokassin. Pohjaan leikataan sopiviin kohtiin reiät, joista tassut pujotetaan läpi. Tee se itse -kantokassi pelastaa, jos lemmikki täytyy syystä tai toisesta kantaa maastosta pois.
Hyttyset ovat riesa, vaikka turkki suojaa koiraa varsinkin liikkuessa. Tauoilla hyttyshaalari tai teltta auttavat. Viheliäiset mäkäräiset ryömivät kuitenkin iholle, joten varaa hydrokortisonia lievittämään ihoärsytystä.
Lue myös:
Hyvän mielen lähettiläs Seppo-koira: Olen onnellinen arjen pienistä asioista