Maratoonari Riikka: ”Koska olen hoikka, ihmisiä tuntuu kiinnostavan, kuin paljon syön”

Maratoonari Riikka Mikkola, 34, juoksee viikossa 60–80 kilometriä. Vauvansose ja puuro ovat luottovälipaloja ennen lenkkiä.

”Työskentelen kansainvälisessä järjestössä, ja tehtäväni ovat vieneet minua ympäri maailman Dakarista Geneveen. Liikkuvan elämäntyylini takia en ole voinut sitoutua harrastukseen, joka vaatisi paljon välineitä tai tietyn suorituspaikan. Juoksu on maailman helpoin laji harrastaa – tossut kulkevat mukana kaikkialle, ja työkavereista saa usein juoksuseuraa. Olen juossut aavikolla Nigerissä, Sierra Leonen metsissä ja Nepalin vuorilla.

Takana on yli kymmenen maratonia sekä tukku puolikkaita. Perusviikkooni kuuluu 60–80 kilometriä juoksua ja usein yli 100 kilometriä pyöräilyä. Maratonaikani on parantunut sitten ensimmäisen juoksun yli 1,5 tuntia, ja nykyisin tavoittelen aina vähintään kolmen tunnin alitusta. Paras aikani on 2.57.12 monen vuoden takaa Zurichista, ja lasten saamisen jälkeen juoksin 2.57.58 Tukholmassa pari vuotta sitten.

Pitkien matkojen juoksemiseen liitetään usein tolkuton tankkaus ennen kisaa. Jos itse söisin yhtäkkiä supertuhdisti tai radikaalisti arjesta poikkeavasti, saisin vain kroppani sekaisin ja oloni tuntumaan ylensyöneeltä. Lisäilen jokaiselle aterialle tasaisesti jotain hiilaripitoista, kuten ohra- tai kaurahelmiä, tai syön helposti sulavaa bataattikeittoa.

Suorituksen aikana pärjään aika vähällä. Peruslenkeillä en kanna mitään mukana, mutta maratonilla aloitan juomisen noin 15 kilometrin kohdalla. Vuorottelen vettä ja energiajuomaa enkä yleensä tarvitse kiinteää syötävää.

Lue myös: Näin syö triathlonisti

Riikka syö etenkin aamulla ja lounaalla riittävästi kerralla. Muuten puputtamista vaativa pieni näläntunne jatkuu koko päivän.

Kuivan kesän orava

Ruumiinrakenteeni sopii juoksuun hyvin. Olen kommentoijasta riippuen joko hoikka tai ”kuivan kesän orava”. Jälkimmäisestä en pahastunut, koska se sanottiin lämmöllä ja on ilmaisuna varsin kuvaava. Olen ollut aina pienikokoinen kahta raskautta lukuun ottamatta, enkä todellakaan ikävöi silloin kaiken tiellä olleita jättitissejä. Olen tyytyväinen kehooni ja siihen, miten se toimii.

Koska olen hoikka, ihmisiä tuntuu kiinnostavan, minkä verran syön. Omasta mielestäni annokseni ovat normaaleja, mutta aika usein ulkopuoliset ihmettelevät, mihin kaikki syömäni ruoka katoaa. Toisaalta puolisoni on palomies, ja hänen annoksiinsa verrattuna syön kuin lapsi.

 

 Olen oppinut, että silloin pitää treenata ja syödä, kun voi.

 

Perusruualla pärjää

Jos minun pitäisi valita jokin ruoka, josta en luovu, se olisi ehdottomasti puuro. Se on kuulunut aamiaiseeni lapsesta saakka. Yksi päivän lempihetkistäni on, kun aamuvirkkuna herään ensimmäisenä ja syön puuroni rauhassa. Pärjään aamupuuroni voimalla melko kauan, ja suomalainen tapa lähteä lounaalle kello 11 tuntuu hassulta. Itse söisin mieluiten yhden maissa, mutta silloin saan syödä yksin. Toinen selkeä ero syömisessä liittyy välipaloihin, jotka ovat monissa Euroopan maissa ihan lasten juttu – aikuiset syövät niin sanottua kunnon ruokaa.

Oma kroppani on sopeutunut osin hitaan ruuansulatuksen, osin lukuisien ulkomaan vuosien takia melko harvaan ruokarytmiin: pärjään hyvin aamiaisella, myöhäisellä lounaalla ja päivällisellä. Jos lähden alkuillasta juoksemaan, nappaan välipalaksi leivän, hedelmiä tai vaikka jogurtin lisukkeineen. Kiireessä vauvojen purkkihedelmäsose on ihan täydellinen – siitä ei vatsa suutu. Ja puuro toimii aina! Välillä nappaan lakua tai suklaata, jos tuntuu, että puhti meinaa loppua ennen lenkkiä.

Lue myös: Juoksijat kertovat: Näin minä syön

Vaikka juoksen paljon, en noudata mitään ”juoksijan ruokavaliota”. Perheessäni syödään niin perusruokia kuin olla ja voi: makaronilaatikkoa, uunipatoja ja sosekeittoa.

Sen lisäksi, että olen juoksija, olen ennen kaikkea kahden pienen lapsen äiti, ja siksi ajatteluni ei pyöri vain oman treeniruokavalioni ympärillä. Ainoastaan ennen kisoja keskityn omaan syömiseeni enemmän.

Lapsiperhearjen ja reissutyön myötä olen oppinut, että silloin pitää treenata tai syödä, kun voi. Aina ei voi odottaa täydellistä hetkeä. Jos on pakko, lähden juoksemaan vaikka suoraan ruokapöydästä.”

Lue myös:

Charlotta löysi intohimon juoksuun vihdoin: ”Juoksukoulu pelasti motivaationi”

Treenaatko ja syötkö oikein? Näillä vinkeillä terveellinen ruokavalio ja tehotreenit haltuun

Parhaat sovellukset liikkujalle – löytyvätkö nämä jo puhelimestasi?