Vaikka moni parjaakin tofua, on se kasvisruokailijoiden proteiininlähteenä kiistämätön. Opettele käsittelemään tofua oikein ja ihastu sen monipuolisuuteen.
Usein kuulee, että tofu ei maistu miltään tai on jopa pahaa. Ja tottahan se onkin: maustamattoman tofun maku sellaisenaan on mieto, jopa mauton. Moni vihaajista on joskus maistanut huonosti valmistettua tofuruokaa ja päättänyt sen jälkeen olla koskematta siihen.
Soijasta valmistettu tofu on kuitenkin hyvä proteiinin lähde, joten varsinkin kasvissyöjien kannattaa opetella valmistamaan tofu oikein. Hyvin laitettuna sillä on rajattomat mahdollisuudet.
Markkinoilla on savustettuja tofuja, jotka sopivat paremmin monien makuun. Savustettua tofua voi käyttää sellaisenaan, mutta kyllä senkin maku jalostuu paistettaessa. Savustus tekee tofusta kuivemman, joten voit hyvin jättää kuivaamisen pois valmistusvaiheista.
Kuivaa tofu
Tofu pitää aina ensin kuivata – mitä kuivempaa tofu on, sen parempi mausta tulee. Kun pinta on kuiva, tofun pinnasta tulee paistaessa kauniin kullanruskea ja rapea.
Tofu kannattaa leikata siivuiksi ja laittaa kuivumaan talouspapereiden väliin. Joskus taputtelu riittää, mutta kuivemmaksi tofun saa, jos talouspaperin päälle asettaa hetkeksi esimerkiksi leikkuulaudan painoksi.
Paista tofu
Kuivaamisen jälkeen palat voi kevyesti suolata ennen kuin heittää ne kuumalle, kuivalle pannulle. Näin varmistat, että tofun pinnasta tulee rapea. Hetken paistamisen jälkeen lisätään vasta öljy, jolloin pintaan saadaan ekstrarapeutta.
Tofu paistetaan erikseen, ja kasvikset mausteiden kanssa. Näin tofu ei lötkisty, vaan säilyttää maukkaan rapeutensa. Kun vihannekset ovat valmiita, paistettu tofu lisätään joukkoon.
Mausta tofu
Tofun marinointi jakaa mielipiteitä – jotkut marinoivat tofupalat ennen valmistusta, ja valmiiksi marinoituja tofujakin on kaupan. Monet ovat kuitenkin sitä mieltä, että parasta on lisätä marinadi vasta paistamisen loppuvaiheessa, kun tofu on saanut rapean pinnan.
Jos pitää rapeasta tofusta, ei mausteita kannata laittaa ennen paistamista. Mausteet vain palavat pintaan, eikä tofusta tule kovin rapeaa.
Kokeile tofua bulgogikastikkeella
1 pkt kiinteää tofua
1 sipuli
1/4 pienestä kaalista (noin 320 g)
1 rasiallinen herkkusieniä
3 rkl seesamin siemeniä
Marinadi:
1 dl soijakastiketta
1/2 dl sokeria
2 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl seesamiöljyä
1/2 tl mustapippuria
2 rkl raastettua, tuoretta inkivääriä
2 valkosipulinkynttä murskattuna
1 rkl chiliflakes
1 sipuli hienonnettuna
öljyä paistamiseen
1. Tee marinadi sekoittamalla kaikki ainekset isossa kulhossa keskenään.
2. Leikkaa tofu siivuiksi ja kuivata 15 minuuttia talouspapereiden välissä painon alla.
3. Suikaloi sipuli, kaali ja sienet. Kuutioi tofut pienemmiksi.
4. Kuumenna pannu ja paista tofua, kunnes se on saanut kullankeltaisen pinnan. Lisää öljyä ja paista vielä hetki. Siirrä pannulta tofu odottamaan.
5. Kuumenna öljyä pannulla ja paista hetki sipulia, kaalia ja sieniä. Lisää marinadi sekä tofu ja jatka paistamista, kunnes paistos on karamellisoitunut. Lisää lopuksi seesaminsiemeniä.
Tarjoa riisin ja kimchin kera.
Lue myös:
Parhaat vegaaniset proteiininlähteet – ovatko nämä 8 jo tuttuja?