Ratsastus tuntuu kuin ajaisi urheiluautolla, sanoo kouluratsastaja Eevamaria Porthan-Broddell, 38.
Keho
Kouluratsastus on vähän kuin balettia. Tarkoitus on näyttää siltä, että hevonen tanssii mutta ratsastaja ei tee mitään, istuu vain niin rennosti että voisi juoda vaikka aamukahvit samalla. Hengästyä ei saa, sillä silloin alkaa jännittää vääriä lihaksia. Se häiritsee hevosta.
Huipulle pääseminen vaatii hyvää kuntoa ja rautaista keskivartaloa. Pidän itsestäni huolta juoksemalla pari kertaa viikossa noin tunnin lenkkejä. Kotona minulla on jumppamatto ja puntit, ja treenaan varsinkin vatsa- ja selkälihaksia. Käyn myös suunnistamassa.
Olen kuullut, että ratsastus kuluttaa 400 kaloria tunnissa, mutta tällä tasolla se ei voi pitää paikkaansa, koska talliryrittäjänä ratsastan jopa 13:a hevosta päivässä. Kun on taitoa, lihastyötä ei tarvitse niin paljon.
Joku saattaa ajatella, että kouluratsastuksessa hevoselle opetetaan temppuja ja annetaan porkkanaa, mutta tämä on niin paljon enemmän. Kilpailuhevosen kouluttaminen kestää kuudesta kahdeksaan vuotta. Koulutan hevosta sen iän ja tason mukaan, kehitän sen voimaa, notkeutta ja kuntoa ratsastamalla, tekemällä hevosen kanssa askelsarjoja ja hyppimällä pieniä esteitä.
Lue myös: Uupumuksesta selvinnyt Katri: ”Enää en tuijota kilometrejä tai kelloa”
Mieli
Parasta ratsastaminen on hienon hevosen selässä, jota voin ohjata pelkillä painoavuilla eli kehon painopistettä muuttamalla. Silloin ratsastaminen tuntuu varmaan samalta, kuin ajaisi urheiluautolla ja vetäisi kurvin kovaa ja täydellisesti. Se ottaa vatsanpohjasta.
En usko, että saisin mistään muusta lajista tarpeeksi suurta haastetta. Pelkällä mekaanisella toistolla ei pääse pitkälle, vaan myös hevosen täytyy haluta voittaa. Tavallaan olisi ihanaa tietää, että jos harjoittelen, saan tuloksia. Mutta ilman hevosta en ole mitään.
Lue myös: Kun käy kerran Islannissa, sinne haluaa palata
Vaikeinta lajissani on perheen ja hevosten yhdistäminen, sillä harva laji on näin kokonaisvaltainen. Tennismaila ei ala ontua, ja golfpallot ovat kassissa, jos ne laittaa sinne. Mutta juuri sinä ainoana vapaapäivänäni hevonen voi katkaista jalkansa tai saada ähkyn. Kaikki menot on peruttava.
Teen parhaimmat suoritukseni vaikean paikan edessä, silloin kun saapas ratkeaa tai hevoselta putoaa kenkä juuri ennen lähtöä. Tein oman ennätyksenikin maailmanmestaruuskisoissa.
Kilpailussa voitto on todella liikuttava hetki. En ikinä ajattele, että voi vitsi olen hyvä, koska voitin, vaan että hevonen antoi kaikkensa ja voitti. Yksin voittaminen olisi ihan tylsää.
Lue myös:
”Ratsastustunnin jälkeen elämä on ihanaa”