Ratsastusloma Muhun saarella Virossa on ainutkertainen kokemus. Monimuotoinen luonto ja saaren kiehtova historia ovat parhaimmillaan, kun niihin pääsee tutustumaan varmajalkaisen eestinhevosen selästä.
Ennen ensimmäistä laukkapätkää hevoset kiirehtivät malttamattomina. Ne tietävät tutun reitin kylän läpi, ohi olkikattoisten talojen ja vanhojen kiviaitojen. Peltoaukean laidalla oppaamme kehottaa lyhentämään ohjia, sillä kohta mennään. Hevosia ei tarvitse pyytää. Vesi valuu silmänurkista ja olo on hurmioitunut. Kunpa pelto ei loppuisi koskaan.
Tihusen tila Muhun saarella on monen suomalaisen ratsastajaporukan vuotuinen pyhiinvaelluskohde. Vaatimaton ratsutila ei tarjoa luksusta, mutta silti siitä on tullut paikka, jonne palataan uudestaan vuosi toisensa jälkeen.
Kaukana Tallinnasta, upean luonnon keskellä on mahdollista päästä kokonaan irti arkirutiineista. Tittelit eivät paina, kun tuvan eteisessä on vain pitkä rivi erilaisia ratsastussaappaita ja kypäriä. Keskustelu pyörii tiukasti hevosissa ja saaren kauneudessa sekä tilan menneen ajan tunnelmassa.
Leiritunnelmaa
Hellamaan kylässä sijaitseva Tihunen on Viron suuri hevostila. Sen isäntä Martin Kivisoo, 73, otti eestinhevoskannan elvyttämisen tehtäväkseen vuonna 1991, kun Viro pääsi pois Neuvostoliiton vallasta. Projekti sujui vauhdikkaammin, kuin Kivisoo oli ajatellut, sillä yhden orin ruunaus epäonnistui ja tämä pääsi astumaan salaa 50 tammaa, ennen kuin vahinko huomattiin. Nykyään Tihusessa on 200 eestinhevosta, joista osa on turistien käytössä. Moni suomalaisen ratsastuskoulun eestinhevonen on alunperin kotoisin Tihusesta.
Hevostila on kuin paluu lapsuuden ratsastusleirille. Tilaan kuuluu päärakennus, joissa yläkerrassa osasta huoneissa on omat kylpyhuoneet. Alakerran suuressa tuvassa tarjoillaan täysihoitoon kuuluvat ateriat. Konstailematonta virolaista kotiruokaa noutopöydästä. Pihapiirin vanhassa tuvassa sekä aitoissa sopii myös yöpyä, jos haluaa enemmän omaa rauhaa. Olot ovat vaatimattomat, mutta kotoisat.
Hevosista ja vieraista huolehditaan hyvin, ilman turhaa hössötystä. Oppaat pyyhkäisevät hevoset aamuisin läpi muutamalla harjalla. Väsyneitä vieraita varten iltaisin lämmitetään konstailematon puusauna ja lisämaksusta voi tilata hieronnan.
Luonto on Tihusessa voimakkaasti läsnä. Päärakennuksen tuvan keskellä kasvaa vanha tammi, jonka luonnonuskontoihin perehtynyt Kivisoo on nimennyt Maailmanpuuksi. Saarella on mahdollista kiertää myös tutustumassa esikristillisiin riittikiviin, Koguvan keskiaikaiseen kylään tai maalinnan linnoitukseen, jonka historia yltää 1200-luvulle saakka – ratsain tietenkin.
Vauhdin hurmaa
Eestinhevoset ovat loistavia maastohevosia, vahvoja ja reippaita. Tihusen hevosista turistien käytössä olevat tammat ja ruunat elävät omassa laumassaan, joka ajetaan joka aamu ratsain tallin pihaan. Illalla lauma ohjataan takaisin yölaitumelle. Kevään ja kesän aikana syntyvät varsat kulkevat mukana lyhyemmillä lenkeillä ja siirtyvät seuraavana kesänä varsalaitumelle erilliseen saareen, jonne tehdään myös ratsastusretkiä. Kahlaaminen meressä, mantereelta Varsasaareen, on unohtumaton ja ainutlaatuinen kokemus.
Vauhdikkaimmat, koko päivän kestävät retket, on tarkoitettu kokeneille ratsastajille, sillä ne vaativat taitoa ja kuntoa. Matkan aikana voi tulla vastaan yllätyksiä, kuten pellon reunassa seisova peura tai maantiellä luikerteleva käärme, jota hevonen saattaa säikähtää. Tihunen sopii kuitenkin matkakohteeksi aloittelijallekin, sillä tarjolla on myös lyhyitä käyntimaastoja ja kärryajeluja.
Sekä pitkät että lyhyet reitit ovat monipuolisia. Kiidämme pelloilla ja meren rannalla, kangasmetsässä ja pehmeillä hiekkapoluilla. Tiheikössä makaamme välillä aivan hevosten kaulalla oksia väistellen. Ratsastuksen jälkeen jalkani tärisevät, mutta eivät jännityksestä vaan rasituksesta. Pitkät laukat kenttäistunnassa ovat laittaneet lihakset hapoille.
Meditointia satulassa
Seuraavana aamuna valmiiksi satuloidut ratsut nuokkuvat raukeina puomin tuntumassa, kun saavumme hevosten jakoon. Ryhmät muodostetaan ratsastustaitojen ja toiveiden mukaan. Olen pisimmällä reissulla, joka suuntautuu saaren pohjoispuolelle meren rannalle. Ratsastamme aamupäivän ja nautimme kenttälounaan luonnon helmassa. Sää saarella on vaihteleva. Menomatkalla yllättänyt raekuuro on kastellut vaatteet, mutta auringossa sadepusakka ja villapaita alkavat hiostaa. Ruoka ei ole koskaan maistunut niin hyvältä, eikä takapuoleeni ole koskaan sattunut niin paljon, mutta ratsastuksen aikaan saamat endorfiinit pitävät väsymyksen loitolla. Hevoset mutustelevat heiniä kunnes lounastauko on ohi ja satuloimme ne paluumatkaa varten.
Kotimatka on rauhallisempi. Hevoset ravaavat letkeästi hiekkateitä ja ajatus alkaa harhailla lähes meditatiiviseen tilaan. Vaikka porukassa on ratsastajia minun lisäkseni viisi, tuntuu, kuin olisin hevosen kanssa kahden.
Nollautumishetkeni katkeaa oppaan kysymykseen, haluaisimmeko vielä laukata viimeisen kerran. Vastaus on yksimielinen, vaikka väsymys alkaa jo hiipiä raajoihin. Käännämme hevoset pehmeäpohjaiselle metsäpolulle ja annamme mennä. Laukkapätkä on niin pitkä, että alan jo jännittää oman kuntoni puolesta. Vihdoin hiljennämme ravin kautta käyntiin. Harmittelen, etten ole älynnyt ottaa mukaan sykemittaria tai ladata äppiä, joka näyttäisi kuinka monta kaloria retkemme ovat polttaneet. Veikkaan, että monta. Myöhemmin lasken kartan avulla, että kilometrejä on päivän aikana edetty yli kolmekymmentä.
En kaipaa viikonlopun aikana televisiota enkä juurikaan jaksa vilkuilla somea.
Irti kaikesta
Tihusen salaisuus on sen yksinkertaisuudessa. En kaipaa ratsastusviikonlopun aikana televisiota enkä juurikaan jaksa vilkuilla somea. Yksikään työasia ei vaivaa mieltäni. Vaikka kohtaan matkani aikana jokaisen hevosen vain kerran, sillä pisimpien retkien jälkeen hevoset saavat seuraavana päivänä levätä, tuntuu, kuin jokaisen kanssa olisin kokenut jotain ainutkertaista. Erityisen hurmaavan ruunan nimen painan mieleeni, jotta osaan seuraavalla kerralla kysellä sitä ratsukseni. On sanomattakin selvää, että tänne on tultava uudestaan.
Lue myös:
Alamäkipyöräilyä ja hevosvaellusta – Madeira on aktiivilomailijan paratiisi
Kouluratsastaja Eevamaria: ”Myös hevosen on haluttava voittaa”