Kun nilkkavamma esti Sonya Lindforsia hetkeksi liikkumasta, hän alkoi nähdä tanssin uusin silmin. Koreografin työssä Sonya on oppinut arvostamaan vahvaa ja sitkeää kehoaan.
Musiikki soi ja aikuiset tanssivat sen tahdissa. Lapsena koreografi Sonya Lindfors, 35, istui olohuoneen sohvalla ja katseli, kuinka hänen vanhempansa tanssivat ystäviensä kanssa.
– Vasta vähän vanhempana ymmärsin, että sellainen ei ollut tavallista. Kaikissa kodeissa ei tanssittu yhdessä.
Sonya oli kiitollinen siitä, että tanssi ja musiikki kuuluivat hänen lapsuuden kotiinsa. Kamerunilaisen isän ja suomalaisen äidin tytär kasvoi teiniksi ihaillen niin MTV:n rap- ja r&b-musiikkivideoita kuin Tarja Halostakin.
– Esikuvilla on suuri merkitys, mutta minun näköisiäni ihmisiä ei juuri näkynyt suomalaisessa mediassa 90-luvulla. Oli iso juttu, kun Lola Odusoga valittiin Miss Suomeksi vuonna 1996.
Ainoa erilainen
Kuten monelle muullekin ammattitanssijalle, tanssi oli Sonyalle ensin rakas harrastus, josta tuli ammatti.
– Pääsin Teatterikorkeakoulun tanssilinjalle ensimmäisellä yrittämällä, oikeastaan vähän vahingossa.
Koulusta alkoi matka kohti ammattilaisuutta. Se ei aina ole ollut helppo. Kolme ensimmäistä vuotta Sonya oli koko korkeakoulun ainoa musta opiskelija. Tämä ei Sonyan mielestä ollut sattumaa. Tanssin maailmassa ei ole aina tilaa erilaisuudelle.
– Suomessa tanssin kenttä on todella valkoinen, ja mielestäni syrjivä ajatusmaailma on yksi asia, joka estää lajin moninaistumista. Samaan aikaan mustuuteen liitetään rasistisia stereotypioita kuten oletus siitä, että kaikilla mustilla ihmisillä olisi rytmi luonnostaan veressä tai että mustat ihmiset olisivat luonnostaan atleettisia. Jotta muutosta saataisiin aikaiseksi, stereotypioista pitäisi päästää irti ja aktiivisesti muuttaa alamme rakenteita.
Erilainen keho, erilaiset mahdollisuudet
Onko kehoni vääränlainen? Tällaisia asioita Sonya kertoo miettineensä nuorempana tanssitreenien lomassa usein.
– Tanssi on ammattilaiselle hurja laji. Välillä liikesarjoja toistetaan peilin edessä yhä uudestaan ja tanssijan tekniikasta etsitään niin oikeita liikeratoja kuin virheitäkin. Oman kehon tarkkailu ja havainnointi on harjoittelussa keskiössä.
Sonya huomasi joutuvansa treenaamaan tiettyjä asioita enemmän kuin muut. Hänen kehonsa ei ollut luonnostaan notkea, vaan vahva ja sitkeä.
– Tuolloin tuntui siltä, että kaikkia tanssijoita valmennettiin kohti yhtä ja samaa ideaalia: oli oltava hoikka ja notkea. Minun lihakseni ovat vahvat ja kehoni oli muodokas. Minun olisi pitänyt muuttaa vartaloani valtavasti, jotta olisin saavuttanut mielikuvan täydellisestä hoikasta tanssijasta.
Sonya päätti tehdä toisin ja keskittyä oman kehonsa vahvuuksiin. Nykytanssista löytyi alue, jossa erilainen keho olikin mahdollisuus kokeilla uusia asioita.
Nykyään minua harmittaa, että olin nuorempana itselleni niin armoton.
– Nykyään minua harmittaa, että olin nuorempana itselleni niin armoton. Oma tanssitaustani ja yhteiskunnan normit istuivat kuitenkin tiukasti mielessäni. Itsekriittinen ääni saattaa tulla esiin vieläkin, jos olen heikoilla tai minulla on huono päivä. Kestää hetki palautua tasapainoon ja pitää omasta mielestä ja kehosta huolta. Varsinkin loukkaantumiset ovat olleet hetkiä, jolloin pettymys, itsesyytökset ja kritiikki ottavat helposti tilaa.
Vamma pysäytti tanssijan
Kipu oli aivan uusi ja vaikutti vakavalta. Vuonna 2008 Sonya lähti kesäksi treenaamaan New Yorkiin. Hän rakasti kaupungin tunnelmaa, treenisaleja ja klubeja, joilla tanssivat eri-ikäiset ja erinäköiset ihmiset.
– New Yorkissa olen aina tuntenut oloni vapaaksi.
Tällä kertaa kaupunki kuitenkin vei palasen Sonyan vapaudesta. Kesken tanssitreenien hänen nilkkansa taittui. Treenit oli pakko keskeyttää ja kivun levitessä kävi selväksi, että vamma oli vakava. Liikkumisen vapaus katosi yhden väärin arvioidun liikkeen myötä. Lääkäri totesi nilkan revähtäneen ja Sonya sai kyynärsauvat. Seuraavien päivien aikana hän huomasi, että New York ei ollut hauska kaupunki ihmiselle, jolle liikkuminen oli vaikeaa.
– Asuin silloin yksin erään ystäväni tyhjässä asunnossa, viidennessä kerroksessa, eikä tarjolla ollut minkäänlaista hissiä. Myös metroon päästäkseen oli kiivettävä rappuset.
Sonya tunsi olonsa New Yorkissa haavoittuvaiseksi, mutta Helsinkiin palaaminen oli vammautuneelle tanssinopiskelijalle silkkaa tuskaa. Kun opinnot jatkuivat, opettajat halusivat, että hän seuraisi tanssitreenejä säännöllisesti, vaikka hän ei voinut osallistua niihin. Sonya katsoi sivusta, kuinka hänen ystävänsä edistyivät ja kehittyivät tanssijoina.
– Hinkuni päästä takaisin tanssimaan heidän kanssaan oli valtava. Tanssisalin reunalla tunsin olevani yksinäinen ja ulkopuolinen, koin jääväni muista jälkeen.
Kaunis ihmiskeho
Sonyan toipuminen venyi, sillä hän ei malttanut olla treenamatta jalan kivuista huolimatta.
– Lopulta meni puoli vuotta ennen kuin saatoin käyttää jalkaa normaalisti.
Toipumisen aikana Sonyan mielessä oli kypsynyt päätös. Opiskelukavereiden tanssin seuraaminen ja oman nilkan hidas paraneminen johdattivat häntä kohti uutta suuntaa, koreografiaa.
– Toipumiseni aikana olin käsittänyt, miten ohuen korren varassa tanssijan ura on. Yksi vakavampi vamma saattaa tuhota koko uran.
Katsellessaan ystäviensä treenejä Sonya oli alkanut miettiä koreografina toimimisen mahdollisuuksia. Hän haki ja pääsi koreografian maisterilinjalle.
– Tanssijana keskityin niin paljon omaan työhöni ja esiintyjyyteen, että unohdin välillä isomman kuvan, esimerkiksi sen, miten kauniita kaikenlaiset ihmiskehot ovat. Koreografina pääsin määrittelemään sitä, millaisia teokset olivat ja minkälaisia kehoja näyttämölle tuotaisiin, ja myös vain nauttimaan ihmisten katsomisesta.
Älä häpeä!
Sonya on viisitoistavuotiaasta saakka opettanut tanssia. Se on ollut tapa jakaa eteenpäin sitä liikkumisen iloa ja nautintoa, jota hän on itse saanut kokea tanssia katsellessaan.
Tanssinopettajana Sonya on huomannut, kuinka erityisesti vanhemmat naiset häpeävät ja piilottelevat kehoaan.
– Kehohäpeä on todella yleistä. Yleinen ajatus tuntuu olevan, että ainoastaan täydelliset kehot saavat olla esillä ja kokea nautintoa.
Tämän ajatuksen Sonya haluaa opettajana rikkoa. Hän koki itse olevansa monta vuotta vääränlainen ja haluaa nyt tehdä tanssissa tilaa erilaisille kehoille. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Sonya ei koskaan oleta oppilaistaan mitään ulkonäön perusteella.
– Tunnistan hyvin ulkonäköön liittyvän kipeän ajatuksen: miksi ihmiset aina kysyvät tästä asiasta, vaikka asiat eivät aina ole sitä miltä ne näyttävät? On varmasti raskasta joutua keskustelemaan esimerkiksi painosta. Toistuvat oletukset ja tungettelevat kysymykset aiheuttavat sen, että erilaiset ihmiset eivät enää tule lainkaan paikalle. He katoavat silmistämme, jäävät kotiin.
Silloin tanssitunti olisi täynnä vain nuoria, valkoisia, hoikkia ja notkeita ihmisiä.
– Kuka sellaisessa maailmassa haluaa elää?
Kuperkeikkoja toimistossa?
Sonya muistaa vieläkin, kuinka kuusikymppinen oppilas purskahti itkuun hänen tunnillaan. Ryhmä oli juuri kierinyt pitkin lattiaa nykytanssiharjoituksessa.
– Oppilas sanoi, ettei edes muistanut, koska olisi viimeksi kierinyt sillä tavoin.
Liike oli herättänyt kaipuun ja muiston lapsuudesta.
Sonya toivookin, että yhteiskunta ottaisi kehot paremmin huomioon. On surullista, että toimistoissa katsotaan oudoksuen ihmistä, joka haluaa tauolla tehdä kuperkeikan tai kärrynpyörän. Keholle ja sen liikkeille on asetettu tiukat rajat.
– On järkyttävää, miten vähän liikkumatilaa ihmiset antavat toisilleen työympäristöissä. Epänormaalista on tullut normaalia. Oletamme, että kaikki jaksavat istua aloillaan kolme tuntia kokouksessa. Silloin se, joka haluaa liikuttaa kehoaan, venytellä tai ottaa kengät pois, vaikuttaakin omituiselta.
Tanssi on muinainen kieli
Kun Sonya kyllästyy tanssimaailman rajoituksiin, hän lähtee tanssimaan sinne, missä ei tarvitse noudattaa tiukkoja sääntöjä.
– Rakastan käydä tanssimassa klubeilla. Vapautunut tanssi yhdistää ihmisiä yli kulttuuri- ja kielirajojen. Ihminen on sitä paitsi tanssinut kymmeniä tuhansia vuosia. Tanssi, musiikki ja rytmi ovat keskeinen osa historiaamme.
Sonya kutsuu klubeja turvapaikoiksi, joissa hän saa tanssia niin paljon kuin haluaa ja miten haluaa. Hän muistuttaa, että tanssipaikkojen historia on poliittinen – vaikeissa tilanteissa ja jopa sotien keskellä ihmiset ovat usein kaivanneet juuri tanssimista. Tanssi tasa-arvoistaa, purkaa tunteita ja tuo iloa. Klubilla lompakon koko tai ulkonäkö eivät ole tärkeitä.
Tanssilattialla elää unelma tasavertaisuudesta.
– Ihmiset saavat pukeutua juuri niin villisti kuin haluavat ja liikkua miten haluavat. Tanssilattialla elää unelma tasavertaisuudesta.
– Rakastan erityisesti sitä, että eri-ikäiset ihmiset tulevat tanssimaan samoihin paikkoihin. Ehkä se muistuttaa minua lapsuuteni juhlista ja vanhemmistani tanssimassa ystäviensä kanssa.
Tanssia yksin kotona
Sonyan mielestä tanssimisessa ovat parasta yhdessä liikkuminen musiikin tahdissa ja vapauden tunne, jonka tanssi tuo mukanaan. Koronavuoden aikana monen tanssijan hyvinvointi onkin ollut koetuksella. Sonyakin on yrittänyt tanssia pienessä kaksiossaan. Keho muksahteli vasten keittiönpöytää ja sohvaa.
– On mahtavaa, että tarjolla on ollut etätanssitunteja kaikkialta maailmasta. Ne eivät kuitenkaan korvaa tanssitunnin tarjoamaa iloa ja läheisyyttä.
Erityisesti Sonya kaipaa koskettamista. Tavallisesti hän halaa läheisiään heidät nähdessään. Esitykset ja treenit Sonyan tulevan tanssiprojektin osalta kuitenkin peruttiin, ja myös opetustyö jäi tauolle. Klubit suljettiin. Onnelliset yhteiskuvat tanssitreeneistä, festareilta ja yhteisistä bileistä alkoivat näyttää kummallisilta: olimmeko me joskus näin lähellä toisimme?
Sonya kertoo olevansa huolissaan siitä, millaisen jäljen tämä aika jättää ihmisiin. Halataanko tulevaisuudessa vieläkin vähemmän? Vaaditaanko ihmisiä istumaan yhä pidemmissä kokouksissa liikuttamatta kehoaan?
– Etäkokoukset ovat vieläkin kahlitsevampia. Ihmiset vangitaan tuijottamaan tietokoneen ruutua tunneiksi. Venytteleminen ja liikkuminen on yhä vaikeampaa, sillä ruutu vaatii kaiken huomion. Toivon todella, että ihmiset pääsevät pian tapaamaan toisiaan.
Ihanat, tanssivat ihmiset
Koreografin työ on sekoitus vastakkaisuuksia. Teosta työstettäessä saatetaan syventyä liiketutkimukseen, lukea tieteellisiä artikkeleita, keskustella tai vain makoilla ja tutkia hengitystä.
– Ihmisen koko olemus, keho ja mieli, leikkivä ja analyyttinen puoli voivat olla läsnä samassa teoksessa ja kehossa.
Yhden päivän aikana Sonya antaa kehonsa pysähtyä ensin lukemaan ja keskittymään ja sitten liikkumaan ja purkamaan energiaa.
– Sellainen rytmi toimii minulle parhaiten, ei seitsemän tunnin paikallaan istuminen tietokoneen ääressä.
Sonyan tanssiryhmä aloitti uuden teoksen treenit alkuvuodesta koronaturvallisesti. Camouflage-teoksen ensi-ilta on huhtikuussa Zodiak – uuden tanssin keskuksessa.
Tavallisena työpäivänä Sonya saapuu Helsingin Kaapelitehtaalla sijaitsevalle treenisalille, lämmittelee ryhmän kanssa, on välillä mukana harjoitteissa ja istuu välillä salin reunalla. Silloin Sonya katsoo, kuinka tanssijat syventyvät liikkumaan.
Hän sanoo olevansa etuoikeutettu saadessaan tehdä töitä luovassa ja kannustavassa ilmapiirissä. Välillä villisti liikkuen, välillä maailmaa analyyttisesti tarkastellen ja lopuksi hiljaa tanssivan ihmisen kauneutta katsoen.
Lue myös: