Elämäntaparemontti ei valmistu hetkessä, se vaatii muun muassa suunnitemallisuutta.

Haaveissa elämäntaparemontti? 8 keinoa, kuinka pääset alkuun

Elämäntaparemontti kiehtoo, mutta eikö liikkeelle lähtö luista? Näin siirryt vitkuttelusta toimeen ja saat asioita aikaiseksi.

Monen elämäntaparemontista haaveilevan suurin ongelma on aloittamisen vaikeus. Sit kun -vaiheesta on suhteellisen vaikeaa siirtyä toimimaan.

Kuhnailusta tulee valju olo, sillä sen lisäksi, että elämäntapa tai -tilanne huutaa muutosta, oma saamattomuus kiusaa. Kun ei tartu toimeen, itsesyytösten sekakuoro huutaa mielessä, ja olo sen kuin kurjenee.

Oletko, miettinyt, että kaikkea ei tarvitse muuttaa kerrallaan? Yksi muutos, pienikin sellainen, auttaa aina eteenpäin. Suunnitelmallisuus kannattaa myös. Kun listaat tavoitteesi ja siihen liittyvät välietapit, saattaa olla jo paljon helpompaa muuttaa kurssia.

Työterveyspsykologi ja johtajuuscoach Ronnie Grandell on erikoistunut myötätuntokeskeiseen työskentelyyn ja sparraa ihmisiä nostamaan suorituskykyään ja nauttimaan elämästä. Kirjassaan Irti itsekritiikistä hän antaa konkreettisia neuvoja ja käytännön vinkkejä, jotka auttavat irrottautumaan kahlitsevasta kriittisyydestä itseään kohtaan.

Kun oppii vapautumaan itsekritiikistä, saa rohkeutta tehdä uusia valintoja, jotka tuovat mukanaan iloa, tyytyväisyyttä ja itseluottamusta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Pienten askelien elämätaparemontti

1. Listaa tehtävät paperille. Saat otteen tilanteesta.2. Mieti sitten, ovatko asiat niin tärkeitä, että niihin on tartuttava saman tien. Vai ovatko ne oikeastaan aivan turhia?3. Tarkastele tiedätkö, miten tehtävä hoidetaan. Kaikkea ei tarvitse osata heti. Kun on selvittänyt ensimmäiset askeleet, näkee varmasti taas pidemmälle.4. Pura tehtävä osiin: esimerkiksi lenkillä voi ensin juosta seuraavalle katulampulle ja siitä sitten seuraavalla. Hetken päästä juoksu jo sujuukin.5. Mieti, miten käskytät itseäsi. Ei ole kiva kuulla komentoja. Muuta ”tee se” -komento kannustavaan ”tartu ja aloita” -kehotukseen.6. Ryhmässä tekeminen voi olla palkitsevampaa kuin yksin. Saat itsesi liikkeelle, kun sovit esimerkiksi juoksutreffit ystävän kanssa.8. Muista aina kiittää ja palkita  itsesi.

Lähde: Ronnie Grandell: Irti itsekritiikistä (Tammi 2018)

Teksti Päivi Ekola