Pekka Lagerblom: ”Liikkuminen on osa identiteettiäni”

Pekka Lagerblom sanoo, että alku oli ihan tavallinen: Koulu­päivän päätteeksi reppu singahti nurkkaan ja poika juoksi jalkapallon kanssa ulos kikkailemaan ja pelailemaan kavereiden kanssa. Tuskin kukaan poikaporukasta ajatteli tosissaan, että joku heistä pelaisi joskus suurilla stadioneilla ammatikseen. Pääasia oli, että oli mukavaa tekemistä.

Lahdesta kotoisin oleva Pekka Lagerblom kasvoi liikunnan parissa. Hän pelasi 16-vuotiaaksi asti jalkapallon ohella jääkiekkoa, mutta kun treenimäärät lisääntyivät ja koulukin piti saada kunnialla suoritettua, oli tehtävä valinta. Pekka valitsi jalkapallon.

− Päätös tehtiin yksinkertaisesti taloudellisista syistä. Se oli perheellemme halvempi vaihtoehto, nyt 38-vuotias Pekka sanoo.

Päätös kuitenkin kannatti, sillä sen myötä hän pystyi harjoittelemaan intensiivisemmin. Aikaisemmin treenaamiseen suhteellisen rennosti suhtautunut Pekka halusi kokeilla rajojaan ja nostaa tavoitteitaan. Kaksi vuotta vanhempi isoveli Lasse oli hyvä esimerkki. Lasse teki hommansa huolellisesti, ja häneltä sujuivat niin koulutyöt kuin treenaaminenkin.

− Junnuvuosina en ollut huippulahjakkuus, vaan kaikki on vaatinut kovaa työtä. Lassen esimerkki pisti miettimään, miksen minäkin tekisi samoin. Ymmärsin, ettei riitä, jos vain mennään ja nautitaan.

Työ toi tuloksia ja Pekka kehittyi jalkapalloilijana. Hänellä oli viiden kuuden vuoden nousujohteinen jakso, jonka ansiosta hän pääsi mukaan miesten FC Lahden joukkueeseen ja kokeilemaan taitojaan maajoukkueessa. Pikkuhiljaa nuoren pelaajan katse kääntyi ulkomaille.

− Kotoa sain hyvän mallin siitä, että kova työ palkitsee. Halusin itsekin kokeilla rajojani. Halusin nähdä, miten pitkälle pääsen, kun yritän tosissani. Kun selkeä tavoite oli asetettu, halusin mennä kohti sitä.

Unelmien vuoristorata

Kansainvälinen jalkapalloura avautui 21-vuotiaana, kun Pekka Lagerblom pääsi pelaamaan Saksan Bundesliigaa SV Werder Bremenin riveihin. Siitä alkoi pitkä kansainvälinen ura, johon kuului muun muassa Bundesliigan mestaruus ja Saksassa pelattujen vuosien lisäksi piipahdus Yhdysvalloissa sekä sopimuksia muun muassa Ruotsissa ja ­Norjassa.

Vaikka haaveiltu elämä toteutui, ei ammattijalkapalloilijan ura ollut pelkkää juhlaa. Pekka kuvailee sitä pikemminkin vuoristoradaksi, jonka varrelle mahtui loukkaantumisia ja pettymyksiä, kun joutui kuluttamaan vaihtopenkkiä.

− Urheilu oli henkilökohtaisella tasolla raakaa, mutta sanoisin, että urani oli kuitenkin kaiken kaikkiaan great drive. Se, millainen ihminen olen nyt, kumpuaa pitkälti matkasta, jonka maailmalla tein, ja siitä, mitä sen aikana näin.

Kun on pelannut samassa joukkueessa eri kulttuureista tulevien ja usein varsin vaatimattomissakin olosuhteissa kasvaneiden kavereiden kanssa, oppii arvostamaan omia lähtökohtiaan: sitä, että on saanut kasvaa turvassa ja kouluttautua. Oma empatiakyky kasvaa, kun ymmärtää sen, ettei kukaan – lähtökohdistaan huolimatta – ole parempi kuin muut.

Vapaus ilman päivärytmiä

35-vuotiaana urheilija alkaa olla jo vanha kentille. Juostut kilometrit alkoivat tuntua Pekankin kropassa, ja palautuminen kesti aikaisempaa pidempään. Päätös lopettaa ­aktiiviura kypsyi vuonna 2019 .
− Lopettaminen oli kaksipiippuinen juttu. ­Keho kyllä sanoi, että olisi hyvä aika lopettaa. Mieli tuli kuitenkin hitaammin perässä ja vakuutteli, että pystyisin vielä.

Lopulta ajatus lopettaa tuntui hyvältä. Se oli oikea päätös, ja oli aika keskittyä uusiin haasteisiin ja perheeseen. Lopettamista auttoi se, että Pekka oli suorittanut urheilujournalismin opinnot jo uransa loppupuolella.

− Opinnot olivat hyvä siirtymä, enkä jäänyt tyhjän päälle. Sain nopeasti kiinni arjesta ja luotua uudet rutiinit, mikä sekin helpotti lopettamisen jälkeistä aikaa.

Tiukkaa ammattiurheilijan päivärytmiä, joka jaksottuu treeneihin, ruokailuihin ja lepoon, Pekalla ei ole ollut ikävä. Päinvastoin; tuntuu hyvältä, ettei enää ole aikatauluja. Se ei toki tarkoita sitä, että päivät menisivät haahuillessa. Nykyisin Pekan päivää rytmittävät valmennustyö, omat liikuntaharrastukset sekä nelikuinen Luna-tytär.
− Se, että näkee oman lapsensa kasvavan ja kehittyvän on jotain sellaista, mitä ei voi edes sanoittaa. Kun katselen, kuinka hän nukkuu ja tuhisee, vedet nousevat silmiin ja ääni värisee. Se on maailman kaunein asia.

Treeniä vauvaperheessä

Pekka elää avoliitossa rugbya pelaavan ammattivalmentaja Oona Tolppasen kanssa. Varsinkin Oonan sometilit täyttyvät vauva-arjen ja treenin yhdistämisestä, mikä ärsyttää välillä seuraajia. Kommentointi saattaa äityä hyvinkin arvostelevaksi.

Pekkaa asia lähinnä naurattaa. Vuodet Saksassa opettivat suhtautumaan julkisuuteen. Pelaajat tunnistettiin kadulla ja fanit tulivat juttelemaan ja pyytämään nimikirjoituksia. Kun on tottunut siihen, että 70 000 ihmistä viheltää stadionilla, ei muutama soraääni somessa tunnu niin pahalta.

− Olen nähnyt paljon elämää ja tapoja elää ja olla. Riittää, kun omassa tekemisessä on sydän mukana. Haluamme kaikki rakentaa oman elämäntarinamme, ja sitä pitäisi osata arvostaa,
Pekka sanoo.

Kun liikunnallinen elämäntapa ja terveellinen ruokailu lähtevät selkärangasta, vauvan syntymä ei ole niitä juurikaan heilauttanut. Perheen yhteisenä tavoitteena on, että rugby-uraansa jatkava Oona ehtisi treenata riittävästi. Tilannetta helpottaa, että Pekan valmennustyö ajoittuu iltapäiviin. Siksi hän voi ottaa hoitovastuun vauvasta aamupäivisin. Usein pariskunta lähtee vauvan kanssa ulos ja treenaa tämän päiväunien aikana yhdessä ulkona.

− Liikkuminen on yksi osa identiteettiäni. Elämää on kiva ja helppo toteuttaa, kun tietää, että on hyvä olla omassa kehossaan.

Pekka Lagerblom, ikuinen oppija

Pekalla on fysiikkavalmentajan tutkinto, minkä lisäksi hän suorittanut muitakin valmennuskoulutuksia. Tällä hetkellä hän valmentaa vuonna 2011 syntyneitä FC Hongan junnuja.
− On ollut kiva päästä ruohonjuuritasolle näkemään, kuinka hommia Suomessa nykyisin hoidetaan, hän sanoo hymyillen.

Työ lasten kanssa on osaltaan auttanut palaamaan ammattilaismaailmasta maan pinnalle. Kun on nähnyt, kuinka brutaaliakin harjoittelu ammattilaisena välillä on, haluaa luoda junnuille turvallisen ja tietoon perustuvan treeniympäristön.

− Se, että takanani on tuhansia tunteja treenejä, motivoi auttamaan. Haluan antaa joukkue­treenin lisäksi jotain ekstraa harjoitteluun.

Pekan haaveena onkin lajikohtainen yksilö­valmennus ja pienet tehoryhmät, joissa pääsisi vuorovaikutuksessa pintaa syvemmälle. Hän sanoo, että jalkapallo on lajina kehittynyt paljon. Eri osa-alueita otetaan aiempaa paremmin huomioon, oli kyse sitten ravinnosta, fyysisestä harjoittelusta tai henkisestä alueesta.

− Pelkkä taito ei riitä, sillä pelistä on tullut nopeampaa ja fyysisempää. Haluan pysyä kehityksen aallonharjalla ja olla valmentajana valmiina tarjoamaan jalkapalloon liittyvää tämän päivän tietoa.
Pekkaa ajaa eteenpäin se, ettei hän koe koskaan olevana ihmisenä valmis. Hän onkin opiskellut vuosien varrella urheilujournalismin ja valmentamisen lisäksi vaatesuunnittelua sekä ­psykologiaa.

− On rikkautta oppia koko ajan uutta. Viime aikoina olen pyrkinyt tutustumaan ihmisen psykologiaan. Jo pelaajaurani aikana oli tärkeää olla korvien välistä vahva. Haluan löytää tien, jossa omat kokemukset ja teoria kohtaisivat.

Vallitsevassa maailmantilanteessa, keskellä epävarmuutta, tuo tieto onkin valtaa: vahva mieli tukee sitä, että on hyvä olla omassa kropassa, vaikka ulkoapäin tulisi mitä tahansa.

− Hyvinvointi ei ole pelkkää kehon työstämistä, Pekka painottaa.

Lue myös:

Rasmus Schüller: ”Luotan syömisessä omaan fiilikseen ja lautasmalliin”

Amanda Rantanen: ”Olen itselleni futiksen ansiosta lempeämpi”