Maiju Riskala tietää omasta kokemuksesta, että välillä pitää höllätä. Samalla hän on opetellut tervettä itsekkyyttä.
Maiju Riskala on 22-vuotias hyvinvointialan yrittäjä ja somevaikuttaja. Seuraa Instagramissa @maijuriskala.
Harrastin lukiossa ollessani joukkuevoimistelua kansainvälisellä tasolla ja olin myös koulussa hyvä. Viimein jouduin ylirasitustilaan, joka pakotti pysähtymään. Olin kamalan väsynyt, minulla oli univaikeuksia, ruoka ei maistunut ja laihduin aika paljon. Kaiken romahtaminen opetti, että asioista ei tarvitse aina selviytyä kympin arvoisesti. Välillä on hyvä höllätä ja opetella inhimillisyyttä.
Olen aina halunnut miellyttää muita, joten olen joutunut opettelemaan myös sanomaan ei ja asettamaan oman hyvinvointini etusijalle. Olen esimerkiksi joskus tehnyt koulun jälkeen toisen työpäivän ja ajanut itseni jaksamisen äärirajoille. Aina ei ole pakko suostua, vaikka pyydetään tekemään jotain. Olen opetellut tervettä itsekkyyttä.
Asioita pitää tehdä siksi, että rakastaa kehoaan, ei siksi, että vihaa sitä.
On tärkeää rakastaa itseään, koska ainoa ihminen, jonka kanssa joutuu olemaan läpi elämän, olet sinä itse. Monet nuoret naiset suorittavat elämää, mutta hyvinvointi ei ole pelkkää suorittamista. Asioita pitää tehdä siksi, että rakastaa kehoaan, ei siksi, että vihaa sitä.
Tiedän kuitenkin, että liikkumisen, syömisen ja lepäämisen saaminen tasapainoon on jatkuvaa oppimista ja että vanhat huonot toimintatavat nostavat helposti päätään. Kun voitin Fitnessmalli-kilpailun vuonna 2018, aloin miettiä, miten voisin auttaa niitä, jotka ovat matkalla sinne, missä itse olen ollut. Minulle luontevia auttamisen tapoja ovat some sekä podcast, jota teen yhdessä kaverini kanssa.
Lue myös:
Sarjainnostuja Johannes Laine: ”Epäonnistumisen pelko ei rajoita minua”