Tiesitkö että kookospähkinän tulisi hölskyä ja melonin soida? Näillä ja monilla muilla nikseillä osaat kaupassa valita tuoreet ja mehukkaat kasvikset.
Mistä tunnistaa tuoreen?
Kasvikset jaetaan kolmeen pääryhmään: vihanneksiin, marjoihin ja hedelmiin sekä sieniin. Vihanneksiin kuuluvat kaalit, sipulit, juurekset, palkokasvit, tuoreyrtit, versot ja idut sekä vihanneshedelmiksi kutsuttavat tomaatti, kurkku, paprika, munakoiso ja kesäkurpitsa. Tuoreen ja vanhan tuotteen erottaa tavallisesti ulkonäöstä.
Tuoreet ja raikkaat kasvikset tuntuvat kimmoisilta ja napakoilta. Ne ovat kuoreltaan pehmeitä ja ohuita. Nuukahtaneista ja väsyneen näköisistä kasviksista kosteus on haihtunut.
Vanhana karvaita ja puisevia
Kasvikset jatkavat elämäänsä sadonkorjuun jälkeenkin, ja hengittäessä ne kuluttavat itseensä varastoitunutta sokeria. Vanhetessaan kasvikset muuttuvat karvaiksi, puiseviksi tai mauttomiksi. Haittoja voi minimoida oikealla säilytyksellä ja varastoinnilla. Talvehtimisessa auttavat kasvinosat, kuten juuret ja mukulat, säilyvät pitkään.
Sen sijaan mehukkaimmat hedelmät säilyvät käytännössä vain muutamia päiviä tai korkeintaan viikon. Tuoretavaroiden säilytyksessä on hyvä käyttää luovaa hulluutta.
Kasviksia voi mainiosti säilyttää jääkaapin lisäksi vaikkapa kellarissa, ulkorakennuksessa, kuistilla, parvekkeella tai viileässä apukeittiössä. Juureksille ja perunalle paras paikka on jääkaappi, sillä kylmyys hidastaa kasvin hengittämistä ja siten myös kosteuden haihtumista. Jälkimmäistä voi ehkäistä myös säilyttämällä kasviksia muovipussissa. Appelsiinit ja kiivitkin kannattaa laittaa jääkaappiin eikä koota asetelmiksi tarjoiluvadille.
Markkinoille vastikään tulleet esikäsitellyt tuotteet, kuten salaattisekoitukset ja naposteluporkkanat, kannattaa säilyttää jääkaapin kylmimmässä osassa parissa asteessa. Jos lämpötila alittaa nollan, tuote jäätyy ja pilaantuu. Sen sijaan sipulin kaltaisille kuivatuille tuotteille jääkaappi ei sovi, sillä ne kärsivät jääkaapin kosteudessa.
Etyleeni nopeuttaa kypsymistä
Säilytyksessä pitää ottaa säilytyspaikan lisäksi huomioon se, mitä kasviksia sijoittaa lähekkäin. Ratkaisevassa asemassa on etyleeni. Se on väritön ja imelänhajuinen kaasu, jota muodostuu kasvien hengityksessä. Jotkut kasvikset erittävät runsaasti etyleeniä, toiset taas ovat herkkiä sille ja saavat siitä vaurioita.
Ylikypsät hedelmät sekä homehtuneet ja vaurioituneet kasvikset tuottavat paljon etyleeniä. Vauriot tunnistaa kellastuneista vihreistä osista, muuttuneesta mausta ja kasvien pehmenemisestä.
Porkkanat alkavat maistua kitkeriltä ja karvailta, jos niitä säilytetään esimerkiksi tomaattien, omenoiden tai banaanien vieressä. Persilja ja kasvihuonekurkku puolestaan kellastuvat. Kaupassa etyleeniä tuottavat ja sille arat tuotteet pyritään sijoittamaan vähintään puolen metrin päähän toisistaan. Kotona tämä ei ole mahdollista, niinpä ratkaisu on pakata tuoretuotteet erillisiin muovipusseihin, sillä muovi vähentää etyleenihaittoja hieman.
Etyleenivaikutuksia voidaan hyödyntääkin. Raa’at avokadot kypsyvät vikkelästi, kun niiden kaveriksi laittaa samaan muovipussiin kypsän omenan tai kiivin.
Lue myös nämä:
Treenaava kasvissyöjä tai vegaani: Näin koostat ruokavalion oikein
Mistä saan tarvittavat aminohapot? 7 kysymystä kasviproteiinista