Etätyöahdistus vaivaa monia, sillä kodin ja työn rajat häilyvät. Kokeile näitä kikkoja lievittämään etätyön tylsyyttä.
Vaivaako sinuakin etätyöahdistus? Päivät laahustavat harmaina neljän seinän sisällä ja tekeminen on jatkuvaa suolattoman puuron syöntiä? Et ole yksin, sillä työyhteisön tuen puuttuminen sekä työn ja vapaa-ajan sekoittuminen kuormittaa ja etätyöapatia uhkaa monia. Tylsistymisen valtaan ei kuitenkaan kannata antautua.
1. Kävele tylsyyttä vastaan
Jos etätyöahdistus puskee päälle, asioiden tekeminen uudella tavalla voi auttaa. Työn tauottamisesta on puhuttu paljon, joten mitä jos kokeilisitte työyhteisössänne etälenkkeilyä kesken päivän? Ulkoilukamat ylle, kuulokkeet korville ja ryhmäpuhelu päälle. Eikä hullummalta kuulosta sekään, että työpäivän päätteeksi kävelisitte ”yhdessä” kotiin.
Jos kesken päivää ei ehdi ulos, happihyppely heti duunien jälkeen jakaa mukavasti työn ja vapaa-ajan.
Lähde: Työterveyslaitos
2. Etätyöahdistus helpottuu vihervoimalla
Ärsyttääkö kotikonttorin sisustus? Satsaa viherkasveihin!
Ruukkukasvien hyvää tekevistä vaikutuksista on tehty paljon tutkimuksia, jotka kertovat kasvien hyödyistä. Kasvien on muun muassa todettu parantavan työnteon tehokkuutta tukemalla luovaa ajattelua ja auttamalla oppimista. Niiden on myös osoitettu vähentävän stressiä sekä ahdistusta: vihreä väri rauhoittaa mieltä.
Lisäksi kasvit yhdistetään mielikuvaan raikkaudesta, terveydestä ja elinvoimasta – nämä mielikuvat vaikuttavat katsojan alitajuntaan ja luovat positiivisia ajatuksia. Kasvien lähellä on mukava olla siksikin, että monet niistä puhdistavat ja kosteuttavat ilmaa.
Lähde: Ella Aho: Sisäpuutarhat ja vihersisustus – vihreyttä urbaaniin elinympäristöön
3. Stoppi häröilylle – multitasking on tehotonta
Oletko sinäkin niitä tehopakkauksia, joiden työpäivä kuluu siihen, että yrität suorittaa montaa tehtävää samaan aikaan? Se on varsin luonnollista varsinkin silloin, kun tekemättömät kotityöt näkyvät koko ajan ympärillä silloinkin, kun pitäisi keskittyä palkkatyön haasteisiin.
Vaikka multitasking kuulostaa tehokkaalta, se ei sitä ole. Ihminen ei voi keskittyä kerrallaan kuin yhteen asiaan, eikä aivotkaan tykkää poukkoilusta. Asiasta toiseen hyppiminen vaatii aivoja palauttamaan asioita uudelleen työmuistiin, mikä rasittaa mieltä entisestään.
Niinpä kannattaa opetella mindfulnessista tuttu STOP-harjoitus, joka auttaa siirtymään tehtävästä toiseen ja vapauttaa uudelle tilaa:
Seis, pysäytä toiminta.
Tuo huomio hengitykseesi ja hengitä muutaman kerran syvään sisään ja ulos.
Ota aikaa kehosi, ajatusten tai tunteiden tarkkailulle.
Palaa sitten tekemiseen.
Lähde: Terveystalo ja Suomen Mindfulness-instituutti
Lue myös: