Onko sokeri myrkkyä kehollesi?

Sokerin käyttö huolestuttaa, sillä sen haitoista varoitellaan paljon. Tiedätkö, kuinka paljon sokeria saisi syödä päivässä?

Sokerista on viime vuosina tullut pieni piru, jonka käytön haitoista varoitellaan. Ei-tieteellisten terveysväittämien mukaan sokeri pitäisikin vaihtaa sokerinkorvaajiin.

Diabetesliiton ravintoterapeutti Niina Hämäläinen haluaa kuitenkin muistuttaa, ettei tutkimusten mukaan energiattomien makeutusaineiden, kuten stevian tai karppisokerin, käytöstä ole merkittäviä terveyshyötyjä.

Sokerin korvikkeet ovat toki hammasystävällisiä, mutta ne ovat usein kalliita ja ne huonontavat monen mielestä ruoan makua. Eikä lopputuloskaan välttämättä ole toivotunlainen. Harvassa leivonnaisessa voi korvata valkoisen sokerin niin, ettei se vaikuta rakenteeseen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Miksi sokeri lihottaa?

Sen sijaan, että karttelee sokeria, pitäisi pohtia omaa sokerin kulutustaan. Jos nauttii sokeria harkiten, ja päiväannos jää suositusten mukaiseen 40−50 grammaan, ei sen käytöstä ole haittaa.

– Herkuttelu kuuluu elämään, mutta arkiruokailun ei kuulu olla jatkuvaa herkuttelua. Sokeria kannattaa karsia sieltä, missä se on turhaa, kuten jogurteissa ja juomissa, ja syödä herkut herkkuina, Hämäläinen sanoo.

Liiasta sokerista on toki haittaa, ja helposti päivittäinen suositusannos kipuaa paljon korkeammalle kuin suositellaan. Tiesitkö, että ½ litraa colajuomaa, 70 grammaa irtokarkkeja tai 2 ½ purkkia sokerilla makeutettua jogurttia sisältävät kaikki tuon 50 grammaa sokeria?

Jos arkenakin nauttii paljon sokeripitoisia ruokia ja juomia, on selvää, että saa liikaa energiaa. Sokeri varastoituu elimistöön rasvana, jolloin paino alkaa nousta.

Hedelmäjogurtin tilalle kannattaa valita maustamatonta jogurttia hedelmien ja marjojen kera.

Onko sokeri myrkky?

Toisin kuin usein väitetään, sokeri ei ole myrkky eikä siihen ei voi koukuttua. Itsensä voi kuitenkin totuttaa makean makuun. Jos makea miellyttää makunystyröitä, kurssia voi viedä vähemmän makeiden makujen pariin. Hämäläinen vinkkaa, että esimerkiksi maustetun hedelmäjogurtin tilalle voi valita maustamatonta jogurttia hedelmien ja marjojen kera. Myös hedelmäsoseet, ne vauvanruokahyllyltä löytyvät, makeuttavat mukavasti ruokia.

Monesti saa kuulla, että sokeri vanhentaa. Tosiasia kuitenkin on, ettei normaali sokerinkäyttö tee hallaa iholle tai elimistölle. Ongelmia syntyy, jos sokeria saa päivittäin liikaa.

– Ravitsemus ei saisi aiheuttaa liiallista stressiä. Tässäkin pätee 80/20-sääntö. Jos syö 80-prosenttisesti terveellisesti, ei ole niin suurta väliä, mitä loput 20 prosenttia on.

Hämäläinen myös muistuttaa, että syömiseen liittyvä stressi tekee enemmän hallaa elimistölle kuin sokeri. Sokerin kyttäämisellä ei siis saavuteta mitään.

Tiesitkö?

Hedelmät kannattaa aina syödä mieluummin hedelminä kuin mehuna. Nestemäisessä muodossa sokeri imeytyy elimistöön nopeasti ja se aiheuttaa piikin verensokeriin. Tästä syystä sokeripitoisia juomia ei kannattaisi nauttia suuria määriä kerralla.

Kahvin tai teen makeuttamiseen sopiikin parhaiten keinomakeuttajat, jos niitä kuluu päivässä monta kuppia.

Lue myös

Piilosokeri – viekö napostelu sinutkin huomaamatta sokeriloukkuun?

Haluatko päästä eroon sokerista?

Kaikki hyödyt sokerittomuudesta: Paino tippuu monella nopeasti

 

 

 

 

 

 

 

Teksti Päivi Ekola
Kuvat Adobe