Jos treenaat pelkästään ulkonäön vuoksi, miten käy, kun tulee väsynyt hetki?
Onko ulkonäkö riittävä motivaattori treenaamiseen?
Voi hyvinkin olla, sanoo voimaharjoitteluvalmentaja Joni Jaakkola. Ainakin se voi antaa hyvän kipinän.
– Mutta vuosia kestävä säännöllinen treenaaminen vaatii muitakin motivaation lähteita kuin pelkän ulkonäön, hän lisää.
Ulkonäkö kiinnostaa epäilemättä jossain määrin kaikkia liikkujia, joten miksipä sen merkitystä pitäisi kieltääkään. Kun Jaakkola kuuntelee asiakkaidensa toiveita, ulkonäön muokkaaminen on yksi yleisimmistä.
Enemmän ongelmana on laihdutusajattelu eli se, että treenataan ja syödään lukema edellä, vaikka vaaka on huono mittari. Siinä kun eivät kaikki hyvät tavat näy.
Esimerkiksi kuntosalitreenillä ei muutu niinkään vaa’an lukema vaan kehonkoostumus.
Kannattaa siis nostaa katse vaa’asta peiliin ja keskittyä ulkonäön sijaan suorituskykyyn. Ja mitata mieluummin sitä, paljonko kyykkäsi tänään tai mihin aikaan juoksi vakiolenkkinsä.
Toinen tapa on mitata putkia. Eli jos viikon tavoitteena oli tehdä kolme punttitreeniä ja kaksi lenkkiä, sunnuntaina tsekataan, pitikö putki.
Asiantuntija voimaharjoitteluvalmentaja ja hyvinvointialan yrittäjä Joni Jaakkola Optimal Performancesta.
Lue myös:
Haukutko sinäkin peilikuvaasi?
Saako lihasbuumi meidät voimaan pahoin?
Persona trainer Taru Virtanen ei ole laiheliini mutta tyytyväinen kroppaansa