E-urheilija Kati Haapanen rakastaa italialaista ruokakulttuuria ja pastaa. Välillä hän kuitenkin joutuu muokkaamaan ruokavaliotaan.
Entinen e-urheilija Kati Haapanen työskentelee nykyisin projektityöntekijänä eLämää-nimisessä e-urheiluhankkeessa kotikaupungissaan Jyväskylän ammattikorkeakoulussa.
Kati Haapanen rakastaa pastaa
Yritän syödä monipuolisesti, vaikka se ei välttämättä onnistukaan niin hyvin ollessani tien päällä.
Nopeasti valmistuva peruskotiruoka on jo pitkään ollut minun juttuni. Teen monesti niin isoja satseja, että pakastimeni on aina täynnä. Minulle on tärkeää, ettei ruokaa mene hukkaan, siksi hyödynnän esimerkiksi tomaattikastikkeen jämät lämpimissä voileivissä tai pitsassa.
Vaikka kokeilen uusia ruokia mielelläni, kokonaisia hyönteisiä en söisi.
Rakastan italialaista keittiötä, erityisesti pastoja Isäni täti tutustutti minut aikoinaan italialaiseen ruokakulttuuriin, ja se oli menoa. Minua kiehtoi jo nuorena se, että Italiassa kaikilla alueilla on omat erikoisuutensa. Olen käynyt Italiassa useasti ja ollut jopa viinitilalla vapaaehtoistöissä. Elän ehdottomasti syödäkseni, sillä Italiaankin lähdin pitkälti ruoan perässä.
Vatsavaivat määrittävät ruokavalion
Sain ärtyvän suolen oireyhtymä -diagnoosin viitisen vuotta sitten. Noudatin aluksi FODMAP-ruokavaliota, mutta lisäsin vähitellen enemmän asioita lautaselleni. Olen tottunut siihen, että joudun tekemään muutoksia ruokavaliooni sen perusteella, miten vatsani voi. Tällä hetkellä pystyn syömään oikeastaan kaikkea muuta paitsi papuja, linssejä ja sipulia.
Hiilihydraatteja yritän rajoittaa, koska kärsin munasarjojen monirakkulaoireyhtymästä. Olen huomannut, että siihen liittyvät oireet pahenevat, jos syön liikaa nopeita hiilareita sisältäviä tuotteita.
Herkuttelen mieluummin leivonnaisilla kuin karkeilla ja korvaan perunan ja riisin kasviksilla. En kuitenkaan pode ikinä syyllisyyttä siitä, mitä olen syönyt, sillä haluan syödä ruokaa, josta pidän aidosti.
E-urheilija ei elä energiajuomilla
Pelatessani kilpaa törmäsin usein ennakkoluuloon, että e-urheilijat valvovat yöt, nukkuvat päivät, syövät vain pitsaa ja juovat energiajuomia. Tämähän ei todellakaan pidä paikkaansa, vaan huipputason ammattilaisilla on hyvin tarkat ruokavaliot. Kilpaillessanikin pysyin erossa energiajuomista ja pidin huolta myös kehon kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista liikkumalla ja syömällä säännöllisesti.
E-urheilu on iso osa elämääni, sillä työskentelen e-urheilun parissa Jyväskylän ammattikorkeakoulussa ja olen Suomen elektronisen urheilun liiton hallituksessa.
Yritän vaikuttaa työni kautta siihen, että e-urheilijoiden hyvinvointiin kiinnitettäisiin aiempaa enemmän huomiota ruohonjuuritasolta saakka. Kilpapelaaminen on omalta osaltani jäänyt töiden takia, mutta pelaan edelleen tavoitteellisesti. Toiveissani on löytää uusi joukkue, jotta pääsisin pelaamaan kilpailullisesti esimerkiksi Apex Legends -peliä.
Liikunta on aina kuulunut elämääni tavalla tai toisella. Nuorempana harrastin sirkusta ja pelasin lentopalloa. Peruskuntoni on edelleen hyvä, vaikken treenaakaan enää yhtä paljon kuin silloin. Suosin hyötyliikuntaa, kuten pyöräilyä, mutta käyn satunnaisesti myös salilla ja ryhmäliikunnoissa. En enää liiku veren maku suussa, sillä noin vuosi sitten kuntokuurini johti siihen, että pyörryin kesken ryhmäliikuntatunnin ja jouduin päivystykseen. Nykyään minulle tärkeintä on liikkua juuri sen verran kuin tuntuu hyvältä.
Aina Kati Haapasen kaapissa
Tonnikalaa
Vaikka suosin suomalaista kalaa, tonnikalapurkit ovat näppärä hätävara.
Tomaattimurskaa
Tomaattimurskasta on moneksi. Käytän sitä esimerkiksi lämpimiin voileipiin, keittoihin ja pitsa- sekä pastakastikkeisiin.
Kapriksia
Kaprikset kuuluvat suosikkiruokaani pasta puttanescaan ja niillä saa kivasti makua muihinkin ruokiin.
Lue myös: