Testissä äitiysbarre: Palauttaa ryhdin ja ennaltaehkäisee vatsalihasten erkaumaa

Fit testasi äitiysbarren! Balettiin pohjautuvalla barretreenillä voi ennaltaehkäistä vatsalihasten erkaumaa.

Raskaana treenatessa olo on kuin kömpelöllä karhunpojalla. Pömppö on tiellä eikä keskivartalon uumeniin tahdo saada tuntumaa. Ei siis tulisi mieleen, että balettiin pohjautuvalla äitiysbarre-tunnilla kadotettu treenitatsi löytyy. Olo kun on liian paksu ballerinaksi.

Mutta äitiysbarre-tunnilla kaikki on luontevaa. Ensin haetaan ryhti ja sitten paikannetaan ja aktivoidaan lantionpohjan lihakset – synnyttäjän tulevat ”työkalut”. Kuin synnytysvalmennusta parhaimmillaan!

Ryhdikkäinä olemme valmiita tangolle ja silloin alkaa tuntua! Koko raskauden aikana en ole saanut aikaan yhtä mojovaa poltetta pakaroihini ja reisiini. Salilla en ole uskaltanut hakea vatsoista tukea ja voimaa, mutta barressa se tapahtuu luonnostaan ja tuntuu turvalliselta. Pliét ja tendut näyttävät viattomilta, mutta olen hikimärkä.

Treenin jälkeen ryhti on luotisuora ja vatsoissa sekä reisissä kutisee ihana polte. Sanoisin, että barre on parasta, mitä keholleen voi raskauden aikana tehdä.

Lisätietoa: Femihealth.fi. Äitiysbarre sopii koko raskausaikaan.

Lue myös:

Odottajan tärkein treeni vahvistaa keskivartaloa

Näin pää pysyy koossa, kun raskaus estää treenaamasta

Laitepilates, fustra vai barre?