Yrtit piristävät ruoan kuin ruoan. Tuo niitä vaikka lohiohukaisiin tai perunamunakkaaseen! Hevijuuseri kokkaa sosekeiton, jossa kaikki on vihreää.
Yrtti–lohiohukaiset
Neljälle
Valmistusaika 40 minuuttia
Ohukaisiin:
3 dl vehnäjauhoja
2 munaa
2 ¾ dl maitoa
½ tl suolaa
2 rkl sulatettua voita
2–3 rkl auringonkukkaöljyä
Tarjoiluun:
150 g savulohiviipaleita
2 retiisiä
1 pieni kurkku
2 rkl tilliä
2 rkl ruohosipulia
1 sitruuna
200 g vähärasvaista tuorejuustoa
Tee näin:
- Vatkaa ohukaistaikinan ainekset tasaiseksi taikinaksi. Anna taikinan levätä 10 minuuttia. Leikkaa sillä välin lohi pieniksi paloiksi. Viipaloi retiisit, kuori ja viipaloi kurkku ja hienonna tilli sekä ruohosipuli. Leikkaa sitruuna lohkoiksi.
- Kuumenna öljyä isohkolla teflon- tai lettupannulla. Kaada pannulle neljännes taikinasta ja kääntele pannua niin, että taikina levittyy tasaisesti.
- Paista 1–2 minuuttia, kunnes ohukaisen pohja on kullankeltainen. Käännä lettu ja kypsennä vielä runsaat puoli minuuttia.
- Kumoa ohukainen lautaselle ja peitä se foliolla. Paista loput ohukaiset.
- Nosta valmiit ohukaiset tarjoilulautasille ja levitä niiden päälle tuorejuustoa. Lisää juuston päälle hienonnettua kylmäsavulohta, retiisejä, kurkkua ja yrttejä. Nosta lopuksi lautasen reunalle sitruunalohko.
Samettinen sosekeitto
Neljälle
Valmistusaika 45 minuuttia
Keittoon:
4 ½ dl pakasteherneitä
150 g härkäpapuja
1 l kasvislientä
2 rkl oliiviöljyä
1 pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 pieni peruna
¾ dl vispikermaa
2 ½ dl vihanneskrassia
1 dl lehtipersiljaa
1 dl basilikaa
suolaa
mustapippuria
Tarjoiluun:
1 pieni avokado
2⁄3 dl vihreitä viinirypäleitä
1 kevätsipuli
¼ pientä kurkkua
Tee näin:
- Sulata herneet. Käsittele härkäpavut. Loppukesästä myynnissä ovat tuoreet härkäpavut keitetään. Kuivatut härkäpavut liotetaan ja keitetään ennen käyttöä. Joissakin kaupoissa voi olla myynnissä myös säilöttyjä härkäpapuja. Valmista myös kasvisliemi.
- Kuumenna oliiviöljy isossa kasarissa. Lisää hienonnetut sipuli ja valkosipuli, kuorittu ja pilkottu peruna sekä hyppysellinen suolaa. Kuullota noin 8 minuuttia, kunnes vihannekset ovat pehmenneet.
- Lisää sekoittaen kasvisliemi, herneet ja härkäpavut. Mausta suolalla ja pippurilla. Kuumenna keittoa, kunnes se alkaa kuplia, ja pienennä lämpöä. Anna kypsyä 8–10 minuuttia.
- Nosta kasari levyltä ja anna keiton jäähtyä 5 minuuttia. Hienonna krassi ja persilja. Sekoita keittoon kerma, puolet krassista, persilja ja basilikanlehdet. Soseuta esimerkiksi sauvasekoittimella.
- Siirrä kasari takaisin levylle pienelle lämmölle. Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.
- Halkaise avokado, poista kivi ja irrota sisus kuoresta esimerkiksi ruokalusikalla. Leikkaa avokado ohuiksi viipaleiksi. Puolita viinirypäleet ja leikkaa kevätsipuli viistoon ohuiksi palasiksi. Kuori kurkku ja leikkaa se pieniksi paloiksi.
- Annostele keitto kulhoihin ja koristele avokadoviipaleilla, viinirypäleillä, kevätsipulilla, kurkulla ja lopulla krassilla.
Frittata yrttien kera
Kuudelle
Valmistusaika 1 tunti
600 g perunoita
1 keskikokoinen kesäkurpitsa
100 g babypinaattia
1 dl lehtipersiljaa
100 g manchego- tai cheddarjuustoa
2 rkl oliiviöljyä
8 munaa
1 ¼ dl maitoa
1 dl villiyrttejä (esim. nokkonen, suolaheinä, voikukka)
suolaa
mustapippuria
Tee näin:
- Kuumenna uuni 200 asteeseen.
- Kuori perunat ja pilko ne ohuiksi viipaleiksi. Anna viipaleiden liota vedessä 10 minuuttia ja kuivaa ne hyvin talouspaperilla. Mausta suolalla ja pippurilla. Viipaloi kesäkurpitsa ja pese ja kuivaa pinaatti. Hienonna persilja ja raasta juusto.
- Kuumenna 1 rkl oliiviöljyä isolla valurautapannulla. Ruskista pannulla puolet perunoista, kunnes ne alkavat saada väriä (5–7 minuuttia).
- Siirrä perunaviipaleet lautaselle ja peitä ne foliolla. Lisää pannulle loppu oliiviöljy ja paista loput perunat. Yhdistä ne muihin perunoihin ja peitä foliolla.
- Vatkaa kulhossa munat ja maito ja mausta suolalla ja pippurilla. Lisää kulhoon perunat ja sekoita.
- Kaada seos paistinpannulle. Nostele taikinan päälle kesäkurpitsaviipaleita, pinaattia ja hienonnettua persiljaa taikinaan varovasti painellen. Kypsennä 4–5 minuuttia. Ripottele sen jälkeen perunamunakkaan päälle juustoraastetta.
- Nosta pannu uuniin vielä 15–20 minuutiksi. Valmis frittata on päältä kullankeltainen, ja sen reunoihin alkaa muodostua kuorta.
- Nosta pannu uunista ja anna sen tasaantua 5 minuuttia. Tarjoile lämpimänä. Koristele frittata halutessasi villiyrteillä.
Lue myös: