Alexander Saloranta

Alexander Saloranta: Pesisura loppui sukupuolenkorjaukseen

Huippu­pesäpalloilija Alexander Salo­ranta, 32, joutui valitsemaan rakastamansa lajin ja sukupuolen­korjauksen välillä. Oli käytävä pohjalla ennen kuin oma hyvinvointi meni voittamisen edelle.

Yleisö kentän laidalla huutaa ja kannustaa. Salo­ranta on katsojien suosikki ja monen pesä­pallofanin ­idoli. Onnistunut lyönti, juoksu ja voitto. Kasvoilla näkyy hymy, mutta sisällä tuntuu tyhjältä. Kukaan katsomossa ei aavista, että tähtipelaaja on edellisenä iltana hakannut kätensä verille nyrkkeilysäkkiin vain saadakseen kivun siirtymään sisimmästä jonnekin muualle edes hetkeksi. Yleisö tsemppaa naisten superpesiksen pelaaja Paula Salorantaa, sillä he eivät tiedä, että oikeasti kentällä pelaa mies nimeltä Alexander Saloranta.

Päiväkodissa Alexander, tai tuolloin vielä Paula, istui vastentahtoisesti tyttöjen nukkeleikissä. Katse harhaili viereisen poikaporukan autoihin, joilla Alexanderkin olisi halunnut leikkiä. 90-luvulla jaottelu sukupuolen mukaan istui vielä tiukassa: tytöille pinkkiä ja nukkeja, pojille sinistä ja autoja. Onneksi kotona sai olla niin kuin halusi, harrastaa urheilua ja kiipeillä puissa. Kuusi­vuotiaana Alexander vaati päästä pesiskouluun isoveljen ­jalanjäljissä. Hän jaksoi heittää palloa ja juosta yhtä kovaa kuin pojat, ja liikunnassa tasavertaisuus oli hyväksyttävää. Kentällä tytötkin saivat olla vahvoja, nopeita ja fyysisiä.

Pesis vei nopeasti mennessään. Alexanderin asenne on aina ollut, että jos johonkin ryhdytään niin se tehdään kunnolla. Niinpä jo nuorena hän ilmoitti äitinsä työkaverille, että aikoo isona tienata rahaa pelaamisellaan. Ja näin myös kävi. Kotijoukkueestaan Oulun Lipottarista Alexander siirtyi Lapualle pelaamaan. Menestys ei kuitenkaan tehnyt onnelliseksi, sillä sitä varjosti sisäinen paha olo.

Alexander Salo­ranta
Alexander Saloranta on opiskellut unelma-ammattiinsa laatoittajaksi, mutta vanhojen urheiluvammojen takia selkä ei kestä enää fyysistä työtä. ”En silti kadu mitään, olen saanut pesäpallosta niin paljon.”

Pelit ensin

Vuonna 2011 Alexander oli pesäpallouransa huipulla. Lapuan Virkiä oli voittanut ­Suomen Mestaruuden ja Alexander oli valittu Naisten Super­­­­pesiksen arvokkaimmaksi pelaajaksi ja kauden Etenijäkuningatta­reksi. Päällepäin kaikki näytti menevän paremmin kuin koskaan, mutta kun muut juhlivat, Alexanderin olo oli tyhjä. Pitäisikö elämässä olla jotain muutakin kuin pesäpallo?

Ahdistavat ajatukset konkretisoituivat, kun Alexander katsoi itseään peilistä. Hän näki miehen, mutta muiden silmissä hän oli nainen. Huono olo kasaantui, vaikka Alexander teki kaikkensa työntääkseen sen taka-alalle.

– Tajusin, että minun pitäisi tehdä itselleni jotain, mutta valitsin pesäpallon, koska olin hyvä ja halusin voittaa.

Ammattiurheilussa homoseksuaalisuus on vieläkin osittain tabu. Se, että Alexander oli kertonut homoudestaan avoimesti joukkuetovereilleen, meni vielä jotenkuten, mutta sukupuolenkorjausprosessi olisi muuttanut kaiken. Loistava peliura naisten joukkueessa olisi ­loppunut ­siihen. Alexander ei ollut valmis luopumaan pesäpallosta, joten hän yritti keskittyä vain siihen.

Sisällä vellovan pahan olon piti kuitenkin purkaantua jotenkin. Nuorempana Alexander oli viillellyt itseään, mestaruusvuosina puhkesi bulimia. Kääretorttuja meni yhdestä kolmeen päivässä, jotka sitten päätyivät pikavauhtia yläkautta vessanpönttöön. Pahimmillaan Alexander painoi alle 50 kiloa, mutta yhtään peliä hän ei jättänyt väliin. Ahmimisen lisäksi raivo purkaantui nyrkkeilysäkkiä hakkaamalla kunnes rysty­set vuotivat verta.

– Purin hammasta vetäessäni räpylän runnottuun käteen. Tunteet työnsin jonnekin kivun taakse.

Alexander Salo­ranta salilla
Aikaisemmin ­Alexander Saloranta purki pahaa oloa treeniin, nyt hän käy salilla omaksi ilokseen. ”Tykkään lihaksikkaasta kropasta. Kun näytän hyvältä, myös voin hyvin.”

Väärässä kropassa

Mestaruusvuosina Alexander tottui kentällä kaikenlaisiin huuteluihin. Naispelaajien ulkonäköä ja taitoja kommentoidaan katsomosta toisinaan varsin alatyylisin ilmauksin.

– Joku mies saattoi huutaa minulle, että eihän tuo ole mikään nainen, ei sillä ole edes rintoja.

Kommentit satuttivat, mutta eri tavalla kuin huutaja oli ehkä ajatellut. Tökeröt sanat vain lisäsivät Alexanderin voitontahtoa.

– Toivoin, ettei minulla olisi ollut rintoja ollenkaan, joten ärsytti, että joku edes ajatteli niitä. Käänsin paskapuheet mielessäni niin, että eivät ne huonoille pelaajille huutele, ja sisuuntuneena pelasin entistä paremmin.

Alexanderin itsevarman julkisuuskuvan ansiosta tuskin kukaan näki, että todellisuudessa hän oli ujo ja porukassa vetäytyvä. Pahimpina aikoina Alexanderia ahdisti niin paljon, ettei hän käynyt yksin edes ruokakaupassa.

– Jos en saanut ketään mukaani, puhuin puhelimessa koko kaupassaoloajan, jotta en huomaisi, katsovatko muut ihmiset minua.

Väärän sukupuolen kokemus oli niin suuri, että Alexander kiinnitti huomiota asioihin, joita muut eivät ehkä edes ajatelleet. Kuntosalille hän ei mene vieläkään mielellään ruuhka-­aikaan.

– Koin jo naisena, että miehet kyttäsivät vartaloani salilla. Ei ole mitään niin hirveää, kuin olla väärässä kropassa, jota itse vihaa ja muut himoitsevat.

Ennen sukupuolenkorjausprosessin aloittamista paha olo kasvoi lopulta niin suureksi, ettei Alexander pysty sitä vieläkään oikein sanoin kuvaamaan. Toisinaan hän mietti, että olisi helpompaa vain kuolla. Jäisikö kukaan edes ­kaipaamaan?

Alexander Salo­ranta
”Iän myötä kroppaa pitää kuunnella enemmän. Elimistöni ei kestä ollenkaan gluteiinia, ruokavalioni koostuu lähinnä lihasta, kanasta ja kasviksista.”

Uuden aika

”Äärimmäisen kilpailuhenkinen. Ei anna periksi missään tilanteessa. Pelaa vaikka ranne murtuneena.” Näin Alexanderia kuvailtiin niin mediassa kuin joukkueen sisälläkin.

– Revin itsestäni kaikki tehot irti, sillä pelaaminen oli ainoa asia, joka piti minut kasassa.

Harjoittelukaudella Alexanderin aika kului pitkälti kroppaa kuntouttaessa, sillä rajujen pelien seurauksena joku paikka oli lähes koko ajan rikki. Hurjista syöksyistä on vieläkin muistona muun muassa neljä välilevyn pullistumaa selkärangassa.

– Kun omistin koko elämäni pesäpallolle, minun ei tarvinnut miettiä kuka olen.

Vasta 2017 aika oli kypsä muutokselle. Virkiä jäi ensimmäisen kerran seitsemään vuoteen finaalien ulkopuolelle. Pronssipeli oli Alexanderin viimeinen. Vaihtoehtona olisi ollut pelata vielä pari kautta ennen kuin eläköityminen olisi ollut luonnollisesti edessä. Tai sitten keskittyä vihdoinkin omaan hyvinvointiin. Viisi suomenmestaruutta ja tuore pronssi takataskussa hän ­kävi ilmoittamassa medialle ­pelien päättyvän hänen osaltaan ­tähän.

– Pidätin kyyneleitä mutta päätös oli oikea. Urheilijana en olisi voinut käyttää voimakkaita hormoneja, joita sukupuolenkorjaus vaatii. Prosessi on myös henkisesti rankka.

Alexander oli valmistautunut korjauksen aloittamiseen seitsemän vuotta – omaan tyyliinsä. Ei hakemalla apua tai vertaistukea, vaan keräämällä konkreettista tietoa.

– Kun vihdoin sain lähetteen transpolille, en epäröinyt enää mitään.

Prosessi on hidas ja ensimmäisestä tapaamisesta kuluu tavallisesti noin vuosi, ennen kuin hormonihoidot aloitetaan. Alexander tarttui toimeen ja hankki tutun kautta samoja hormoneja, joita lääkäri olisi määrännyt hänelle reseptillä.

– Pääni olisi hajonnut, jos olisin joutunut odottamaan vielä vuoden. Ajattelin, että riski on pieni, kun aine on sama.

Kun Alexander siirtyi geelivalmisteesta piikitettäviin hormoneihin, pistämisessä auttoi oma äiti.

– Perheeni oli tiennyt homoudestani jo vuosia, mutta sukupuolenkorjauksesta kertomista pelkäsin. Lopulta kysyin vanhemmiltani, olisinko vielä heidän lapsensa jos muuttuisin mieheksi. Äiti sanoi, että tärkeintä on, että olen onnellinen. Minä taas ajattelin, että jos jollain niin vain perheeni mielipiteillä olisi jotain väliä.

Raxu
Alexanderin lenkkikaverina on 8-vuotias staffordshiren­bullterrieri Raxu.

Vihdoinkin parta

Kun korjausprosessi 2018 käynnistyi, elämästä on tullut sen myötä helpompaa. Hormonihoidon seurauksena kehossa tapahtuvat muutokset ovat jännittäviä ja toivottuja.

– Äänen muuttuminen ja parran kasvun alkaminen olivat uskomattoman isoja ja hienoja juttuja. Olen aina halunnut parran!

Nimen muutos passiin ja ajokorttiin olivat niin ikään arkea helpottavia asioita, sellaisia, joita ulkopuolisen on edes vaikea kuvitella.

– Pieni asia, kuten paketin hakeminen postista, ahdisti, koska jouduin joka kerta selittämään, miksi miehen näköisellä tyypillä on Paula-nimisen naisen henkilötodistus.

Joillekin tilanteille voi jo näin jälkikäteen vähän nauraakin. Kuten niille hölmistyneille poliiseille, jotka eräänä aamuna pölähtivät joukolla Alexanderin ovelle raportoimaan varastetusta prätkästä.

– Seisoin siinä tukka pystyssä unenpöpperössä selittämässä, että juu kyllä minä olen Paula ja se on minun pyöräni.

Seuraava tärkeä etappi on edessä toivottavasti viimeistään lokakuussa. Leikkaus, jossa Alexander pääsee eroon rinnoistaan, jotka eivät ole ikinä kuuluneet hänen vartaloonsa. Hormonihoito on toki jo muokannut rintakehää, mutta leikkauksessa rintakudos poistetaan liki kokonaan. Kesälomalla Turkissa Alexander uskaltautui ensimmäisen kerran oleilemaan rannalla ilman paitaa. Fiilis oli uskomattoman ­vapauttava.

– Olen odottanut rinnoistani eroon pääsemistä siitä asti, kun ne alkoivat kehittyä. Matkalla hykertelin onnesta, kun paikalliset puhuttelivat minua mieheksi.

Lisää lempeyttä

Ammattilaispeliuran lopet­tamisesta on nyt kaksi vuotta. Pesäpalloa on ikävä ja entisiä joukkuekavereita. Niinpä Alexander ei kieltäytynyt, kun häntä pyydettiin pelaamaan miesten puulaakijoukkueeseen.

– Kävin pelaamassa muutaman pelin ja sain parhaan ­pelaajan palkinnonkin, mikä ylitti odotukseni. Kroppa muisti pelin hämmästyttävän hyvin. Sen verran kilpailuhenkinen kuitenkin olen, että pelkkä höntsäily on vähän ­vaikeaa.

Ammattilaisvuosista on juurtunut syvään asenne, että omaa suoritusta on aina tarkasteltava negatiivisen kautta. Aina voisi ottaa vähän paremmin kiinni ja juosta lujempaa.

– Se on ollut minulla tässä harjoittelun kohteena viime aikoina, ettei itseään kohtaan tarvitsisi aina olla niin ankara.

Lempeyttä Alexanderiin onkin kuluneen vuoden aikana tullut enemmän. Silmissä loistaa aivan uudenlainen pilke. ­Vaikka pesäpallon pelaamisen lopettaminen oli luopumista elämän tärkeämmästä asiasta, vaakakupissa oli kuitenkin jotain vielä merkityksellisempää.

– En vaihtaisi tätä hetkeä mihinkään. Minulla on nyt niin helkkarin hyvä olo.

Tilaa Fit!

Lue myös:

Painonnostaja Anni Vuohijoki: ”Voin muuttaa vain itseni käytöstä”

Selkäydintulehdukseen sairastunut Laura Toukola: ”Pelkäsin, että halvaannun pysyvästi”

 

Teksti Anna Povenius
Kuvat Mikko Törmänen