Päivä ilman suppaamista on Miriam Bisille, 39, kuin päivä ilman happea.
Keho
”Sairastuin munasarjasyöpään vuonna 2009. Halusin kriisin keskellä treenata, mutta olla rauhassa ajatusteni kanssa. Floridassa kokeilemani suppaaminen tuntui juuri sellaiselta lajilta, ja kun jalkani sitten koskettivat vedessä keinahtelevan laudan pintaa, koitti sanoinkuvaamaton vapaus, rauha ja hiljaisuus.
Silloisessa kotikaupungissani Amsterdamissa oli talvi, mutta hakkasin kanavista jäätä pois, jotta pääsin aamulla suppaamaan ennen lasten heräämistä. Kun lautani lipui vedessä, sain taas yhteyden sairastumisen vuoksi koville joutuneeseen kehooni. Jos kuntoni oli heikompi, suppailin kävelyvauhtia, mutta koskaan ei tullut fiilistä, etten haluaisi laudalle.
Suppaamista voi harrastaa verenmaku suussa tai lipua hitaasti kävelylenkki-idealla. Itse olen enemmän maratoonari, vaikka välillä teenkin kovia intervalleja. Kun nopeus nousee 10 kilometriin tunnissa, olkapäitä ja yläselkää alkaa pakottaa ja syke nousee tappiin.
En pistä pahakseni, että supatessa sääret ruskettuvat nätisti ja keskikroppa tiivistyy. Olen kasvattanut itselleni aika maskuliiniset siivekkeet olkapäiden ja kaulan väliin, mutta tykkään lihaksikkaasta kropastani. Hollannissa suppasin läpi vuoden ja olin aina rantakunnossa. Suomessa sixpackini helottaa parhaimmillaan heinä-elokuussa.”
Mieli
”Suppaaminen on koko elämäni. Kun vedet ovat auki, suppaan joka päivä säästä riippumatta. Se on yhtä tärkeää kuin ilma jota hengitän. Jos en pääse suppaamaan, tuntuu kuin en olisi saanut happea koko päivänä.
Suppasin läpi sairauteni, välillä itkien ja leikkaustikit kiristellen. Pakenin ihmisten sääliä vesille. Se, että menin ja tein, piti minut vahvana. Hoidin päätäni ja kroppaani parhaiten laudalla.
Rakastan tunnetta, kun mela rikkoo meren tyynen pinnan varhain aamulla tai myöhään illalla. Livun hitaasti pitkin rantoja ja katselen Helsinkiä mereltä. Laudalla pääsen vaikka Kauppatorille kahville tai Korkeasaareen apinoita moikkaamaan. Vapauden ja riippumattomuuden tunne on huimaava.
Saatan suppailla kesäöisin Helsingin edustalla otsalampun valossa, vaikken ikinä suosittelisi sitä oppilailleni. Jos kesällä sattuu sopivan tyynet säät, aion ylittää Suomenlahden Tallinnasta Helsinkiin, sillä haluan olla ensimmäinen, joka sen tekee.
Paiskin vuosikaudet hommia menestyksekkäässä kansainvälisessä firmassa, mutta jätin työni suppaamisen takia. Säästöt ja säännölliset hoitoalan yötyöt mahdollistavat sup-yritykseni pyörittämisen.”