Mustaherukkapiirakan tuorejuustotäyte on ihanan pehmeää.
8 palaa, valmistusaika 1 h 45 minuuttia
Pohja
4 dl jauhoja
120 g voita
2 rkl tomusokeria
½ tl suolaa
2 munaa
2–4 rkl vettä
Täyte
500 g mustaherukoita
2,4 dl tomusokeria
2 tl vaniljajauhetta
2 rkl maissijauhoja
2 rkl siirappia
400 g vähärasvaista tuorejuustoa
Koristeluun
syötäviä kukkia
Valmistusohjeet:
1. Pohja: Yhdistä jauhot, voi, sokeri ja suola tehosekoittimessa tasaiseksi muruksi.
2. Lisää muna ja sekoita. Sekoita toinen muna ja 2 rkl vettä, ja yhdistä taikinaan. Lisää tarvittaessa vielä 1–2 rkl vettä. Taikinan tulisi olla pehmeää, mutta ei tahmaista.
3. Kaavi taikina tehosekoittimesta ja kääri kelmuun. Nosta jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.
4. Kuumenna uuni 180 asteeseen.
5. Kippaa taikina jauhotetulle pinnalle ja kauli noin puolen sentin paksuiseksi. Nosta taikina halkaisijaltaan noin 20 senttisen vuoan pohjalle ja reunoille. Leikkaa tarvittaessa ylimääräiset reunat pois. Pistele pohjaan reikiä haarukalla.
6. Esipaista pohjaa 15–20 minuuttia, kunnes reunat ovat kullanruskeita. Nosta uunista paistamisen lopussa, ja voitele seoksella, jossa on yksi muna ja 2 rkl vettä. Nosta takaisin uuniin kolmeksi minuutiksi.
7. Nosta pohja ritilälle jäähtymään. Laske uunin lämpö 170 asteeseen.
8. Täyte: Kippaa paistinpannulle mustaherukat, sokeri, vaniljajauhe ja ripaus vettä. Kuumenna levy ja keitä seosta 10–15 minuuttia.
9. Siirrä pannu pois levyltä ja lisää maissijauhot ja siirappi. Jauha seos tehosekoittimessa tasaiseksi. Kaada seos siivilän läpi kulhoon, ja sekoita joukkoon tuorejuusto.
10. Lusikoi täyte pohjan päälle. Tasoita pinta kostella veitsellä.
11. Paista uunissa 30–40 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt. Nosta ritilälle jäähtymään ja lopuksi jääkaappiin yöksi.
12. Tarjoile seuraavan päivänä. Koristele syötävillä kukilla, kuten sarviorvokeilla, ruiskaunokeilla tai kääpiösamettikukilla.
Ravintosisältö/annos
465 kaloria
9 g proteiinia
65 g hiilihydraattia
43 g sokeria
20 g rasvaa, josta tyydyttynyttä 12 g
3 g kuitua
0,3 g suolaa
Kokeile myös:
Suklaakuorrutetut banaanidonitsit