Tinnitus ei estä tanssija Kaari Martinia: ”Pelkäsin aluksi, että ilman kuuloaistia urani ­olisi ohi”

Kop-kop-kop, flamencokengät hakkaavat kiivaasti asfalttia. Yhtäkkiä liike keskeytyy, tanssija on kaatunut maahan. Kuluu vain sekunti ja tanssija ­Kaari Martin on noussut ylös, esitys jatkuu. Tanssiessaan hän kuitenkin tuntee, että oikea reisi on täysin krampissa.

Kaari oli tuolloin esiintymässä mielenilmauksessa Tanssin talon puolesta.

– Kun takareiden jänne repesi, jalka petti täysin yllättäen alta. Luulin aluksi, että se oli vain venähdys.

Kaari ehti käydä neljän kuukauden ajan osteopaatilla ja hierojalla hoidattamassa kipeää jalkaa, jonka lihasten hän epäili olevan vain sitkeässä krampissa.

– Lopulta osteopaattini Aleksi ­Bergman totesi, että tässä jalassa taitaa nyt olla jokin muu vikana kuin vain lihaskramppi. Aluksi ortopedi ei edes suostunut ottamaan jalasta magneettikuvaa, koska jalka vaikutti epäilyttävän hyvältä.

Kun kuva sitten otettiin kävi ilmi, että reiden lihasjänne oli kiinni enää vain ohuella riekaleella.

– Olen hyvin sitkeä ja menee ­pitkään, ennen kuin lähden lääkäriin. Minussa on sellaista vikaa, että uskon nykyään selviäväni mistä tahansa. Onneksi pääsin jalan kanssa omalle ortopedilleni Eero Hyväriselle, joka leikkelee minua muutaman vuoden välein milloin minkäkin vamman vuoksi. Eero kyllä lukee madonluvut, jos tämä täti ei muuten usko.

Leikkauksen jälkeen oli selvää, että kolmeen kuukauteen Kaari ei voinut tehdä muuta kuin opetella kävelemään kainalosauvojen avulla. Jalka oli pitkään kipeä.

Istuminen esimerkiksi ohjaajantuolissa tai elokuvateatterissa oli Kaarille ainakin vuoden verran vaikeaa. Jänne kiinnitettiin titaanilla istuinkyhmyyn ja kiinnityskohta alkoi herkästi särkemään. Tanssikeikoille Kaari lähti kuitenkin jo puoli vuotta leikkauksen ­jälkeen.

– Siinä ei kyllä ollut mitään järkeä, mutta samalla tavalla monet muutkin kollegat ovat kuntoutuneet. ­Toisaalta vammani ei tuntunut niin dramaattiselta tai lopulliselta. Mitkään leikkaukset tai vammat eivät ole tuntuneet kovin isoilta asioilta sen jälkeen, kun selvisin ­tinnituksesta.

Soivatko korvani?

Tanssivintin tanssisali Kaivokadulla oli hiljainen. Kaari huomasi kuitenkin, että hiljaisuus ei ollut täydellistä. Jostakin kuului kimeä ääni. Korvat olivat alkaneet soida. Ääneen ei auttanut nenästä kiinni pitäminen ja puhaltaminen, eikä korvien painaminen lukkoon ja auki. Oikeastaan korvan sulkeminen vain voimisti ääntä.

Oli vuosi 1998. Kaari oli tanssinut ammattilaisena ja opettanut flamencoa neljän vuoden ajan. Normaalisti hän ohjasi yli kolmenkymmenen hengen tanssiryhmiä suurissa saleissa.

– Treenasin ja opetin seitsemänä päivänä viikossa. Treenisaleja ei ollut varusteltu siihen, että kymmenet ihmiset hakkaavat täysillä lattiaa. Nyt ajattelen, että tinnitus oli lopulta vain ajan kysymys.

Aluksi Kaari meni paniikkiin. Hän oli toiminut pitkään muusikkona ja kuuloaisti oli hänen tärkein työkalunsa. Ilman kuuloaistia hänen uransa ­olisi ohi.

Tinnitus toi mukanaan hullun leiman

Kaari hakeutui nopeasti lääkäriin, toivoen, että soiminen saataisiin lakkaamaan yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin. Hän ei kuitenkaan kokenut saavansa tarvitsemaansa apua.

– Vaivani psykologisoitiin täysin. Sisäkorvan sointia ei pysty luotettavasti mittamaan, joten tinnituksesta oli tarjolla vain oma arvioni.

Kaari kieltäytyi tekemästä hänelle tarjottuja psykologisia testejä.

– Onneksi pystyin suhtautumaan minuun lyötyyn hullun leimaan ilman turhaa pelkoa. Ajattelin, että olen taiteilija, joten senkus pidätte hulluna. Sääliksi kävi niitä, joilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin vastata testin kysymyksiin siitä, näyttääkö tämä mustetahra sammakolta vai kukkamaljakolta, ja jos näyttää kukkamaljakolta niin eikö äitisi ostanut kotiin kukkia, onko sinulla tästä jokin trauma vai?

Hän yritti löytää lääkäriä, joka ymmärtäisi jotakin musiikista ja muusikoista. Oman muusikkotaustansa vuoksi Kaari pystyi nimeämään korviensa soinnin sävelasteet.

– Lääkärit suhtautuivat kuitenkin melko huonosti siihen, kun kerroin vasemman korvani soivan terssissä ja oikean alennetussa kvintissä. Sairaslomaa olisi myönnetty vain, jos olisin täytellyt tahratestejä. Sain eteeni lomakkeen, jossa kysyttiin muun muassa, että tuntuuko siltä, kuin vanne puristaisi päätäni tai että joku tuijottaa minua väkijoukossa. Ajattelin, että come on tyypit, korvathan tässä vaan soi.

Desibelimittari taskussa

Kaari kärsi vaivastaan yhä enemmän. Korvien sointi aiheutti ääniyliherkkyyttä ja sai tietyt äänet vihlomaan korvissa sietämättömällä tavalla.

– Tuntui siltä, että kaksi vuotta meni aivan sumussa. En esimerkiksi kyennyt istumaan ravintolassa, jonka keittiöstä kuului astioiden kalinaa, kun niitä pinottiin tiskikoneeseen.

Kaari huomauttaa, että toki tinnitus vaikuttaa myös psyykkisesti, vaikka itse vamma on fysiologinen. Jatkuvan korvien soimisen aiheuttama stressi on voimakasta ja häiritsevää.

– Hiljaisuus katosi elämästäni.

Kun hiljaisuuden kokemus muuttui, Kaari alkoi etsiä rauhaa mahdollisimman luonnollisista äänistä.

– Kun en enää päässyt missään täyteen hiljaisuuteen, hakeuduin sellaisten miellyttävien äänien pariin, jotka eivät sattuneet korviini. Esimerkiksi tulen rätinä on ihanaa.

Kaari huomasi, että suurin osa kipeää tekevistä äänistä syntyi ihmisen kehittämistä laitteista. Esimerkiksi tietokoneen hurina saattoi sattua korviin. Hän sai myös paljon tukea muusikkoystäviltään, joista moni kärsi samasta vaivasta.

– Hyvä ystäväni kertoi menneensä kaverinsa luo maalle ja kysyneensä että, onkos teilläkin pannuhuone, kun kuuluu tuollaista ääntä? Ei ollut.

Onnekseen Kaari nukkui yönsä hyvin. Moni korvien soimisesta kärsivä joutuu laittamaan yöksi niin sanottuja maskeja, kuten meren ja delfiinien ääniä soimaan. Ne peittävät kimeän tinnituksen ja helpottavat nukahtamista.

Tinnitus on vamma, joka ei yleensä koskaan parane

Nykyään tiedetään, että esimerkiksi sairauksien aiheuttama korvien sointi saattaa kadota kokonaan sairauden parantuessa. Myös esimerkiksi armeijassa räjähdyksille altistuneet sotilaat viedään nopeasti alipainehoitoon. Pitkäaikaisten kovien äänialtistusten aiheuttama tinnitus ei kuitenkaan katoa korvista ­koskaan.

Kun Kaari tunsi menettäneensä yhden aisteistaan hän alkoi pohtia, kuinka sellaisessa tilanteessa enää voisi jatkaa tanssimista? Epävarmuus tulevaisuudesta tuntui sietämättömältä. Hän luopui hetkeksi tanssimisesta ja yritti etsiä muita töitä.

– Tulin kuitenkin pian siihen tulokseen, että tavalliset työt eivät sovi minulle. Kaipasin takaisin taiteilijantöideni pariin.

Mahjongia neulat ­selässä

– Näytti siltä, että minun oli etsittävä itse itselleni apua. Päätin kuntouttaa itseni tavalla tai toisella. Valitettavasti tinnitus on sellainen vaiva, jolla myös moni huijari ansaitsee.

Kaari muistelee erästäkin hoitajaa, joka yritti kaupata hänen kotiinsa takkaa kesken ­hoidon.

– Oli korvakynttilöitä ja ties mitä. Panhuilut vaan soivat.

Lopulta avuksi löytyi akupunktiolääkäri Antti Rautio.

– Antti tuli meille varmaankin kaksi kertaa viikossa. Koska inhoan neuloja, Antti keksi hyvän hämäyskeinon. Hän pisti neulat aina nopeasti paikoilleen, sitten hän kaivoi esiin mahjong -pelin. Pelasimme kuusikin tuntia niin, että neuloja oli kehossani joka puolella. Yhdessä vaiheessa laskimme ikkunasta kuinka monta kiinalaista tänään tulee pelaamaan. Antin kiinalaiset kaverit halusivat nähdä ketkä ovat niin hulluja, että pelaavat mahjongia tuntitolkulla.

Kiinalainen lääketiede selittää korvien soimisen toisin kuin länsimaalainen lääketiede.

– Antin mukaan ongelmani oli korkea maksan tuli tai jotakin sinnepäin. Hän tarkoitti sillä kärsimättömyyttäni ja persoonaani, joka reagoi ja toimii hyvin kiihkeästi ja nopeasti, ja siinä hän oli oikeassa.

Kaari antoi maksan ­tulelle piut paut, mutta jälkeenpäin ajattelee, että Antti hoiti häntä viisaasti.

– Hoito auttoi keskittymään johonkin muuhun kuin korvien sointiin. Oli myös tärkeää, että yksi ihminen maailmassa päätti antaa minulle säännöllisesti aikaansa ja yritti auttaa minua. Sitä paitsi osaan edelleen laskea kiinaksi sataan.

Tulpat korviin

Tämä ei estä minua tanssimasta. Niin Kaari päätti kaksi vuotta tinnituksen alkamisen jälkeen. Se oli ainoa keino, jolla hän kykeni jatkamaan uraansa tanssin ja musiikin parissa. Kaari palasi tanssimaan ja hankki kalliit korvatulpat ammattikäyttöön. Käyttöä oli opeteltava pitkään, sillä liika käyttö pahensi ääniyliherkkyyttä.

Tulpat laitettiin korviin esimerkiksi vain flamencokoputusten ajaksi. Korvatulppien käyttöä oli myös välillä seliteltävä. Laulaja ei katso välttämättä hyvällä, kun tanssija työntää tulpat korviinsa kesken hänen esityksensä huippukohdan. Nykyään Kaari kertoo ottavansa korvatulpat mukaan lähinnä mennessään katsomaan isojen ryhmien flamencoesityksiä tai jos treeneissä soitetaan rumpusettiä.

– Flamencoryhmät haluavat monesti laulun niin lujaa, että jos sattuu sopivasti kaiuttimen kohdalle, niin tukka lähtee päästä. Volyymit ovat joskus perusteltujakin, mutta epätasainen miksaus voi käydä hermoille ja korville.

Tulpat laitetaan myös korviin silloin, jos esiintyjäksi saapuu kovasti lattiaa paukuttava tanssija.

– Oma laulaminen ja tanssiminen on hyvin erilaista korvatulppien kanssa. Äänen tuntee silloin luissaan, mikä saa liikkeen ja äänen vaikuttamaan erilaiselta. En käytä tulppia ­mielelläni.

Paljain jaloin parketille

Lopulta juuri korvien sointi toi Kaarin elämään hyviä ­asioita. Muusikko alkoi keskittyä äänen sijaan liikkeeseen. Kun ­tavallinen tanssiminen kenkien kanssa ei onnistunut, hän alkoi kehittää omaa tekniikkaansa, ilman tanssikenkiä. Paljaat jalat kuljettivat tanssia uuteen suuntaan. Kaari oli aikaisemmin keskittynyt tanssissaan rytmiin ja musiikkiin, mutta nyt hän antoi ensimmäistä kertaa tilaa liikkeelle. Paljain jaloin Kaari alkoi kehitellä uudenlaista flamencoa.

– Kahden vuoden kuluttua tinnituksen puhkeamisesta ohjasin ensimmäiset suuret flamencoteokseni. Tinnitus pakotti minut etsimään uusia puolia itsestäni ja pitämään kiinni niistä asioista, joita ­rakastan.

Nykyään Kaari ajattelee, että tinnitus oli haaste, joka teki hänen tanssistaan parempaa ja pelottomampaa.

Tilaa Fit!

Lue myös:

Tanssija Katri Mäkinen: ”Olen opetellut kohtuullistamaan elämääni”

James Nikander: ”Salsa pitää yllä toivoa”

Autoimmuunisairaus pysäytti: ”Kehoni rajallisuuden ­hyväksyminen oli vaikeaa”