Banaanipannarit ja karamellikastike

Kahdeksalle, valmistusaika 45 minuuttia

Ainesosat:

Karamellikastike

1 1/5 dl kookosöljyä
1 1/5 dl vaahterasiirappia
2 rkl mantelivoita
1 tl vaniljauutetta
ripaus sormisuolaa

Pannukakut

6 dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
1 tl kanelia
½ tl suolaa
3 rkl kookossokeria
2 kypsää banaania
2 rkl kookosöljyä
3 dl sokeroimatonta
manteli- tai soijamaitoa
2 rkl kookosmaitoa
1 tl vaniljauutetta

Valmistusohje:

1. Tee ensin karamellikastike: sulata kookosöljy ja vaahtera­siirappi kattilassa keskilämmöllä. Sekoita joukkoon mantelivoi, vaniljauute ja suola. Keitä sekoittaen 30 sekuntia. Poista kattila liedeltä ja peitä kannella odottamaan tarjoilua.

2. Tee pannukakkutaikina: Sekoita ensin kulhossa vehnäjauhot, leivinjauhe, kaneli ja suola. Sekoita joukkoon kookos­sokeri.

3. Muussaa banaanit kookosöljyn kanssa mössöksi toisessa kulhossa. Lisää manteli- ja kookosmaito sekä vaniljauute joukkoon. Lisää sitten kahdessa osassa jauhot banaanimössöön ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

4. Sulata nokare kookosöljyä pannussa ja kaada kolme taikina nokaretta pannulle niin, että levitessään pannukakut eivät sulaudu toisiinsa. Paista kunnes pannukakut ovat alapuolelta kullanruskeita, noin 2 minuuttia. Käännä ja jatka paistamista 1−2 minuuttia, kunnes pannu­kakut ovat kypsiä. Siirrä kypsät pannukakut lautaselle folion alle ja paista lopputaikina pannu­kakuiksi.

5. Tarjoile karamellikastikkeen kanssa. Jos kastike ei ole enää juoksevaa, lämmitä sitä hiukan.

Ravintosisältö/annos

349 kaloria
5,7 g proteiinia
41,3 g hiilihydraattia
15,7 g sokeria
18,5 g rasvaa, josta tyydyttynyttä 13,4 g
5 g kuitua
0,4 g suolaa

Lue myös:

Pähkinäinen banaanileipä

Miksi treenaajan kannattaa syödä banaania; 8 hyödyllistä faktaa

Teksti StockFood/Tekstikuva
Kuvat StockFood/Tekstikuva